Tampereen 48. elokuvajuhlien oudoin ja paras anti löytyi erikoisohjelmistosta. Mieleen jäivät erityisesti Uuden-Seelannin alkuperäisväestön maorilaiselokuvat. Maoriland-sarja oli verraton ja laadukas yllätys. Se sai runsaasti katsojia ja riemukkaan vastaanoton. Veteraaniohjaaja Seppo Rustaniuksen dokumenttielokuvien retrospektiivi, joka käsitteli vuotta 1918, veti puolestaan yleisön hiljaiseksi.

 

Uuden-Seelannin alkuperäiskansa elokuvan tekijänä ja kohteena

 

Onneksi tuli herättyä Tampereella ajoissa ja katsottua perjantai- ja lauantai-aamuna (9-10. maaliskuuta) mainiota Maoriland-sarjaa, ohjaaja ja maoriaktivisti Libby Hakaraian valitsemia lyhyitä fiktioelokuvia. Näkemistäni noin tusinasta lyhytelokuvasta sai monipuolisen kuvan maorien ongelmista, arkielämästä, iloista ja suruista. Moni asia vertautuu myös Suomen saamelaisten tilanteeseen.

 

Elokuvien teemana olivat usein perheongelmat, nuorten ja lasten asema sekä suhteet vanhempiinsa. Luettelen muutamia sarjan helmiä. Sam Holstin ohjaamassa Läskipäässä teemana on työpaikkakiusaaminen, Zia Mandviwallan Yövuorossa asunnottoman siivooja-yksinhuoltajan irtisanomisen seuraukset. Libby Hakaraian Nurmikonleikkaajissa vanhojen naisten taikavoima saa ihmeitä aikaan ja Lauren Jacksonin Minä menen äidin luo kertoo avioerolapsen vanhempien riitaisasta suhteesta. David Whiteheadin Opossumi kuvaa kahden pojan matkaa isänsä kanssa metsämaisemiin. Se on pelkästään maisemakuvauksena jo niin kaunis, että tekee mieli katsomaan värikästä luontoa paikan päälle, maorien maalle…

 

Queerscenes ja Puola

 

Kansainvälisessä sarjassa esitettiin teemakokonaisuus ”Queerscenes”. Siinä parhaimmistoa edusti mielestäni kanadalainen fiktio, Marc-Antoine Lemiren ohjaama Pre-Drink (”Etkot”), jonka pääosassa, rakastelukohtauksessa hehkuu transnainen Alexe. Vakavampi tarina tulee Georgiasta. Rati Tsiteladzen dokumentissa Sociumis Patimari (”Yhteiskunnan vanki”) transnainen saa kärsiä koko yhteiskunnan ja omien vanhempiensakin ennakkoluuloista ahdasmielisessä pienyhteisössä. Iranilaisen Koorosh Asgarin ohjaus Taghi (”Kapina”) kuvaa raha-asioissa petetyn prostituoidun kokemaa väkivaltaa, mutta myös naisten välistä solidaarisuutta.

 

Itäeurooppalainen elokuvan suurvalta Puoal (Wajda, Kieslowski, Polanski…) oli esillä erikoissarjassa. Agnieszka Elbanowskan ohjaama vartin dokumentti Poloneesi esitettiin Tampereella kilpailusarjassa jo viime vuonna. Se on hauska ja ironinen tarina ”patriotismi”-kilpailusta. Olga Chajdasin fiktio Sie rano (”Aamu on valjennut”) on erikoinen murhamysteeri ja Thomas Cichonin Maly palec (”Pikkusormi”) kuvaa nuorten autovarkaiden rehvastelun karmeaa päätöstä puolalaisessa vietnamilaisbaarissa…

 

Seppo Rustanius vuoden 1918 kuvaajana

 

Seppo Rustanius (s. 1943) juhli sekä Tampereella että Helsingissä samaan aikaan. Työväenperinne – Arbetartradition ry, joka myöntää Vuoden Työväentutkimus -palkinnon vuorovuosina ammattitutkijoille ja harrastajatutkijoille, palkitsi Naistenpäivänä 8.3. 2018 Rustaniuksen vuoden 1918 käsittelevistä elokuvista.

 

Palkinto meni oikeaan osoitteeseen, sillä Rustanius on ollut aivan keskeinen Suomen sisällissodan ja vuoden 1918 tapahtumien tallentaja. Aikanaan sensuroitu dokumentti Sotapapit (1981) herätti melkoisen keskustelun. Jatkoa seurasi: 1918 sodan kuvat (1989), Pyhä sota (1990), Jälkipuhdistus – vankileirikokemuksia 1918 (1994), Tie tuntemattomaan (1996), Punaiset esiliinat (1997), Punaorvot valkoisessa Suomessa (1999) ja Uhrit – Suomen sisällissota ja valkoiset teloittajat (2008).

