Sain tänään pitää vappupuheen sekä Porvoossa että Vantaalla. Puhe oli pääosin sama, tosin Vantaalla puhuin erityisesti Vantaan kuntapalveluiden tilanteesta ja Porvoossa itäisestä rantaradasta. Kursivoidut osuudet puhuttu vain toisessa kaupungeista.

Jussi Saramo Vantaan vappujuhlassa

Hyvät ystävät,

suomalaiset äänestivät eduskuntavaaleissa suunnanmuutoksen puolesta. Vasemmistoliitto, sosialidemokraatit ja vihreät lisäsivät kaikki äänten ja kansanedustajien määrää.

Jo ennen vaaleja netin vaalikoneissa oikeistopuolueidenkin ehdokkaat olivat siirtyneet selvästi vasemmalle, koska yksityistäminen ja eriarvoisuuden lisääminen heikensivät jo suomalaisten arjen turvallisuutta ja hyvinvointia.

Erityisesti pääministeri Sipilän linja sai kansalta tuomion, kun keskustan puheiden ja tekojen ristiriita oli kasvanut liian suureksi neljän vuoden aikana.

Vaaleissa kaikki edellisen kauden hallituspuolueet menettivät kannatustaan. Tuoreissa kyselyissä juuri kukaan ei halua Suomeen uutta oikeistohallitusta.

Viimeisillä kampanjaviikoilla perussuomalaiset onnistuivat kuitenkin häivyttämään sen tosiasian, että he olivat itse leikkaamassa pienituloisilta eläkeläisiltä ja työttömiltä, rakentamassa aktiivimallia ja jopa suunnittelivat valmiiksi huonon hoitajamitoituksen heikentämistä entisestään.

Perussuomalaisten odotettua pienempi vaalitappio aiheuttaa hankalan tilanteen. Vaikka kansa halusi suunnanmuutosta, ei eduskunnassa ole selkeää enemmistöä sitä toteuttamaan. Hallitusneuvotteluista on tulossa hankalat, kun puolueiden hyvin erilaisia tavoitteita sovitetaan yhteen.

 

Toverit,

onneksi on isoja asioita, joista puolueet jo ennen vaaleja pääsivät yhteisymmärrykseen. Vanhushoivan häpeällinen tila ei voinut tulla yhdellekään puolueelle yllätyksenä, mutta siltä oli suljettu silmät niin kauan kuin asia pysyi pois lehtien sivuilta. Ennen vaaleja jokainen puolue kuitenkin sitoutui parantamaan hoivaa ja kokoomusta lukuun ottamatta annettiin jopa konkreettisia lupauksia hoitajien määrän lisäyksestä.

Suomessa on yli 70 000 koulutettua hoitajaa, jotka ovat työttöminä tai tekevät muita töitä. Hoitajille Sipilän hallituksella oli annettavanaan palkkioksi usein kohtuuttomasta työtaakasta lomakorvausten leikkaus. Hoitajista iso osa on valmiita palaamaan hoivatyöhön, kunhan työolot ja -ehdot korjataan. Se maksaa, mutta on lopulta pieni hinta esimerkiksi tehtyihin veronalennuksiin verrattuna.

Vaikka vanhuspalveluiden epäkohdat olivat tiedossa meillä, joiden sukulaisia esimerkiksi Attendo oli kohdellut kaltoin ja kaikilla niillä poliitikoilla, jotka olivat pitäneet korvansa auki vaaliteltoilla, ja vaikka kuntien valtuustoissa ja eduskunnassa vasemmisto oli taistellut paremman hoitajamitoituksen puolesta, on pakko myöntää, että karut esimerkit pysäyttivät minutkin.

Pääomasijoittajien omistamilla hoivapalveluilla ei ole kuin yksi tehtävä – maksimoida omistajien voitto, keinoilla millä hyvänsä ja siirtää se pois Suomesta veroparatiiseihin. Pääomasijoittajien hoivajätit hallitsevat yhä markkinoita ja toisenlaisista lähtökohdista toimivat yritykset on ostettu pois häiritsemästä.

Samat omistajat ovat levittäytyneet myös vammaispalveluihin ja päiväkoteihin, joissa toimintatavat eivät usein ole olleet sen parempia, vaan lapsia ja vammaisia on hoidettu tarkoituksella liian pienellä henkilökunnalla.

