Varoitus: Tämä ei ole poliittinen tilannekatsaus, vaan Öisinajattelijan subjektiivinen monologi menneestä vuodesta.
Olen harvoin mietiskellyt kulunutta vuotta taaksepäin. Ja jos olenkin, huomaan usein olleeni ylen kriittinen – onneksi sentään muiden ohella itseänikin kohtaan. Joskus jopa säälimätön. Se aiheuttaa vatsanväänteitä, unettomuutta ja tuskanhikeä.
Niinpä ajattelin muistella vuotta 2013 mukavissa merkeissä. Aina parempia aikoja toivoen, vaikka ylenmääräinen onnen toivottelu näinä vaikeina aikoina on monelle lattean kanssakäymisen vertauskuva.
Työstä ja taistelusta
Vuoden 2013 alkupuoli kului mieluisassa työssä, professori Vesa Puurosen johtamassa kansainvälisessä tutkimusprojektissa, missä haastattelin ja kartoitin nuorten ajatuksia Lieksassa. Mukana oli arvomaailmaa, harrastus- ja kansalaistoimintaa, mutta jonkin verran politiikkaakin.
Toisenlaista työtä tein eri sanomalehtien senttarina. Freelancerina olen onneksi saanut juttuja myös sellaisiin kulttuurilehtiin kuten Kaltio, Kulttuurivihkot ja Venäjän Aika. Näistä kaikista töistä olen kiitollinen, vaikka kukkarossa se ei paljon näkynyt. Tämä KU-foorumi puolestaan antaa minulle mahdollisuuden kirjoitella ihan mitä mieleen tulee eivätkä sensuurin sakset ole napsahtaneet kertaakaan. Toisin oli silloin 5-6 vuotta sitten kun olin hetken Uuden Suomen verkkolehden blogisti: lähtö tuli!
Erilaisia seminaareja ja ulkomaanmatkoja olen harrastellut (sponsoripohjalta) vuonna 2013 kuin viimeistä päivää. Ainakin omasta mielestäni. Venäjällä – Pietarissa ja Petroskoissa – kävin 5-6 kertaa ja loppuvuoden kruunasi matka Ranskaan. Kesätapahtumista jo perinteisiksi ovat muodostuneet Elämäntarinafestivaali Kärsämäellä ja Lieksan vaskiviikot. Lieksassa tuli tehtyä uusi ”aluevaltaus” kun paikallinen Lieksan Lehti jostakin käsittämättömästä syystä pyysi muutaman arvostelun eri konserteista, minne vakitoimittajat eivät lomiltaan ehtineet. Opinpa siinä vähän puolivakavan vaskimusiikin kuuntelemistakin.
Elokuvista ja kirjoista, näyttelyistä ja muista kissanristiäisistä olen kirjoittanut näissäkin blogeissa sen verran paljon, että antaa nyt olla. Pidän kunnia-asiana töllistellä pari kertaa vuodessa taidetta Ateneumissa ja Kiasmassa. 15 vuoden ajan kävin joka vuosi perheeni kanssa Retretissä. Pitkä rivi maailman huipputaiteilijoita sai ihastelevan tai tylyn arvion siinä sivussa aikuisiksi varttuvilta lapsiltani. Vahinko, että Retretin kohtalo Punkaharjulla on nyt se mikä on. Huomaan muuten, että olen viime vuosina ilotellut säännöllisemmin Tampereen elokuvajuhlilla kuin Sodankylässä: aina on joku sponsoroinut juuri Tamperetta.
