Ilman Brasiliaa en todennäköisesti olisi lähtenyt mukaan politiikkaan. Vietin kuukauden 15-vuotiaana São Paulossa asuneen isäni luona. Siellä näin sekä valtavat elintasoerot, että loputtomat puupellot, joissa kasvoi pelkkää eukalyptusta, eikä myrkytetyssä maaperässä viihtynyt mikään muu kasvi- tai eläinlaji.
Rikkaiden ja köyhien erottaminen muureilla ja aseilla toisistaan tuntui kamalalta, eikä se näyttänyt tuovat onnea kummallekaan puolelle muureja. Ympäristön tuhoaminen maa- ja metsätalouden alta ei sekään juuri säteillyt hyvinvointia yhteiskuntaan, vain rikastutti jo valmiiksi rikkaita maanomistajia.
Eliitti pystyi pitkään pitämään vallasta kiinni sotilasdiktatuurin ja populistisen umpikorruptoituneen puoluepolitiikan avulla. Vuosituhannen vaihduttua valtaan nousi vihdoin vasemmistolainen Lula, joka nosti kymmeniä miljoonia ihmisiä köyhyydestä. Erityisen upeaa oli panostaminen lasten koulutukseen ja Brasilialla näytti olevan hieno tulevaisuus.
Lulan seuraaja Dilma syrjäytettiin, koska hän ei suostunut estämään keskustalaisten hallituskumppaniensa korruptiotutkintoja. Asia käännettiin toisin päin – vallanvaihdos perusteltiin korruption vastustamisella. Brasilian kaltaisessa maassa on selvää, että myös työväenpuolueen taustoilta löytyi hämäriä diilejä. Dilma taisi silti olla ainoa korruptiosta puhdas poliitikko.
Korruptioskandaaleilla politiikan vastaiseen vihaan yllytetyt ihmiset toimivat Brasiliassa samoin kuin he ovat toimineet esimerkiksi Yhdysvalloissa, Unkarissa ja Italiassa. Valtaan äänestettiin äärioikeistolainen populisti Bolsonaro, joka syyttää kaikista ongelmista ulkomaita, vähemmistöjä, naisten oikeuksia ja ympäristöliikettä. Jokaisen luulisi ymmärtävän, että syylliset ovat muualla. Jostain syystä viime vuosina sama resepti on silti toiminut ympäri maailmaa. Suomessakin viidennes ihmisistä on kannattanut perussuomalaisia.
Länsimaissa moni vähätteli Bolsonaron valintaa samoin kuin Trumpin kohdalla on tehty – moni on halunnut ajatella, ettei demokratiassa valittu presidentti voi saada paljoa pahaa aikaan, että puheet ovat suurempia kuin teot. Niin kauan kuin äärioikeiston johtamat valtiot ovat syrjineet eri maissa vähemmistöjä, on meidän etuoikeutettujen ollut liian helppo sulkea siltä silmät. Mutta nyt Amazonin palaessa uhattuna onkin koko ihmiskunnan tulevaisuus ja poliitikot ovat alkaneet heristää sormea Brasilialle ympäri maailman.
Sormen heristäminen ei kuitenkaan auta mitään. Euroopan unionin, Suomen sen puheenjohtajana etunenässä, on tehtävä välittömästi selväksi, että olemme valmiit tiukimpiin mahdollisiin keinoihin, jos Brasilian johto jatkaa metsän polttamiseen yllyttämistä. Tarvittaessa rajat on oltava valmis laittamaan kiinni brasilialaisilta tuotteilta välittömästi.
EU:n pitää tietysti myös vakuuttaa Yhdysvallat ja Kiina nopeiden ratkaisujen tarpeesta. Kiina perinteisesti ei halua että maat puuttuvat toistensa asioihin, mutta Yhdysvallat saattaa olla vielä vaikeampi kumppani. Trump yhdessä kaikkien maiden nationalistien tavoin kiistää koko ilmastonmuutoksen, koska ongelmaa ei voi ratkaista nationalistisin keinoin, on pakko kieltää koko asian olemassaolo. Tai vähintää siirtää vastuu siitä muille maille.
Meidän perheessä on kannatettu jalkapallossa aina täysillä sinikeltaisia. Lapsena olisin itsekin halunnut Brasilian passin, kuten sisaruksillani oli. Siirsin omat fanipaitani varastoon, kun osa maajoukkueesta tuki avoimesti Bolsonaron kampanjaa. Erilaisista kauppasaarroista tai boikoteista kärsivät usein eniten köyhimmät, mutta nyt ei ole varaa hyssytellä. Amazon on koko maailman keuhkot ja Bolsonaron toimista kärsivät muutenkin eniten Brasilian köyhät.
Brasiliassa tulin vakuuttuneeksi siitä, että ihmiskunnan tulevaisuus vaatii punavihreyttä – on toimittava sekä tasa-arvon että ympäristön eteen. Vakuutuin myös siitä, että vaikka kaikkien pitää toimia ensisijaisesti oman elinpiirinsä hyväksi, ei kestävää muutosta saada aikaan ilman kansainvälistä toimintaa. Kaikkien maiden populistit, jotka huutavat ”oma kansa ensin” hukuttavat myös oman kansansa vihaan ja savusumuun.