Lieksan vappupäivä sujui vanhojen ja uusien juhlallisuuksien merkeissä.
Aamupäivällä käytiin vuonna 1918 vakaumuksensa puolesta teloitettujen muistomerkillä, Mähkön vanhalla hautausmaalla. Paikalle kokoontui tasapuolisesti koko vasemman laidan punavihertävää väkeä ja perinteiset työväenjärjestöjen liput. Aulis KUPIAINEN soitti trumpettia ja Öisinajattelija piti pienen puheen.
Puolelta päivin marssittiin Kulmatalolta torille, missä vappupuhujina olivat Lieksan valtuuston puheenjohtaja Ari MARJETA ja Vasemmistoliiton EU-ehdokas Toivo HAIMI Joensuusta. Molemmilla oli painavaa sanottavaa. Marjeta otti esiin esim Lieksan ”huhupuheiden” ilmapiirin maahanmuuttoasiassa ja toivoi kansalaisten osallistumista aktiivisesti ”Pielisjärven kaupunki”- kysymykseen (liitos, jossa on erilaisia vaihtoehtoja Lieksan, Nurmeksen, Valtimon ja Juuan tulevasta kimppayhteistyöstä). Vasta 24-vuotias Haimi valotti EU-linjaansa ja osottautui paitsi monipuoliseksi politiikan hahmottajaksi, myös todelliseksi kielimieheksi (puhuu suijuvasti 6 eri kieltä).
Musiikista toritapahtumassa huolehtivat Marko TUOVINEN ja Tapio NYKÄNEN. Paikalla oli arvioni mukaan 250-300 ihmistä.
Varsinainen musiikillinen yllätysjuhla oli vuorossa torikokouksen jälkeen. Kansalaisaktivisti Asko HILJASEN aloite työväenlaulutapahtumasta sai hyvin lyhyellä varoitusajalla siivet alleen Inka KIVI-STRANIUKSEN pistettyä hihat heilumaan – tarjoilun, koristelun ja laulun sanojen monistamisen suhteen. Kulmatalon entiseen elokuvateatterisaliin kokoontui kolmisenkymmentä musiikinystävää ja laulajaa, joista monet tuntuivat olevan lähimain ammattilaisia. Pitkästä aikaa työväenlaulut raikuivat talon seinien sisällä oikein olan takaa. Kun päätösnumero eli ”Kansainvälinen” oli laulettu, porukka esitti yksimielisen toiveen siitä, että tapahtumasta tehtäisiin Lieksassa ”uusvanha” vappuperinne.
Puhe Pielisjärven Golgatalla
”Vähän yli pari vuotta Lieksassa asuneena on suuri kunnia olla vappupuhujana tällä muistomerkillä, Pielisjärven työläisten Golgatalla.
Kiitän tästä luottamustehtävästä
Lieksa vuonna 1918
Lieksassa ei taisteltu kansalaissodan aikana 1918. Silti toistakymmentä miestä ammuttiin varoitukseksi muille. He eivät lähteneet valkoisten suojeluskuntalaisten mukaan, vaan halusivat kieltäytyä punaisiin kohdistuvista kostoretkistä. Nämä aidot pasifistit ja työläiset pakenivat, mutta kohtasivat matkansa pään järkyttävällä tavalla. Joukossa oli peräti neljä Ruokolaisen veljestä samasta perheestä. Voi vain kuvitella kuinka tuosta tragediasta tutkimatta ja syyttöminä ammuttujen suku selvisi.
Juho Nykänen on kerännyt ja toimittanut Lieksan tragediasta haastattelukirjan ”Pielisjärven työläisten Golgata” jo vuonna 1958, kun oli kulunut 40 vuotta tapahtuneesta. Ruumiiden haku Änisen kankaalta Ruunaankoskelta, jonne teloitettuja oli haudattu pikapikaa, on yksi kirjasen koskettavimpia tarinoita. Inka Kivi-Stranius teki muistopatsaalla viime vuonna aloitteen, että tämä pieni kirjanen tulisi Lieksan koulujen opetusohjelmaan, esimerkiksi historian tuntien oheislukemistoksi. Kannatan vilpittömästi. Hävinneitten historiankirjoitusta kun ei yleensä ole julkisesti olemassa. Onneksi esimerkiksi kansalaissodan ja II maailmansodan tabujen marginaalihistoria on juuri viime vuosina saanut uusia tutkijoita.
Maailmansotien opetus
Tähän ja ensi vuoteen sattuu monta maailman ja Suomen historian merkkitapausta. I maailmansota alkoi sata vuotta sitten, 1914. Se oli maailmanlajuinen tragedia. Sodan loppuvaiheessa, Venäjän vallankumouksen sivutuotteena – ja sen ansiosta! – itsenäistyi myös Suomi. Mutta pian seurasi julma kansalaissota, kymmeniä tuhansia surmattuja, teloitettuja, nälkäänkuolleita. Tästäkin historiasta pitää oppia ja muistaa menneet murhenäytelmät. Siksi olemme nytkin koolla täällä, tällä murheellisella muistomerkillä.
