Lieksan vaskiviikko / Lieksa Brass Week on ohi. Sää oli loistava ja meininki kansainvälistä. Maailman parhaat vaskisoittajat kokoontuivat taas kerran susirajalle, pikkukaupunkiin, jonka katukuva oli ilahduttavan meluisa ja soittoa täynnä. Ilmaiset kapakka-katu- ja pihasoitot kuuluvat koko kansalle – niillekin, joilla ei ole varaa 10-20 euron kornserttilippuihin…

Ohessa pari Öisinajattelijan sepustamaa konserttiarviota, jotka on julkaistu suunnilleen allepainetussa muodossa Lieksan Lehdessä.

Stravinskya ja Zappaa kulttuurikeskuksessa

Spanish Brass Luur Metalls
Lieksan kulttuurikeskus, lauantai 27.7.

Harvoinpa kuulee Igor Stravinskya ja Frank Zappaa samassa konsertissa! Espanjalainen vaskikvintetti Spanish Brass Luur Metalls (SBLM) järjesti tällaisen yllätyksen lauantaina 27.7. Kulttuurikeskuksen sali oli lähimain täysi ja tunnelma sen mukainen – erityisesti konsertin toisella puoliajalla.

SBLM on käynyt Lieksassa jo useamman kerran. Itse kuuntelin kvintettia vasta noviisina. Ensimmäinen puoliaika oli täynnä mestarillisia näytteitä siitä miten trumpetit, käyrätorvi, pasuuna ja tuuba soivat osaavissa käsissä. Trumpetistit Carlos Beneto Grau ja Juanjo Serna Salvador määräsivät pitkälle tahdin, mutta jokaiselle instrumentille annettiin soolo-osuutensa. Hämmästyin kuinka vivahteikas soitin esimerkiksi tuuba on: Sergio Finca Quirosin soolo napsahti suoraan sydämeen.

Kvintetin lähes kaksituntinen konsertti oli samalla matka espanjalaisen vakavan musiikin historiaan; Juan Cabanilles, Manuel da Falla, ja monet muut säveltäjät olivat SBLM:n ohjelmistossa. Toisella puoliajalla kokoonpano pääsi kunnolla vauhtiin ja yhteissoitto toimi saumattomasti. Soittajat selvästi vapautuivat ja yleisö alkoi lämmetä.

Konsertin lopussa siirryttiin sitten lyhyeen ”kevennykseen”, Frank Zappan ja Duke Ellingtonin myötä (Lumpy Gravy, Brown shoes don´t make it ja Caravan). Carlos Beneton sovitukset olivat lyhyitä ja riemukkaita. Zappa (1940-93) olisi varmasti hykerrellyt tyytyväisenä päästessään näin klassikkojen rinnalle. Olihan hän melkoinen veijari, joka uskalsi kokeilla Mothers of Invention-yhtyeensä kanssa monenlaisia soittimia, vaskea myös – kehitellen rockmusiikkia anarkistiseenkin suuntaan! Carlos Beneto kertoi yleisölle kvintetin arvostavan Zappaa kovasti.

SBLM:n kaikki jäsenet toimivat opettajina ja vaskifestivaalien järjestäjinä Espanjan Valenciassa. Tämä näkyi ja kuului huikeana osaamisena kulttuurikeskuksen konsertissa, jonka päättyessä aplodeista ei meinannut tulla loppua lainkaan.

Veijarien vaikuttava vaskishow

Sonus Brass Ensemble
Lieksan kulttuurikeskus, tiistai 30.7.

Sonus Brass Ensemble osoitti todeksi sen, että vaskimuusikot osaavat ottaa halutessaan vakavatkin kappaleet kevyesti ja huumorilla. Itävaltalainen kvintetti paitsi soitti globaalia musiikkia laidasta laitaan, myös näytteli, tanssi ja irrotteli soittimillaan kuin parhaatkin koomikot. Tarjonta ulottui kansansävelmistä ja klassikoista Mustasukkaisuutta-tangoon ja elokuvamusiikkiin

Showmainen meininki ei laskenut musisoinnin laatutasoa mitenkään. Päinvastoin. Esimerkiksi finaali, Tristan Schulzen (s.1964) säveltämä kokonaisuus ”Suite for Sonus Brass” oli myös puolittain näyteltynä ja tanssittuna huipputasoa. Siinä trumpetistit Stefan Dunser ja Attila Krako kävivät kunnolla Andreas Schuchterin (käyrätorvi), Harald Schelen (tuuba) ja Wolfgang Bilgerin (pasuuna) kimppuun. Vai oliko se toisinpäin?

Kun samassa konsertissa soitetaan Smetanaa, Shostakovitsia ja Nino Rotaa,
on pakko olla tyytyväinen – varsinkin kun kaksi jälkimmäistä kuuluvat suosikkeihini. Ja aina oppii uutta: Michael Praetoriuksen (1571-1621) ”Tanssisarja” ja wieniläinen Heurigen-katulaulumusiikki kuulostivat itävaltalaiskvintetin käsittelyssä todella omintakeisilta. Rakkaus omaan kansanmusiikkiin paistoi soitannosta läpi. Itävallan turkkilaisen säveltäjän Murat Ustunin (s.1959) Sonus Brassille säveltämä ”Silkkitie” osoitti jo alussa, että musiikillista antia tulee niin idästä kuin lännestä.

Silkkitietä kuunnellessa ajatukset karkasivat paitsi hiekkaerämaan hiljaisuuteen, myös äärettömään avaruuteen. Jotakin elokuvallista, jotakin itämaisen aitoa ja runollista. Venäläinen ohjaaja Andrei Tarkovski ei ole turhaan todennut, että elokuva liikkuu taiteena musiikin ja runouden välimaastosssa… . Se antaa tunteille vallan. Musiikkikin on usein äärimmäisen elokuvallista ja runollista. Dmitri Shostakovits -osuus oli myös mieleenpainuva. Baletissa ”Kultainen aikakausi” (1930) Stalinin (myöhemmin) vainoama suurmies sai vielä kokeilla kunnolla eri instrumentteja ja tyylilajeja eikä sensuuri painanut päälle. Sonus Brass oli sovituksessaan Shostakovitsille uskollinen. Myös Thomas Stevensin (s.1953) ”Igorin tanssi” tuntui venäläisvaikutteiselta.

Pieni helmi oli toisen puoliajan Federico Fellini / Nino Rota -kokonaisuus,
johon kuuluivat Rotan sävellykset Fellinin elokuvista Klovnit, Tie ja 8 ½. Mitä kaikkea sitä vaskisoittimilla saakaan aikaan!

Öisinajattelija