 

Hyvät ystävät,

hoivakohun ajoituksen seurauksena uskon, että vanhushoivaan tulee parannuksia. Nyt on taottava, kun rauta on kuumaa – hallitusohjelmaan on kirjattava selkeät konkreettiset keinot varmistaa kaikkien palveluiden laatu varhaiskasvatuksesta peruskouluun ja terveyspalveluista vammaisten sekä vanhusten hoivaan. Hoivayksiköiden lisäksi on parannettava kotiin tuotavia palveluita ja tuettava omaishoitoa, se on paitsi inhimillisesti oikein myös taloudellisesti järkevää.

Erityisen huolissani olen toisen asteen ammatillisesta koulutuksesta, joka on etenkin suurissa kaupungeissa ajettu vakavaan kriisiin. Opettajilla ei ole aikaa oppilaille, eikä läsnäoloa usein edes oleteta. Koulutuksen arvostus on kadonnut usein koko yhteisöltä ja monesta amiksesta on tullut vain kulissi. Osa nuorista saa paperit oppimatta juuri mitään, iso osa putoaa pois kesken opintojen, koska ei ole ketään, joka innostaisi olemaan mukana.

Miten tämän on annettu tapahtua, vaikka tiedetään, että toisen asteen tai korkeamman tutkinnon puuttuminen viisinkertaistaa syrjäytymisriskin?

Suomi syrjäyttää vuosittain tuhansia nuoria pysyvästi pois työelämästä. Yhteensä syrjäytettyjä 15-29-vuotiaita nuoria on yli 60 000. Pelkkä työttömyys ei tarkoita syrjäytymistä, mutta tällä joukolla se yhdistyy koulutuksen ja näköalojen puutteeseen, sekä usein mielenterveysongelmiin, kun työttömyys pitkittyy tai ensimmäistäkään työkokemusta ei ole saatu.

Pahimmassa ahdingossa on 10 000 perhettä. Samoin kuin rikkaus, myös köyhyys ja syrjäytyminen periytyvät. On arvioitu, että näiden 10 000 perheen kustannukset yhteiskunnalle ovat vuosittain jopa miljardin. Kunnissa kyllä tiedetään, että kaikille yhteinen laadukas varhaiskasvatus sekä kohdennettu ongelmia ennaltaehkäisevä perhetyö maksavat itsensä moninkertaisesti takaisin, mutta silti näistä säästetään. Kun nyt käydään läpi mitä palveluita vanhuksille on lakisääteisesti varmistettava, on arviointi ulotettava myös lasten, nuorten ja perheiden palveluihin.

 

Hyvät vantaalaiset,

Vantaa käy esimerkiksi Suomen kehityksestä niin hyvässä kuin pahassakin. Sijaintimme on erinomainen ja ihmisiä on muuttanut tänne viime vuosina enemmän kuin mihinkään toiseen kaupunkiin. Vantaalla on paljon tarjottavaa – työpaikkoja paljon yli oman tarpeen, kaunista luontoa Länsimäen kallioilta Sipoonkorven kansallispuistosta Keravan- ja Vantaanjoen rannoille, hienoja puistoja Ankkapuistosta Lammaspuistoon, kaunis koko seudun historiallinen keskus Helsingin pitäjän kirkonkylä, Euroopan ja Aasian yhdistävä lentokenttä, vilkkaasti liikennöidyt kehärata ja päärata sekä tulevaisuudessa myös pikaraitiotie.

Vantaan suurimmat keskukset Myyrmäki ja Tikkurila kehittyvät elävinä kaupunkikeskustoina yhä vetovoimaisemmiksi ja kokonaan uudet kaupunginosat Kivistö ja Leinelä erottuvat edukseen monien muiden kuntien pelloille rakennetuista kaupunginosista.

Vantaan kasvu tuo meille myös paljon lisää rahaa. Se ei valitettavasti ole vielä näkynyt kuntapalveluiden laadussa. Henkilökunta on vedetty todella tiukalle ja palveluissa on ongelmia lähes kautta linjan. Suurin osa kaupunginosista odottaa yhä vuoroaan keskustojen peruskorjaamisessa nykyaikaisiksi ja viihtyisiksi.

Vaikka todellinen konsernitason velkamme on huomattavasti Espoota alempi ja iso osa velasta on käytetty tuottaviin investointeihin kuten kehärataan ja kehä kolmoseen, ei rahaa valtuuston enemmistön mielestä ole riittänyt edes kaikkein polttavimpiin kohteisiin kuten lastensuojeluun. Ei, vaikka olemme tehneet satojen miljoonien voitollisia tuloksia jopa kovimpina kasvuvuosina.

