Aika pysähtyy Raahessa,
eivätkö kirkonkellot soi?
Asser Siuvatti jo eläkkeellä
moni rautakoura vielä vaikeroi…

Suomen perus- ja savupiipputeollisuuden ajat ovat takanapäin. Olemme kituva kansa, jonka jalkojen alta maa, osaaminen ja työpaikat on jo miltei kaikki myyty muualle.
Niin puu, metalli, vaate kuin Nokia, tuo valheessa vaappuen soutanut, jo hukkuva lippulaiva. Voi voitettuja, eläköön markkinatalous!

Olemme kalevalaisen kansan tyhmistetty virtuaaliversio. Jees-miesten joukko, jolla on pää pensaassa, koska ikihongat on jo kaadettu. Mennyt ei mitään paina, muistoilla ei merkitystä. Oppia on saatu, mutta järkeä puuttuu.

Asser Siuvatille kumarrus

ASSER SIUVATTI oli Raahen Rautaruukin legendaarinen pääluottamusmies vuosikymmenten ajan. Hän oli työssään vaikutusvaltainen, vaan ei vallanhimoinen. Edelleen mies seisoo niissä joukoissa, jotka joskus nääntyvät, joskus nousevat. Barrikadin vasemmalla puolella.

Siuvattia haastateltiin eilisessä Suomen Pravdassa (HS, 23.1.2014). Hän sanoi ääneen sen mitä moni ei vielä uskalla julkituoda. Rautaruukki on mennyttä. Se ostetaan siksi että voitaisiin pirstaloida osiksi, sulkea ja myydä eteenpäin. Työpaikkojen menetys on arkipäivää duunareille, mutta juhlaa markkinamiehille.

Siuvatti sanoi hyvin haastattelussa (muistinvaraisesti):
Kyllähän Suomessa koulutusta ja oppia on hankittu, vain järkeä näyttää yhä puuttuvan…

Voiko paremmin nykytilannetta valaista?

Öisinajattelija