Teemoja Tampereelta 2019:
feminismi-ihmiskauppa-maahanmuutto-nostalgia
Tampereen elokuvajuhlat / Tampere FilmFestival (TFF) on kansainvälisestikin maailmantapahtuma lyhytelokuvan, animaation ja dokumenttien sarjassa. Valinnanvaraa riitti tänäkin vuonna kun katsoin torstaista sunnuntaihin (7-10.3.) yhteensä nelisenkymmentä elokuvaa. Enempään eivät rahkeet riittäneet, mutta harvoinpa on tilaisuus nähdä filmejä kaikilta mantereilta, muutamassa päivässä.
Feminismiä ja ihmiskauppaa
Feminismi-sarjasta löytyi myös festivaalin parhaaksi elokuvaksi rankattu voittaja, nimittäin kolumbialais-perulaisten ohjaajien ( Faccini& Isa ) ohjaama lyhytelokuva DULCE, jossa äiti opettaa Dulce-nimistä tytärtään uimaan. Filmi on paljon muutakin eli “ Tuomaristo kuvaa ilmastonmuutos-teemaa sivuavaa teosta uniikiksi ja hämmästyttäväksi elokuvaksi, jolla on lyhyestä muodostaan huolimatta pitkäaikainen vaikutus. “
Ihmiskauppa tuli esiin useissa eurooppalaisissa filmeissä kuten unkarilaisessa fiktiossa TÄÄLTÄ TULLAAN (Mihaly Schwechtje). Se perustuu faktoihin, joiden mukaan Unkarista salakuljetetaan kidnapattuja katulapsia ja nuoria tyttöjä “töihin”Länsi-Eurooppaan.
Maahanmuuton kotoutumisvaikeuksista ja kulttuurieroista kertova belgialaisfilmi PERHE (Catherine Cosme) seuraa afrikkalaisperhettä, joka majoittuu isäntämaan hyvää tarkoittavan naisen asuntoon. Epäluulot ja yhteisen kielen puuttuminen ajavat päähenkilöt väistämättä törmäyskurssille.
Sensuurista huolimatta
Monen lyhytelokuvan tie Tampereelle on ollut vaikea, esteenä kotimaan sensuuri ja taloustilanne. Yllättäen köyhä Romania on noussut yhdeksi lyhytelokuvan “suurmaaksi”. Bogdan Muresanun ohjaama JOULULAHJA sai monta eri palkintoa: se sijoittuu Ceausescun aikaan ja veriseen Timisoaran mielenosoitukseen. Isä saa yllättäen tietoonsa poikansa joululahjatoiveen diktaattorin kuolemasta ja alkaa pelätä ilmituloa…
“Tuomariston mukaan Cadoul de Craciun / JOULULAHJA onnistuu kuvaamaan loistavasti diktatuurissa elämisestä aiheutuvaa intensiivistä pelon tunnetta, joka saa meidät tekemään irrationaalisia asioita jopa niitä ihmisiä kohtaan, joita rakastamme.”
Eräs omista suosikeistani jäi ilman palkintoa, nimittäin venäläiselokuva MATKA PARIISIIN (Maria Polakova). Se kertoo tositarinan Kolpinan rangaistussiirtolasta vapautuvasta nuorukaisesta, joka odottaa ehdollisen tuomion pian alkaessa äitiään ja kertoo tästä mielikuvituksellisia tarinoita vankitovereilleen. Kun äitiä ei kuulukaan, seuraa järkytys ja tapahtumasarja, joka tuo uuden tuomion.
Lyhyen fiktion erikoisuus on siinä, että filmissä vangit esittävät itseään; mukana on vain yksi näyttelijä esittämässä vankilan johtajaa.
Dokumentteja ja nostalgiaa
Tampereelta jäi vaikutelma, että lyhyitä fiktioita oli yllin kyllin, mutta dokumentteja paljon edellisvuosia vähemmän (?). Kotimaisista dokumenteista erottuivat ainakin Jouko Aaltosen ja Seppo Rustaniuksen lapsisotilaista vuonna 1918 kertova SODAN SILMÄT, Kirsikka Saaren tragikomedia yksinäisestä vanhuudesta SUPER COMFORT ja Georg Grotenfeltin TOISINAJATTELIJA, jossa esitellään Pentti Linkolan tavallista arkipäivää. Ne jäivät aika vähälle huomiolle.
Nostalgiaa parhaimmillaan oli eräässä suosikkifilmissäni, nimittäin sekatekniikalla toteutetussa ranskalaisessa animaatiossa MINUN JUKEBOKSINI (Florentine Grelier). Sen nimi olisi voinut olla yhtä hyvin “Shaking all over”…
Täysihoito /All inclusive & Tungrus
Koska elokuvamakuja on moneksi, olin tälläkin kertaa TFF-tuomaristojen kanssa yhtä mieltä vain yhdestä palkitusta, nimittäin sveitsiläisdokumentista TÄYSIHOITO (Corina Schwingruber). Se on massaviihde ja -matkailukritiikkiä parhaimmilllaan, ilman kommentteja! Loistolaivalla on elämää ja elitismiä, mutta myös sen verran kova meno, mekkala ja vilske ettei sinne tavantallaaja edes kaipaa…, niin noh, ei ainakaan köyhä.
Intialainen ohjaaja Rishi Chandna oli niitä harvoja, joka sai tavallisesti vakavan yleisön toistuvasti nauramaan upealla lyhytelokuvalla TUNGRUS. Sen pääosassa on viekas ja vihainen kukko, jonka onneton mumbailaisperhe on ottanut kotieläimekseen, asuntoonsa. Kukko terrorisoi kaikkia tasapuolisesti, eläimiä ja ihmisiä… Dokumentti on poikkeuksellisen nautittava ja ilmeisen uskottava ja kukon kohtalo tietenkin selvä (?).
Öisinajattelija – ks. myös tamperefilmfestival.fi