Työelämä on jäänyt näissä vaaleissa monien muiden aiheiden jalkoihin. Sunnuntaina ratkaistaan myös, millainen työelämä meillä jatkossa on. Keskustan, kokoomuksen, perussuomalaisten ja sinisten hallitus käänsi selkänsä palkansaajille toteuttamalla yksipuolisesti EK:n ja Suomen Yrittäjien vaatimuksia. Sanelulla he sotkivat myös monen yrityksen hyväksi koetut toimintatavat, eivätkä monet yrittäjätkään kiittäneet hallituksen toimia.

 

Hallitus heikensi työehtoja kikyllä, pidensi työaikaa ja koeaikaa, lyhensi takaisinottovelvoitetta sekä leikkasi lomarahoja. Työttömiä hallitus kyykytti aktiivimallilla ja leikkaamalla ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta sata päivää. Vaaliohjelmien perusteella parempaa ei ole luvassa näitä puolueita äänestämällä.

 

Mitä seuraavan hallituksen sitten pitää tehdä? Tarvitsemme kunnon työelämän korjauspaketin! Ensitöiksi Sipilän hallituksen tekemät heikennykset työehtoihin on peruttava ja työttömyysturvaa on uudistettava yksinkertaisemmaksi ja joustavammaksi niin, että jokaisella on mahdollisuus parantaa työllistymismahdollisuuksiaan opiskelemalla. Epäoikeudenmukainen aktiivimallileikkuri pitää kumota ja työttömyysturvan karensseista on luovuttava kokonaan, jolloin loppuu myös työttömien käyttäminen ilmaistyövoimana. Vuorotteluvapaajärjestelmästä on tehtävä jälleen toimiva.

 

Paikallista sopimista tarvitaan lisää, mutta vain työehtosopimuksen puitteissa ja työpaikoilla, joissa on luottamusmies. Muuten siitä tulee paikallista sanelemista ja suomalaisten yritysten tuottavuus heikkenee, kun ne alkavat kilpailla palkkojen ja työolojen polkemisella, sen sijaan että keskitytään parempiin tuotteisiin.

 

Työsuojeluviranomainen ja poliisi tarvitsevat lisää resursseja harmaan talouden torjumiseksi sekä lakia ja sopimuksia rikkovien yritysten valvomiseksi. Alipalkkaus on kriminalisoitava ja ammattiliitot tarvitsevat kanneoikeuden, jotta ne voivat auttaa myös kaikkein heikoimmassa asemassa olevia työntekijöitä. Vastentahtoiset osa-aikatyöt ja nollatyösopimukset on kiellettävä. Yksinyrittäjien ja pienyrittäjien asemaa on parannettava sekä verotuksella että sosiaaliturvassa. Perhevapaauudistus on toteuttava 6+6+6-mallin mukaisesti.

 

Valitaan kikyjen ja aktiivimallien sijaan kunnon työsuhteet, joista saa palkkaa, jolla tulee toimeen. Suomen talous voi menestyä ainoastaan osaamisella, palkkakilpailussa häviämme joka tapauksessa Kaukoidän hikipajoille.

Kuvassa Koffin Keravan panimon pääluottamusmies Jukka Nissinen ja varapääluottamusmies Jaska Nissinen, jotka kävivät Järvenpään torilla tuomassa terveisiä elintarvikealan työpaikoilta.