Tänään vietetään sanomalehdistön kansainvälistä sananvapauden päivää, muuten jo 22. kerran.
Luen useampaa aikakausi- ja sanomalehteä ja säännöllisesti esimerkiksi paria pohjoiskarjalaista paikallislehteä. Ne ovat Joensuussa ilmestyvä Karjalan Heili ja kotikaupunkini Lieksan Lehti. Väittäisin jopa, että ilman niitä – pelkkää Pohjois-Karjalan päälehteä eli Karjalaista seuraamalla – tuntisin huonosti paikallisia asioita, kiistakysymyksiä tai ”kyläpolitiikkaa” Pohjois-Karjalassa Joensuun ulkopuolella.
Paikallislehti on erityisen tärkeä tietolähde, jos ja kun on muutanut uudelle paikkakunnalle. Se on vähintäänkin yhtä hyödyllinen sivistäjä kuin uudet työ- tai harrastuskaverit tai naapurit – suullista ”ihmistietoa” tai henkilökohtaisia kontakteja ja somea eli sosiaalista mediaa yhtään väheksymättä. Uskon vahvasti, että vain valtamediaa seuraamalla saattaa jopa syrjäytyä oman alueensa ja kotipaikkansa asioista (?). Ja mikäpä olisi mielenkiintoisempaa kuin lukea vanhan syntymä- tai kotikuntansa tapahtumista kun on sieltä poismuuttanut. Muistan ajan, jolloin tilasin ja selasin vielä innolla esim Lestijokiseutua.
Lieksan Lehti
Lieksaan muutettuani olen ollut jopa hieman yllättynyt siitä, miten selvän linjauksen Lieksan Lehden päätoimittaja Marja Mölsä ja toimittajakunta ovat tehneet suhteessa silloin tällöin esiinpulpahtaviin rasistisiin ilmiöihin. Mielipidesivulla kriittisetkin äänet toki kuuluvat, mutta esim maahanmuuttoa käsittelevät artikkelit ja haastattelut ovatkin sitten yleensä asiallisia ja monipuolisia. Lehden levikki on vähän yli 12 000 asukkaan Lieksassa melkoinen, 6200 kpl, joten sillä on kyllä painoarvoa.
Viimeksi Lieksan Lehdessä on kirjoitettu kosolti mahdollisen uuden Pielisjärven kaupungin ”synnytystuskista”, hyvistä ja huonoista puolista nyt kun Lieksan, Nurmeksen, Valtimon ja Juuan on pakko miettiä uudenlaisen yhteistoiminnan syventämistä. Samoin on käyty mielenkiintoista debattia siitä tehdäänkö paikkakunnalla riittävästi kotouttamistyötä, saavatko esim somalit erityiskohtelun ja ovatko ulkomaalaiset pelkästään muutaman viranomaisen harteilla. Pakolaiskoordinaattori Anja Sarasoja valitti resurssipulaa ja toivoi Lieksan kaupunginjohdon vihdoinkin heräävän. Hän vertasi lukuja muihin kaupunkeihin, joissa suhteellisesti saattaa olla jopa kolmin- tai nelinkertainen määrä palkattua henkilökuntaa ulkomaalaisasioita hoitamassa
Samassa lehtijutussa (”Kotoutus huonosti hoidettu” – LL, 26.4.) Sarasoja erehtyi kuitenkin väittämään ettei Lieksassa tehtäisi lainkaan vapaaehtoistyötä maahanmuuttajien parissa (?). Tästäkös kimmastui aiheellisesti Lieksan Tukipisteen vapaaehtoistyöntekijä Irma Nykänen, vasemmistolainen kaupunginvaltuutettu. Hän luetteli mielipidejutussaan (”Vapaaehtoiset ja ystävät” – LL, 1.5.) Tukipisteen lisäksi esim Suomi-Venäjä-seuran toiminnan ja Zonta-naiset, jotka opettavat vapaaehtoisesti suomea somalinaisille. Valitettavasti vain hieno ulkomaalaisten kohtaamispaikka eli Virikesoppi on joutunut supistamaan toimintaansa. Sielläkin on tehty todella paljon vapaaehtoistyötä. Nykänen summaa hienosti myös sen ettei avustus- ja ystävätoiminnalla aina elämöidä, vaikka sitä tehtäisiin koko ajan.
Karjalan Heili
Karjalan Heili ei ole ainoastaan ”laajentuvan” Joensuun kaupunkilehti, vaan levittäytyy 50 000 painoksena myös Liperiin, Kontiolahteen ja Outokumpuun.
Se on arvostettu ja palkittukin paikallislehti, jossa erityisesti Aimo Salosen ansiosta myös ulkomaalaisasiat ovat saaneet uutta painotusta. Uusi päätoimittaja Arttu Käyhkö jatkaa ”kansainvälisillä” aiheilla. Se tekee paikallislehdestä entistä luettavamman.
Olen ilolla pannut merkille Karjalan Heili-lehden viime numeroiden Venäjä-jutut. Toimittaja Annika Suvivuo, esimerkiksi, on paneutunut Petroskoi-reissullaan aiheeseen. Näkökulma ja asenne ovat kohdallaan.
(Karjalan Heili 16.4 ja 20.4. ja 27.4).
Suvivuo tuo esiin Petroskoissa ilmestyvän suomenkielisen pienlehden, Karjalan Sanomat. Kolumnissaan hän kirjoittaa oivaltavasti venäläisen ja suomalaisen perheen arjen erilaisuudesta, myös suhtautumisesta lapsiin. Nappiin osuva huomio on sekin, miten Venäjällä ”päällikkö” on aina päällikkö ja vain harvoin tavan autonkuljettajalla on asiaa johtajan pöytään. Kannattaa myös muistaa, että Karjalan tasavallassa tapellaan samoista kieliasioista kuin Suomessa: olemme yhdessä englannin ylivaltaa vastaan, naapurin kielen puolesta. Moni petroskoilainen nuori haluaisi opiskella suomen kieltä.
Suomessa elää tuhansia suomalais-venäläisiä aviopareja. Pääsääntöisesti vaimo eli heili on kotoisin Venäjältä, mies on Suomesta. Tiedän toki päinvastaisiakin tapauksia. Tuttavapiirissäni on suomalaisia naisia, jotka ovat avioituneet ja jääneet Venäjälle, lähinnä Pietariin. Venäjänkielisten kotoutuminen sujuu aika hyvin, mitä edesauttaa naapurimaan läheisyys ja mahdollisuus matkustella yli rajan. Tervehdin ilolla lisääntyvää kanssakäymistä. Ongelmiakin toki riittää eikä kotoutuminen aina ole helppoa, mutta kulttuurinen monimuotoisuus ja seka-avioliitot ovat kasvussa.
Yllättäen Pohjois-Karjala siis kansainvälistyy monella tasolla. Hyvä että paikallislehdet ovat tässä kehityksessä ajan tasalla ja mukana!
PS. Blogini on tarkoituksellisen myötäsukainen, koska pidän paikallislehtiä median monimuotoisuuden kannalta äärimmäisen tärkeinä. Toki aina pitää pitää mielessä kriittinen ote – mitä hyvänsä lehteä tai mediaa nykyisin seuraa. Kannattaa seurata mediaa monipuolisesti!
Öisinajattelija