 

Rustanius ja elokuvajuhlien Grand Old Man Raimo Silius keskustelivat dokumenteista Tampereen Werstaan Työväentalo-salissa 9.3. Pääosin keskustelu liittyi sisällissodan aikaisiin valokuviin, niiden ”löytymisen” historiaan ja Tampereen taisteluihin. Valokuvista tarinaa riitti, myös paljon uutta kerrottavaa. Tehtyjen löytöjen ympärille voisi rakentaa monta uuttakin dokumenttia…

 

Rustanius käyttää sodan kuvia ja filminpätkiä mestarillisesti. Kun katsoo lähes runollista valokuvavirtaa dokumentissa 1918 sodan kuvat ja kuuntelee Arvo Pärtin siihen säveltämää musiikkia, uppoutuu täydellisesti sisällissodan vaiheisiin. Ohjaaja ja mainio kuvaus johdattelevat katsojan suomalaisen köyhälistön ankeista oloista kapinan syihin ja myös niihin julmuuksiin jota vuosi 1918 toi tullessaan. Selostustekstiä ei ole ja se olisikin tarpeeton.

 

Tie tuntemattomaan on poikkeuksellisen harvinainen dokumentti Suomessa 1918 asuneen venäläisväestön kohtaloista. Ns. ryssäviha vei hengen tuhansilta, suurelta osin aseettomilta venäjänkielisiltä. Teema on historiankirjoituksessamme yhä tutkimaton, ihme kyllä! Uhrit – Suomen sisällissota ja valkoiset teloittajat kuuluu puolestaan paljastavimpiin ”kauhun ja terrorin ajan” kuvauksiin. Äänessä ovat uhrit ja teloittajat.

 

Jälkikirjoitus / Tampere Film Festival -palkitut
(Tuomariston raportista)

Alle 30-minuuttisten elokuvien kotimainen pääpalkinto 2018 meni Marja Helanderin Eatnanvuloš lotit – Maan sisällä linnut (2018) elokuvalle, joka tuomariston mukaan “ihastuttaa tavallaan käyttää esityksellisyyttä, huumoria ja ironiaa saamelaisuuden kokemuksen jäsentämiseen”. Erikoispalkinnon voitti Teppo Airaksisen Katto (2017), ja lisäksi tuomaristo myönsi kunniamaininnan Sami Van Ingenin elokuvalle Polte (2016).

Nuorisotuomariston palkinnon voitti Reetta Niettaanmäen ja Erika Weisteen Muistikuvia (2017), ja lisäksi nuorisotuomaristo myönsi kunniamaininnan Hannu-Pekka Peltomaan filmille Ruusukoto (2017). Uusi Kino -palkinnon ratkaisi Yle Areenassa ollut yleisöäänestys, ja sen voittajaksi kansan syvät rivit valitsivat niinikään Ruusukodon.

Kansainvälisen kilpailun pääpalkinnon eli Grand Prix’n voitti sveitsiläinen Intimity (Sveitsi 2017, ohj. Elodie Dermagne). Tuomariston mielestä elokuva on “kaunis ja elokuvallinen animaatio, joka käsittelee naisen seksuaalisuutta, himoa ja omasta kehosta nauttimista, loppuun asti.”

EFA-ehdokkuuden eli mahdollisuuden kilpailla Euroopan elokuva-akatemian parhaan lyhytelokuvan palkinnosta 2018 sai Rati Tsiteladzen ohjaama Sociumis Patimari (Georgia, Latvia 2017).
Kansainvälisen kilpailun kategoriapalkinnot voittivat animaatio Negative Space (France 2017, ohj. Ru Kuwahata, Max Porter), fiktio Table Land (Kiina 2016, ohj. Liu Wenxhuo) ja dokumenttielokuva Rati Tsiteladzen ohjaama Sociumis Patimari (Georgia, Latvia 2017). Lisäksi tuomaristo jakoi kunniamaininnat fiktiolle Taghi (Iran 2018, ohj. Koorosh Asgari) sekä Kötu Kiz animaatiolle (Ranska, Turkki 2017, ohj. Ayce Kartal).
Kansainvälisen kilpailun yleisöpalkinto meni saksalaisanimaatiolle Tracing Addai (2018, Esther Niemeier).

Elokuvajuhlien yleisöä kiinnostivat tuomariston mukaan tänä vuonna erityisesti Seppo Rustaniuksen dokumentit, Suomen sisällissotaan liittyvät elokuvanäytökset sekä Maoriland-kokonaisuuden lyhytelokuvat.

Öisinajattelija