Pohjois-Karjalassa luetaan ja myös kirjoitetaan aktiivisesti ja paljon.
Kirjaston kävijä- ja lainausmäärissä, siis väestöön suhteutettuna, esimerkiksi Lieksa ja Nurmes ovat olleet jo vuosia lähellä Suomen huippua. Myös palvelu on kaikilla mittareilla ensiluokkaista.
Lukekaamme
Aina voidaan tietysti väittää, että eläkeläisten kansoittamissa väestötappiokunnissa (mikä sanahirviö!) monilla on aikaa lukemiseen? Ei ole paljon muita harrastusmahdollisuuksiakaan kun palveluja karsitaan. Entä lukevatko nuoret enää kirjoja, lehtiä tai tekstejä muualta kuin tietokoneen näytöltä? Miten kasvava pelien suosio vaikuttaa kirjastokäynteihin? Poikien kohdalla lukutaitovajetta pidetään hälyyttävänä ja siksi myös kirjastoihin on hankittu yhä enemmän koneita ja pelilaitteita. Kirjastoista yritetään usein tehdä mukavia olohuoneita, joiden yhteyteen värkätään myös pieni kahvila. Kaikki eivät tosin innostu siitä, että kirjastojen hiljaisuus ei olekaan enää tavoiteltavaa ”pyhää”, vaan kännyköihinkin puhutaan avoimesti.
Entä millainen on sähköisen e-kirjan tulevaisuus? Käykö niin, että paperilehtien kuihtumisen rinnalla, alkavat myös kirjastojen hyllymetrit lyhentyä? En jaksa usko pikaiseen aikatauluun, sen verran mukavaa on pitää ja selata aitoa kansiin nidottua tai sidottua romaania hyppysissään…
Kirjoittakaamme
Kirjan tuottaminen teknisesti on tätä nykyä vaivatonta. Se on melkein yhtä helppoa kuin painaa maakunnan päälehteä uudella koneella: 45 000 kpl tunnissa! Tosin, pienkustantamot painavat vain muutaman sadan kappalemääriä sitä mukaa jos kysyntää on.
Kirjoittamisen tuska ja vaikeus on kuitenkin jäljellä. Ihan pikavauhtia teksti ei kansien väliin ilmesty. Aktiivisia ja osaavia ”sisällöntuottajia” (jo toinen sanahirviö!) tarvitaan yhä.
Pohjois-Karjalassa on ilmestynyt vuonna 2014 yli 30 kaunokirjaa – romaaneja, novellikokoelmia, runoja, aforismeja. Tietokirjojen määrästä en osaa sanoa, mutta veikkaan että paljon on niitäkin. Näin ollen maakunnassa on iso joukko ihmisiä, jotka kokevat kirjoittamisen eräänlaiseksi sisäiseksi pakokseen, jopa työkseen tai ainakin tärkeäksi harrastukseksi. Yhtä monet kirjoittavat varmasti pöytälaatikkoon, lapsilleen, lähiympäristölleen, ilman että haluaisivatkaan julkaista tekstejään.
Veteraanit ja noviisit koolla Joensuussa
Viikon sisällä olen ollut kahdessakin kirjallisuustilaisuudessa, osallistumassa ja kuuntelemassa veteraaneja, joilla on pitkä ura takanaan. Kirjailijayhdistys UKRI ry kutsui kaikki vuonna 2014 julkaisseet pohjoiskarjalaiset kirjailijat matineaan, jossa sai Kari Tahvanaisen johdolla lyhyesti esitellä tuotantoaan. Hyvä niin. Joensuun pääkirjaston Muikkusali täyttyi lukijoista ja kirjoittajista. Vaikka varsinaista kirjallisuuskeskustelua ei paljon syntynytkään, oli mukava nähdä koolla ainakin parikymmentä kirjailijaa alkaen Heikki Turusesta, Tuula-Liina Variksesta ja Anna-Liisa Alangosta. Erityisen mieluisaa oli tavata hetken ajan uusia kasvoja, uusia ja vähemmän tunnettuja kynäniekkoja. Ja kuulla erilaisia ajatuksia kirjailijatyöstä, tyylistä ja juonikuvioista.
Jatkoa seurasi kulttuuriravintola Sointulassa, missä uusi kustantaja Kirjokansi Oy / Jussi Virratvuori esitteli omaakin novellikokoelmaani vähän perusteellisemmin. Anitan ja Jaskan mukana Sointulaan on siirtynyt Joensuun Wanhan Jokelan ”henki”, ja myös nuori väki on löytänyt paikan. Erilaiset kulttuuritilaisuudet ja elävä musiikki ovat Sointulassa lähimain jokaviikkoisia tapahtumia.
ks. myös: www.kirjokansi.fi/kirjat
Lukemisen himo ja lumo
Lukeminen ajatteluttaa aina. Panee liikkeelle mielikuvia siinä missä kirjoittaminenkin. Ajattelu ei yleensä ole nopeatempoista, vaan hidasta kuin rukous Valamon luostarissa. Siksi ajattelemaan, maailmaa hahmottamaan pakottava lukeminen on pyhitetty tila, joka stimuloi inhimillistä kasvua laajemminkin. Näin ainakin haluaisin uskoa.
Kun ihminen lukee ja uppoutuu kirjaan, hän vaipuu luovuuden tilaan ja mielikuvitusmaailmaan. Vähän niin kuin kirjailija: hän keskittyy, käyttää mielikuvitustaan, sepittää sivutarinoita, arvailee ratkaisumalleja ja myös kyseenalaistaa lukemaansa, käy sisäistä dialogia, jopa väitellen mielessään tekijän kanssa. Prosessi on hämmästyttävän monipuolinen. Nyky-Venäjän lahjakkain elokuvaohjaaja Aleksandr Sokurov ei ole turhaan sanonut: ”Lukeminen on ihmiselämän inhimillisin akti”.
Öisinajattelija