Kumma juttu etten ole vielä saanut aikaiseksi blogia Mihailista. Tunnen hänet 15 vuotta, ainakin. Ja Mihail on sentään ollut työkaverinikin Karjalan tutkimuslaitoksella, siis Joensuun yliopistolla (=nyk. UEF). Mihail on ilmiö, monen joensuulaisen tuttu, monelta areenalta. Monen näkemä ja tapaama maahanmuuttaja, joka itse ei näe eikä paljon kuulekaan.

Silti inkeriläistaustainen Mikhail Leoukhine – kuten passissa lukee – on niin monipuolinen kaveri että pelkään unohtavani hänen harrastuksistaan puolet kun alan luetelle mitä hän tekee.

Tällä hetkellä, syyskuun 2012 lopulla aktiivi liikunnan harrastaja tekee pyöräreissua Pohjois-Italiasta Espanjan Barcelonaan, puolitoista tuhatta kilometriä. Sokeus ei estä pyöräilyä, koska kulkuvälineenä on tandem-pyörä ja etuistuimella näkevä ystävä – Artem. Soutaminenkin käy, apuna 12-vuotias poika. Ja mitä vielä: Joensuun Kansalaistalon eli Soroppi oy:n toiminnanjohtaja, uskomattoman aktiivi marginaaliryhmien puolustaja Marko Haakana palkkasi sokean Mihailin (jonka käteväksi tiesi) pyörähuoltoon, pyörien korjaajaksi (?). Käsittämätöntä, mutta Mihail osaa tämänkin homman.

Ja ai niin, vain vähän yli viikko sitten Mihail palasi Brysselistä ja turistireissulta Belgiasta. Hän ”kuvailee näkemäänsä” piiruntarkasti – mukana reissulla oli sokeiden opas, hyvä kuvailija ja kertoja. Mihail ”katsoo” myös televisiota ja lukee tietenkin koko ajan – sokeainkirjoitusta – sekä kuuntelee äänikirjoja, kuulolaitteen avulla.

Uuden tekniikan avulla Mihail pystyy suomentamaan ja kirjoittamaan suht virheetöntä tekstiä, viestimään ja kommunikoimaan. Suomen kieli sujuu Joensuussa vietettyjen yli 15 vuoden jälkeen myös kirjoitettuna, eri laitteiden avulla ja tietokoneella, ihmeen hyvin.

Sokea sienessä, kalassa ja shakkiruudun ääressä

Mutta uskomattominta on se, että Mihail kalastaa, poimii marjoja ja sienestää. Hänen kalansaaliinsa ovat sitä luokkaa että lahnaa , ahventa ja muuta kalaa on löytynyt minunkin pakastimestani. Uskokaa tai älkää.

Kansainvälisintä kuuluisuutta Mihail on saavuttanut shakinpelaajana. Hän on Joensuun shakkikerhon aktiivi. Sokeiden Suomen ja PM-mestaruuden palkintosijoille noussut monina vuosina. Tänä vuonna Mihail voitti kuurosokeiden shakin PM (=pohjoismaiden) mestaruuden.

Mitä tähän vielä lisäsisi? Ainakin toivoisi, että Mihailin kaltainen positiivinen uussuomalainen näkyisi ja kuuluisi tässä ikuisten valittajien maassa pikkasen enemmän. Dokumenttielokuva saattaa ollakin tulossa – ainakin olen ollut sitä jo pitkään ideoimassa…

Öisinajattelija