RUSSKOJE POLE.
Tarina siitä, miksi Hilary Pilkington ei tullut Lieksaan
Odottelin Hilary Pilkingtonia Lieksaan tänä kauniina lauantai-aamuna. Aurinko paistoi ja ja kertasin mielessäni muutamia lauseita (in inglish), joilla olisin voinut toivottaa Hilaryn tervetulleeksi itäisen Suomen aurinkoiseen pikkukaupunkiin…
Olin myös valmistautunut kertomaan hänelle MYPLACE-hankkeen haastattelutukimuksesta paikkakunnalla.
Hilary ei tullut. Sellaista sattuu. Onneksi en hälyttänyt paikalle silmäätekeviä, kaupunginjohtaja Esko Lehtoa, esimerkiksi.
Mutta kerronpa jotakin tutkimuksesta täällä.
Niin, aluksi. MYPLACE-haastatteluja on tehty monessa maassa; hankkeessa on mukana 17 eri maata, rajaseutujen pikkukaupunkeja pääosin. Suomesta mukana Kuopio, Nurmes ja Lieksa. Täällä hommaa koordinoi tunnettu nuoriso- ja rasismitutkija Vesa Puuronen. Minä olen avustanut häntä Lieksan kenttätutkimuksessa. Täällä, Lieksassa, haastateltavia on ollut noin 250, joista 100 on haastateltu ihan naamatusten, henkilökohtaisesti. 150 on ollut mukana ryhmähaastatteluissa kouluilla ja ammattiopistolla.
Palataan Hilaryyn. Hän on maailmalla tunnetuimpia rasismi-ja nuorisotutkijoita.
Hän on kirjoittanut muun muassa venäläistä nuorisoa käsittelevän kirjan, jota siteerataan ympäri maailmaa yhä. Hilary on harvinainen itäisillä mailla liikkuva tutkija siinä mielessä, että osaa myös venäjää.
Joensuun yliopistolla hän opponoi eilen Tiina Sotkasiiran väitöstilaisuutta. Tiina väitteli tohtoriksi tutkimuksellaan Karjalan tasavallan nuorista, niistä joilla alkuperä on Kaukasuksella.
Olen tavannut Hilaryn vain kerran, Eurooppa-yliopiston seminaarissa RUSSKOJE POLE, missä ulkomaalaiset Venäjä-tutkijat jakoivat muistojaan siitä, millaista tutkimus Venäjällä on, mihin vaikeuksiin törmää…
Seminaari oli yksi parhaimmista, joissa olen ollut mukana. SE ei ollut tiukan akateeminen vaan sopivasti vapaamuotoinen. Kieli oli venäjä, tietenkin. Mitään ei tulkattu. Kerroimme kokemuksista ja kommelluksista Venäjällä, venäläiset tutkijat kommentoivat tarinoita. Keskustelu ja tarinat jättivät jäljen. Meillä , Venäjä-tutkijoilla, oli paljon purnattavaa, mutta juuri siksi myös kertomuksia, joille naurettiin, joita purettiin humoristisesti. Kukaan Venäjällä liikkunut ei ollut ”katkera”, vaan juuri se, että joutui kommelluksiin, opetti meitä.
Venäjälle ei kukaan tutkija mene ”opettamaan” – ei siellä runonlaulajatkaan siinä mielessä liikkuneet. Vanha venäläinen sananlasku sanoo:
”Kun menet Tulaan, älä ota omaa samovaaria mukaan!”
Venäjä-tuntija tietää, mistä tässä Tula-vertauksessa on kysymys…
Ja toinen, nykyaikaisempi sanonta kuuluu: ”Venäjällä mikään suunniteltu ei onnistu, mutta kaikki järjestyy”.
Allekirjoitan,
Öisinajattelija