II maailmansodan ratkaisutaisteluja käytiin melko tarkalleen 70 vuotta sitten. Ja vapustakin tuli Suomessa lopulta ihan lakisääteinen vapaapäivä 70 vuotta sitten, juuri huhtikuun lopulla 1944. Suomi solmi välirauhan syksyllä 1944, mutta vielä piti sotia Lapissa 1944-45 entistä aseveljeä vastaan. Myös Lieksalla on oma sotainen ”saksalaishistoriansa”: kauppalassa oli vuosina 1941-42 enimmillään lähes 3000 saksalaissotilasta, pääosin huoltojoukkoja, jotka valmistautuivat katkaisemaan Muurmannin rataa ns. Sorokka-operaatiossa. Se ei toteutunut, mutta tuon ajan Lieksan historiassa on vielä paljon tutkimisen varaa…
UKK:n ja ETYK-kokouksen merkitystä ei pidä unohtaa
Vielä eräs merkkivuosi, joka kuvaa hyvin Suomen asemaa rauhanrakentajana II maailmansodan jälkeen. Ensi vuonna tulee kuluneeksi 40 vuotta, kun Helsingissä pidettiin Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokous ETYK. Siellä laaditut asiakirjat olivat suuri diplomaattinen voitto puolueettomalle ja liittoutumattomalle ulkopolitiikallemme. Urho Kaleva Kekkosen aloitteesta kokoukseen saapui valtiojohtoa yli 30 maasta. Näistä vaiheista nykynuori taitaa tietää varsin vähän, vaikka sekä ns. YYA-sopimus 1948 että ETYK-kokous 1975 olivat merkittäviä ulkopoliittisia saavutuksia Suomen aseman turvaamiseksi II maailmansodan jälkeen.
Muistutan mielelläni ETYK-kokouksesta juuri nyt, jolloin maailmanpoliittinen tilanne on taas kärjistymässä. Vuonna 1975 vielä uskottiin, että todellinen rauhan aika olisi Euroopassa lopultakin koittanut. Niin ei käynyt: Neuvostoliiton ja Jugoslavian hajoaminen ja Balkanin sodat 1990-luvun alussa piirsivät Euroopan uudet rajat. Ne näkyvät tänäkin päivänä väkivaltaisena viiveenä – sodan, rasismin ja nationalismin kasvun uhkana monissa maissa. Siksi tarvittaisiin nykyistä aktiivisempaa ja vahvempaa YK:ta sekä liittoutumattomia maita välittäjinä, rauhan lähettiläinä ja neuvottelijoina. Siinä Suomen pitäisi näyttää esimerkkiä, lännen ja idän rajalla kun sijaitsemme.
Ukraina, Suomi ja Nato
Ukrainan tilanne on katastrofiesimerkki, joka ei väkivallalla tai sisällissodalla eikä Venäjän harjoittamalla painostuksella ratkea. Vihan ja koston kierre näyttää yltyvän. Ei kestävää rauhaa saavuteta sitenkään, että turvauduttaisiin USA:n johtamiin Nato-operaatioihin ja sotilaallisiin iskuihin. Afganistan, Irak ja Libya ovat karmeita esimerkkejä, raunioitettuja, lähes hajoavia valtioita. Syyrian sisällissodassa on kuollut jo kymmeniä tuhansia ihmisiä ja pakolaisuus on miljoonamittaista. Ei sitäkään konfliktia täsmäiskuilla ratkaista, vaikka juuri sisällissodat ovat usein kaikista julmimpia.
Tarvitaan neuvotteluja, puolueettomia ja liittoutumattomia maita ja valtiomiehiä, joilla on kokemusta rauhanneuvotteluista. Ei siinä Suomen Nato-jäsenyys auta, vaan se olisi ennemminkin este sovittelijan roolille. Jo Nato-jäsenyyden tavoittelusta tulisi karhunpalvelus koko Suomen ja nimenomaan itärajan asukkaille, niin kaupan, kulttuurisuhteiden, matkailun kuin inhimillisten ihmissuhteiden kannalta. Kaikilla tasoilla saisimme kenties tottua pahenevaan byrokratiaan ja naapurisuhteiden viilenemiseen.
Vapaus, veljeys, väkivallattomuus ja tasa-arvo
Palataan vielä tänne kotikaupunkiimme, tämän muistopatsaan tunnelmiin. Työväenjärjestöjen, kansalaisaktivistien ja kaikkien rauhaa rakastavien ihmisten tulee tehdä parhaansa, jotta väkivaltaiset ratkaisumallit, rasismi ja kansankiihotus eivät saisi jalansijaa Lieksassa, vaikka elämmekin taloudellisesti rankkoja aikoja. Vapaus, veljeys ja ihmisten välinen tasa-arvo ovat edelleen tavoiteltavia perusarvoja yhteiskunnassa. Hädässä olevaa kanssaihmistä tulee auttaa – ihonväristä, ideologiasta tai uskonnosta riippumatta. Sellaiseen yhteiskuntaan pyrkivät ne kaikenlaista väkivaltaa vastustavat pasifistit, jotka on haudattu Pielisjärven Golgatalle. Olkoot he edelleen esimerkkejä jälkipolville, kaikki kunnia heille.”
(PS. Tämä oli vasta toinen julkinen vappupuheeni. Ensimmäisen pidin suomalaisopiskelijoille nelisenkymmentä vuotta sitten Pietarissa, Marsin kentän Ikuisen tulen ääressä…)
Öisinajattelija