Yksi vuoden 2013 kohokohta ”teatteritaiteen” saralta pitää vielä mainita. Se oli isänpäivään sattunut Timoi Munnen vaikuttava ja iholla tuntuva ”Maan syli” – Heikki Turusen teksteihin pohjautuva monologi, jonka esitys tapahtui Vuonislahdessa…
Vapaa-aika ja harrastukset
Työ on usein haitannut harrastuksiani, mutta ei onneksi enää viime vuonna. Alkutalvesta oli mukava hiihdellä Pielisjoen rantamaisemissa ja vilvoitella uimahallin porealtaassa. (Avantouinti on jäänyt vähemmälle, koska kaipaan Lieksaan muutettuani yhä Joensuun Jääkarhujen saunaseuraa ja maisemaa…). Lieksan kirjastosta on tullut kotoisa tukikohta, jossa on kiva käydä lueskelemassa lehdet – tai vilkaista uusi taidenäyttely yläkerran tiloissa. Ilman loistavaa kirjastoa ja sen suomia palveluja, lukemisharrastukseni olisi taatusti paljon nykyistä vähäisempää.
Eilen koin erään vuoden 2013 kirjallisuuselämyksen kun luin yhdeltä istumalta tai oikeammin ”makuulta” ranskalaissyntyisen Joel Egloffin pienromaanin ”Taju kankaalla”. Se on aivan kafkalaismainen luonto- ja ihmiskuvaus omituisesta teurastajasta, joka asustelee mummoineen kaatopaikan, lentokentän, vedenpuhdistamon ja ydinvoimalan maisemissa…
Viime kesä oli Itä-Suomessa loistava. Pari-kolme kuukautta sai kulkea avojaloin shortseissa ja pulahtaa jokeen, usein aamutuimaan. Myös pyöräily rantamaisemissa sujui, vaikka Joensuulle Lieksa häviääkin juuri pyöräilykaupunkina. Pitempiä pyöräilyreittejä voisi ja olisi suht helppo suunnitella huolellisemmin. Tosin, jostakin syystä liikuntaharrastukseni ovat olleet aika kevyitä entiseen verrattuna, mikä näkyy liikakiloina vyötäröllä…, mutta minunhan pitikin muistella mukavia asioita! Ainakin marja- javuosi oli hyvä niin puolukan kuin mustikankin osalta – sieniä yllättävän vähän, vaikka tateilla saikin herkutella muutaman pannullisen verran. Marjoja tuli sen verran, että kotiviinivarastoja riitti muillekin jakaa. Kokeilin myös aronia-puolukka-viiniä ensimmäistä kertaa. Aroniaahan käytettään mm hienoissa ranskalaisviineissä lisämausteena.
Kesän kohokohtia olivat sukulaisvierailu Pietarissa ja Inkan kanssa järjestämämme kesäjuhla Kontiolahden Varparannassa. Tapasimme Varparannassa puolin ja toisin aikuisia lapsiamme, joukon vanhoja ystäviä ja työkavereita. Puheet juhlaparille olivat mahtavia ja koskettavia! Kiitos niistä. Vuoden aikana tuli tavattua kaikki 6 lasta ja 4 lastenlastakin – Joensuussa asuvat useampaan kertaankin. Yhteiset ateriat ovat aina olleet mieluisia – kuten aikoinaan kulttuuriset & liikunnalliset harrastuksetkin. On upeaa huomata, että lapset ovat niin innolla mukana liikuntakulttuurissa ja kasvamassa suvaitseviksi maailmankansalaisiksi opiskelun ja työn ohessa.
Mikään ”höynähtäneen vaarin” perikuva en varmasti ole eikä minusta sellaista tulekaan. Jo maantieteellinen etäisyys estää tätä nykyä tiiviimmän kanssakäymisen lastenlasten kanssa. Silti on hauskaa seurata, kuinka elämä etenee vaiheittain ja rakkauskin riipoo rintaa…
ps. 1) Lopuksi pieni siivu loppuvuoden televisioelokuvista.
GOODBYE LENIN, KIVENPYÖRITTÄJÄN KYLÄ ja PRINSESSA kruunasivat joulupyhäni, vaikka olen ne kyllä elokuvateatterissakin nähnyt. Aina ei jaksa olla yhtään aktiivisempi kuin vain sellainen löhöilevä sohvaohjus, että hakee televisiota tuijottaessa tunnin välein jääkaapista sinappisen kinkkusiivun ja nappaa kylmän oluen kyytipojaksi.
ps. 2) Possua syön vain jouluna, kohtuullisesti.
Öisinajattelija