Hallitus antaa tiistaina tiedonannon eduskunnalle hallituksen työllistämislinjauksista. Keskiviikkona eduskunta äänestää hallituksen työllistämislinjauksista, siitä ”pitääkö hallituksen jatkaa tällä linjalla, joka on nyt tuottanut 115 000 työpaikkaa ja jonka jatkumoa tämä nyt kiistan alla oleva lakiehdotus on”*.

Mielenkiintoista on se, että hallitus ei hae luottamusta eduskunnalta vain tätä yhtä lakiehdotusta varten irtisanomissuojan heikennyksestä pienissä yrityksissä, vaan kaikkia työllistämistoimia varten, ”pieniä ja suurempia”, joita hallitus on tehnyt tai aikoo tehdä.

Mitähän hallituksen plakkarissa vielä onkaan? Kiirettä pitää, loppuvaalikauden aikana on työntekijöiden oikeuksia vielä paljon heikennettävä – ja nopeasti – ei tiedä, kuinka seuraavissa vaaleissa käy. Jos hallitus saa eduskunnan enemmistön luottamuksen, antaako se hallitukselle vapaan valtakirjan kaikkiin työllistämistoimiin, eli työntekijöiden työehtojen heikennyksille? Koko eduskunta ei kuitenkaan ole hallituksen tiedonannon takana, toiset ovat eri mieltä. Miten äänestävät RKP, Kristillisdemokraatit ja Perussuomalaiset?

Tietenkin kaikki toimet selitetään uusien työpaikkojen syntymisellä. Kuitenkin nytkin tilastoidaan työlliseksi sellainen henkilö, joka tekee töitä vain muutaman tunnin viikossa. Sellaisilla työsopimuksilla ei elä.

Onkohan Juha Sipilän mieleen tullut se ajatus, että työntekijät eivät ehkä uskalla hakeutua pieniin yrityksiin irtisanomisuhan pelossa? Jos on varaa valita, he hakeutuvat mieluummin suuriin yrityksiin. