Olen lukenut viime päivinä kolme mielenkiintoista kirjaa, tekijöinä maailmalla tunnetut ja paljon käännetyt naiskirjailijat ja suomalaisena kustantajana Gummerus. Pitää sanoa, että näitä teoksia, jopa bestsellereitä, oli vaikea jättää kesken, joten kyllä ne ansaitsevat maineensa, Gummerus kiitoksen:
Elif Shafak: 10 minuuttia 38 sekunttia tässä oudossa maailmassa (suom. Maria Erämaja, 2021)
Holly Bourne: Teeskentelyä ( suom. Kristiina Vaara, 2021)
Nina Lykke: Kohonnut riski (suom. Sanna Manninen, 2021)
Aloitetaan kevyemmästä päästä.
Teeskentelyä
Holly Bourne on tehnyt työtä uutis- ja kustannustoimittajana Lontoossa. Hän taitaa olla kolmikkoni nuorin kirjailija, jolla on kokemusta myös naisten tasa-arvo- ja mielenterveystyössä. Se näkyy. Nuoruuskin näkyy, nimittäin räväkkänä kielenkäyttönä, mikä mieslukijaa (kenties erityisesti) kiinnostaa – kuten myös naiselliset kokemukset seksuaalielämässä.
Teeskentelyä- kirjan päähenkilö Aprilin deitit ja sänkyelämän pettymykset miespartnerien kanssa, turhautumiset miesten seksuaalisista kyvyistä ja naishalujen tunnistamisen vaikeuksista ovat mykistäviä ja samalla aika yleispäteviä muuallakin kuin nuorten deittailijoiden Lontoossa. Miksiköhän mukavan pari- tai edes tyydyttävän seksisuhteen rakentaminen on niin vaikeaa? Miksiköhän miehet ovat niin uskomattoman typeriä, käsittämättömiä ja jopa kokemattomia sänkyleikeissä? Miksiköhän nuoret naiset tuntevat omat tarpeensa ja intiimialueen elimensä paljon miehiä paremmin? Miksiköhän miehille, siis pojille ei opeteta ollenkaan naisen fysiologisia tai intiimialueiden aakkosia?
Teeskentely on kirjan otsikkona hyvä – ja paljon sen ympärillä liikutaan. Lopulta Aprilin ei tarvitse enää teeskennell, mutta onko mies-nais-valtataistelu aina pakollista seksielämässäkin? Tiedä häntä. Suosittelen nuorille-vanhoille-kokemattomille ja muka-kaiken-kokeneille.
10 minuuttia 38 sekunttia tässä oudossa maailmassa
Elif Shafak on aivan toista maata kuin kevyttä ja iloluontoista tekstiä sujuvasti suoltava Holly Bourne. Tarina, siis brittiläis-turkkilaisen kirjailijan , Elif Shafakin kirjaama prostituoitu Leilan tarina on myös tottavie jotakin muuta kuin Lontoon deittimaailmassa liikkuvan ja tyydytystä etsivän Aprilin seksuaalinen epätoivo.
Istanbulissa elävä Leila on rankasti hyväksikäytetty: pikkutyttönä setänsä raiskaama , sittemmin prostituution uhrina kuolemaan joutuva uhri, jonka elämästä ja viimeisistä hetkistä Shafak on kutonut kammottavan todentuntuisen elinkaaren. Jotenkin tulee mieleen ruotsalainen Lilja for ever –elokuva ja sen Baltiasta Ruotsiin houkuteltu nuori tyttö, ihmiskaupan uhri. Shafakin päähenkilö Leila on vielä rankempi, nimetön ja äänetön uhri isommassa joukossa. Hänen tarinansa kautta avautuu turkkilaisen…tai laajemmin Lähi-Idän köyhien ja oikeudettomien naisten kohtalo: vaivihkaisen hienovaraisesti, mutta yhteiskuntakriittisesti kuvattu bordellikatu, yhteiskunnan bordellisoituminen ja pienten tyttöjen taival prostituutioon, mistä ei ole paluuta. Ei edes kuolema tuo oikeutta.
Kirjan loppuluku on paljonopuhuva: yksinäisten hautausmaa, jonne päätyvät Istanbulissa ruunishuoneen nimettömät, usein prostittuoidut, kadulle kuolleet kerjäläiset, tapetut transvestiitit ja niin edelleen.
Kohonnut riski
Nina Lykken “lääkäritarina”…, anteeksi ihmissuhde- ja erotarina Kohonnut riski on suomalaiselle keskiluokan miehelle tai naiselle helppolukuisin, tutuntuntoisin. Silti norjalainen palkittu kirjailija Lykke pistää kirjaansa elementtejä, joita harvoin tapaa. Jo päähenkilön, yleislääkäri Elinin alkuluvun pukamapotilaan peräsuolitutkimus on sellaista tekstiä, että se kannattaa lukea mieluusti vasta vappupäivällisen jälkeen.
Päähenkilö Elin on tavannut nuoruutensa rakkauden ja päättänyt jättää kuihtuneen avioliittonsa eli mielikuvituksettoman himokuntoilija-lääkärimiehensä Akselin taakseen. Helppoa se ei ole porvarilähiössä, mutta Elin uskaltaa: hän jopa päätyy asumaan vastaanottotiloihin ja teeskentelee koko ajan aivan muuta kuin mitä todellinen elämänsä on. Suhde nuoruuden rakkauteen kuitenkin heilahtelee ja häilyy eikä loppuratkaisua näy…ellei nyt viimeisten sivujen sovinto sellaiseksi käy?
Nina Lykke on naisasianainen kuten edellisetkin kirjailijat. Hänen edellisen kohuromaaninsa Ei, ei ja vielä kerran ei -nimi kertoo paljon. Kohonnut riski sai Norjan kirjallisuuden pääpalkinnon ja se on viimeisen päälle hieno analyysi ylemmän keskiluokan norjalaisten turhautuneista avioliittodraamoista ja traumoista. Se tavallinen tarina, sanoisi Hannu Salama, kenties. Meikäläistä kyllä häiritsee teoksen norjalainen keskiluokkaisuus, jopa porvarillisuus, jossa talous ja rahavaikeudet ovat pikkutekijöitä kun kuvataan arkielämää.
Samalla Kohonnut riski on viimeisen päälle kaukana Elif Shafakin istanbulilaisesta raiskauskertomuksesta…tai vähän aikaa sitten lukemani Leila Slimanin Kehtolaulun maailmoista. Slimanista, siis Pariisin maahanmuuttaja-kotiapulais-naisen tarinasta kertovasta Kehtolaulusta taisin kirjoittaa jo aikaisemmassa blogissani. Sitäkin suosittelen.
Öisinajattelija