Rannikko-Suomi on erilainen

Matkailimme vaimon kanssa kesäautolla heinäkuussa noin 1700 kilometriä, supisuomalaisissa, mutta kovin erilaisissa maisemissa. Kun siirtyy idästä länteen ja rannikolle, voi kokea lievää kulttuurishokkiakin: maisemat ja ihmiset ovat erilaisia ja joutuu puhumaan…tai ainakin kuuntelemaan ruotsiakin.

 

Joensuu-Iisalmi-Kärsämäki-Kannus-Kokkola

 

Ensimmäinen varsinainen käyntikohteemme oli Kärsämäki – ja siellä perinteisesti illanvietto Aittatien pihamaalla sekä Tarinaniskennän SM-kisat. Tuomaripeli oli tänä vuonna tiukkaa, taso korkea ja paras tarina ratkesi vasta poikkeuksellisesti äänestämällä. Kannuksen rockkulttuuriyö Lestin Krouvissa ja nuoruusmaisemissa oli nostalgisen hauska, myös monien luokkatoverieni tapaamisen osalta (ks. aikaisemmat kaksi blogiani!).

Kannuksessa, Ullavalla, Kokkolassa ja Ykspihlajassakin on tullut käytyä viime vuosina monesti. Nyt vain poikkkesimme Kokkolassa legendaarista “Ullavan lentokonetta” eli Jomppaa moikkaamassa. Keväällä 70-vuotta täyttänyt Jomppa sai lempinimensä jo Pietarissa; muistan vieläkin opiskelutoverini 25-vuotispäivän hurjat juhlat vuodelta 1974 Shevtsenkon kadun asuntolassa ja Gavanin kaljakuppilassa Vasilinsaarella…

 

Pietarsaari-Vaasa-Malax-Korsnäs-Närpes-Rauma

 

Kokkolasta kannattaa ajella Pietarsaareen pientä rantatietä. Merimaisemat näkyvät hyvin. Jo Vaasaa ennen ja varsinkin sen jälkeen avautuvat kunnolla ruotsinkielisen Pohjanmaan lakeudet. Merenpohjan alta noussutta viljavaa peltomaisemaa piisaa, samoin keskisuuria maatiloja, joita ei paljon muualla Suomessa enää näe.

 

Vaasa yllätti Öisinajattelijan. Ja iloisesti! Olin käynyt kaupungissa viimeksi vuonna 1970 (?), jos oikein muistan. Silloinen Vaasa vaikutti kolkon kylmältä ja asfalttiselta. Nyt huomasi vihreyden, rantamaiseman promenaadin upeuden, mitä eivät pilaa edes vankilan muurit. Meri on todellinen henkireikä ja veneily kaikkien ulottuvilla. Tosin torin vuoden 1918 patsas ja Vaskiluodon sillan kupeessa seisova jääkärihahmo ovat silti yhtä puistattavia valkoisen Suomen maamerkkejä kuin ennenkin. Muita, viehättäviä pikku patsaita on silti yllin kyllin kuten kävelykadun ja kirkkopuiston vehreyttäkin. Puut ovat näköjään kasvaneet reippaasti 50 vuodessa…

 

Närpiössä piti poiketa varta vasten – onhan se Suomen tunnetuimpia kasvihuonepitäjiä ja närpiöläisiä tomaatteja sekä kurkkuja syödään Joensuussakin. Keskusta näyttää vauraalta ja hyvinvoivalta, ehkäpä osin valtavissa kasvihuoneissa ahertavan ulkomaalaisen työvoiman ansiosta (?).

Muuten, matkamme halvimmat sumpit ja herkkumunkit nautimme juuri Närpiön keskustassa!

 

Rauman puutalokortteleissa teimme pitkän kierroksen. Se kannatti, vaikka vähän satelikin, sillä mitään vastaavaa et Suomesta löydä. Ei ihme, että valtava eläväisesti asuttu alue pikkupuoteineen, murteella laadittuine kyltteineen, kahviloineen, museoineen, toinen toistaan värikkäämpine asuintaloineen on myös Unescon maailmanperinnelistalla – kuten Rauman Sammallahdenmäen hautakalmistokin. Keskiaikainen kivikirkko nivoutuu puumaisemaan moitteettomasti ja on harvinaisen koristeellinen ev.lut.pyhättö!

Siispä: “Terveksi Raumalt! Ol niingon kotonas! Kaad liiveihis ryypp!”

 

Turku

 

Kiersimme jazzahtavan ja maailmaa parantavan Porin areenoineen ja yytereineen kaukaa, koska Lounais-Rannikon pääkohteet olivat Turku ja Taalintehdas.

