Lieksan maine on tänään samankaltainen kuin Joensuun 1990-luvun alussa (jolloin Öisinajattelija muutti perheineen ”skinicityyn”). Valitettavasti, vaikka paljon parempaan suuntaan ollaan menossa suvaitsevaisuuden saralla. Silti erityisesti pääkaupunkiseudulla ollaan usein pelkän skandaalikeltaisen median varassa. Ajatellaan, että täällä raitilla riehuvat rasistit ja väkivalta on jokapäiväistä niissä kortteleissa, joissa somaliperheet, muut pakolaiset ja maahanmuuttajat asuvat.

Näin ei kuitenkaan ole – ja onneksi viime kuukausina pienen ryhmän harjoittama rasismi on pysytellyt aisoissa. Nimittelyjä, solvauksia, keskisormen näyttöä saati kahinointeja on sattunut vähenevässä määrin. Erilaisia naapuririitoja eri kulttuurien välillä toki on ja kiivasta keskustelua somaleista esim valtuustossa välillä käydään…

 

Rock and Ball

Lieksassa on jo pari-kolme vuotta vaikuttanut jalkapallolegenda (ja nykyisin myös kirjailija) Atik Ismail. Hän on upea airut uudenlaiselle, avarakatseiselle ajattelulle. Niin työssään opiskelijoiden kanssa kuin lasten ja varhaisnuorten valmentajana urheilukentällä. Liikunta yhdistää kummasti erilailla ajattelevia!

Viimeksi Atik organisoi 1. heinäkuuta Lieksan urheilupuistoon ROCK AND BALL -tapahtuman, jossa kättä löivät jalkapallo, musiikki ja kirjallisuus. Huippuvieraita oli iso joukko: muusikko Sakari Kuosmanen, kirjailija Juha Itkonen ja elokuvaohjaaja Claes Olsson jne jne. Viimeksi mainittu on kuvannut ”Me Rosvolat” -filmiäänkin osin Lieksan Vuonislahdessa.

Urheilupuistossa pelattiin jalkapalloa Lieksa Loistaa -joukkueen ja kirjailijoiden FC Kynä -joukkueen kesken ( 7-3) – rokattiin Kuosmasen ja Huojuva Lato bändien johdolla ja jututettiin kirjailijoita kirjastoauto Kätkäläisen tiloissa. Yleisöä riitti eri tilaisuuksiin useampia satoja vaikka heinäkuun alun iltapäivä oli tyypillisen kolea tänä kesänä.

Myös media oli kiitettävästi paikalla! Olisipa loistavaa jos tällainen tapahtuma muuttuisi ja kasvaisi jokavuotiseksi.

 

Parasta ennen ja nyt

PARASTA ENNEN JA NYT -festivaali rokkasi lauantaina 4. heinäkuuta järjestyksessä kolmannen kerran, Timitranlinnan rannassa. Se on lieksalaisten veteraanirokkarien voimannäytös. En ollut kuuntelemassa , mutta lehtitietojen mukaan musiikkifestari kokosi ainakin 500-600 kuulijaa ja eri-ikäisiä soittajia peräti kuutisenkymmentä. PARASTA ENNEN JA NYT on Lieksan mainio vastine Joensuun ILOVAARIROCKILLE , joka on vuorossa perjantaina 17. heinäkuuta.

PS. Lieksa on ollut esillä myös muutamassa onnistuneessa dokumenttielokuvassa. Ohjaaja Markku Kurosta haastateltiin viimeksi Lieksan Lehdessä 2. heinäkuuta. Joensuulainen Kuronen on saanut valmiiksi lyhyen dokumenttinsa LIEKSALAISIA, joka kertoo kantaaottavasti maahanmuutosta ja myös nuorista lieksalaisista. Kurosen oma henkilöhistoria ”puoltaa” miehen positiivisia näkemyksiä: hän on kiertänyt maailmaa merimiehenä, työskennellyt öljynporauslautalla ja toiminut Joensuussa 1990-luvun alussa somalipakolaisten kanssa.

LIEKSALAISIA löytyy osoitteesta: www.vimeo.com/videoflame/lieksalaisia

Öisinajattelija