Aliresursoitu lastensuojelu on pahinta kestävyysvajetta, joka tulee kalliiksi usein jo hyvinkin pikaisesti sellaisten huostaanottojen muodossa, jotka olisi voitu välttää oikea-aikaisella puuttumisella.

Vantaalla näkyy kuitenkin valoa tunnelin päässä. Vasemmisto on vuosittain esittänyt lisää rahaa vanhuspalveluihin ja tälle vuodelle kotipalveluihin saatiin vihdoin pieni parannus. Kahden viikon päästä pidettävässä valtuustoseminaarissa haemme tärkeimpiä parannuskohteita ensi vuoden talousarvioon.

Työ on suuri, josta hyvänä huonona esimerkkinä Länsimäen terveysaseman sulkeminen koko kesäksi, joka kerrottiin meille kuntalaisten edustajille vain tiedoksi. Sote-palveluiden ylin johto ei nauti ainakaan minun luottamustani ja toivon, että valtuusto uskaltaa ottaa sille kuuluvan vallan varmistaessaan palveluiden tulevaisuuden.


Hyvät porvoolaiset,

keskustelu Porvoon raideyhteydestä lähti täysillä liikkeelle Itä-Suomen maakuntaliittojen aloitettua kovan lobbaamisen Kouvolan oikoradan puolesta. Reilun kymmenen minuutin ajansäästö kauempaa idästä ei kuitenkaan ole kannattava peruste miljardiluokan hankkeelle. Sen sijaan uusien ihmisten tuominen raideliikenteen piiriin on, ja siksi olisi nopeasti selvitettävä Nikkilän, Porvoon, Loviisan ja Kotkan kautta kulkevan yhteyden tuomat mahdollisuudet. Porvoolle tietysti tärkeintä on saada rata Helsingistä, eikä niinkään radan jatko.

Minulle on sanottu, että Turun ja Tampereen ratojen takana on niin vahvat voimat, ettei niiden kanssa kannata lähteä kilpailemaan. Ilmastonmuutoksen vastainen taistelu kuitenkin edellyttää liikenteen siirtymistä kiskoille ja mikä olisi parempi uusi yhteys, kuin Porvoon ja Helsingin välillä? Pääkaupunkiseutu on nykyisellään epätasapainossa, eikä Helsingin unelma metron jatkamisesta pidemmälle itään ole toteuttamiskelpoinen – metro on nopea keskustoissa, mutta hidas pidemmillä matkoilla.

Uuden junaradan pelkkä suunnittelu kestää aina useita vuosia, joten itärataa ei pidäkään ajatella vastakkaisena jo pitkällä olevalle Turun hankkeelle. Kun selvitystyö aloitetaan heti ja sen seurauksena suunnittelu, voidaan kuokka iskeä maahan ehkä seuraavan eduskunnan aikana. Ratahankkeet ovat parasta mahdollista elvytystä, joten tärkeää on saavuttaa valmius siihen hetkeen, kun talous taas väistämättä taantuu. Vain julkisella kulutuksella voidaan estää syvät lama-ajat.

 

Hyvät ystävät,

Eduskuntavaaleissa saatu voitto mahdollistaa uuden luvun kirjoittamisen työväenliikkeen pitkän kunniakkaan perinteen jatkoksi. Tulevat viikot näyttävät, saadaanko Suomeen hyvinvointivaltion jälleenrakentamiseen keskittyvä hallitus, joka haluaa investoida jokaiseen täällä asuvaan ihmiseen. Laadukas koulutus ja tunne osallisuudesta ovat parhaita tulevaisuuden sijoituksia, joita voimme tehdä.

Niin sanotun rakenteellisen työttömyyden takana on tuhansittain syrjäytettyjä ihmisiä – vain heidät mukaan ottamalla talous saadaan kestävälle pohjalle. Kun kaikki puolueet nyt toistavat työllisyysasteen noston välttämättömyyttä, on ymmärrettävä, että se koostuu ihmisistä. Aktiivimallit ja karenssit eivät auta ketään mukaan työmarkkinoille – palkkatuki ja ihmisten elämäntilanteeseen sopivat palvelut auttavat.

 

Hyvät toverit,

vappu on alun perin mielenosoittamisen päivä. Työväenliikkeen saavutusten ansiosta se on nykyään myös juhlapäivä. Juhlitaan tänään kaikkea sitä hyvää mitä meillä on ja aloitetaan työ entistä paremman huomisen puolesta. Hyvää vappua!

 

Kuvat Milja Rantala