Turun “residenssistä” ja oppaan roolista kuuluu suurkiitos opiskeluaikojen ystävälle Gunnarille, jonka johdolla tutustuminen Aurajoen maisemiin sekä vuoteen 1918 alkoi Historian laitoksen ja Kupittaan puiston kupeesta.

 

Tuomiokirkossa oli käyntimme aikana sopivasti pieni konsertti, vuorossa oudon heleää marimba-musiikkia, mitä soitinta en ole kaiketi koskaan kuullut. Kävelyretki Turun linnaankin kannattaa tehdä, jos jaksaa neljän kilometrin helteisen marssin kirkolta pitkin Aurajoen rantoja. Linnan lounaan hinta-laatusuhde oli reissumme ulkoruokinnan paras. Gunnar ja vaimoni jaksoivat tutustua linnan historiaan, kirkkoon ja kammioihin kolmen tunnin ajan Öisinajattelijan istuessa suurimman osan kahvilassa.

 

Kävelymatkalla sai ihailla purje- ja ravintolalaivoja, Suomen Joutsentakin ( ja ken haluaa, voi poiketa vaikka Paavo Nurmen patsaalle tai kirjastoon). Kansainväliset markkinat toivat mukavaa lisäväriä Aurajoen rantaelämään ja juustoja, oliiveja sekä leikkeitä reippaasti maistamalla sai ilmaiseksi enimmän ruuan himon katoamaan…

 

Kupittaan puisto on selvästi kaupunkilaisten kesäinen olohuone uimaloineen ja ravintoloineen. Utelias kaupunkituristi viihtyi myös Luostarinmäen vanhoissa puutaloissa, käsityöläiskorttelissa, joka onneksi säästyi Turun lähes kokonaan tuhonneelta suurpalolta vuonna 1827. Tutustuminen suutarin, sepän, nahkurin, leipurin, kirjanpainajan työhön ja asumiseen oli ansiokasta historiankertausta.

 

Taalintehdas

 

Koska turkulaisoppaamme Gunnar on kotoisin Taalintehtaalta, hän vei minut päiväksi myös Kemiönsaaren Dragsfjärdin kotimaisemiinsa. Taalintehdas on nykyisin vain 1500 asukkaan taajama, mutta 50 vuotta sitten pelkästään tehtaalla oli töissä reilusti yli tuhat eri alojen raudanjalostuksen ammattilaista. Dalsbruk oli perustamisvuonna 1686 yksi Ruotsin valtakunnan ensimmäisiä rautaruukkeja ja Taalintehtaan masuuni on Suomen masuuniruukeista vanhin. Tehdas erikoistui myöhemmin esim. rautanaulojen ja eripaksuisten rautalankojen tuotantoon sekä laivateollisuuden pienempiin komponentteihin. Toiminta lakkasi kokonaan 2010-luvun alussa tehtaan lopullisen konkurssin myötä.

 

Taajama on todella viehättävä pikku kylä, jonka rakennuskannan erikoispiirre on siinä, että useat sen rakennuksista on perustaltaan pystytetty kuonatiilestä, raudan valmistuksen sivutuotteena syntyvästä kuona-aineesta muotoilluista tiilistä. Taalintehtaan alueen asuinrakennuksista vanhimmat ovat 1700-luvulta. Kun tehdas kukoisti vielä 1970-luvulla, ja asujaimisto oli pääosin työläisiä, valtuustossa enemmistönä olivat vasemmistolaiset (SKDL) ja demarit (SDP). Nykyisen Kemiönsaaren valtuustossa lähimain puolet edustaa ruotsalaista kansanpuoluetta (RKP). Kesätapahtumista mainittakoon heinäkuun puolivälin Baltic Jazz ja elokuun alun kulttuuririennot.

 

Gunnarin ohella Taalintehdasta ja sen historiaa esitteli meille ansiokkaasti paikallinen vasemmiston puuhamies ja kansalaisaktivisti Tomy Wass – ja museorakennuksia ammattitaitoinen opas, jonka kielitaito ulottui jopa venäjän osaamiseen.Venäläisiä matkailijoitakin käy Taalintehtaalla usein. Ei ihme, sillä olihan rautaruukki voimissaan erityisesti koko Suomen autonomian ajan. Museorakennuksia ja masuunin osia on Taalintehtaan alkuperäisellä paikalla useita. Museotilat on värkätty entisten työläisten “rivitaloihin”. Usein yhden huoneen ja keittokomeron kokoisessa asunnossa eleli muinoin 5-10-henkinen perhe ja poikamiesbokseissa asuttiin niin ahtaasti, että vuorotyötä tekevät nukkuivatkin vuorotellen…

Öisinajattelija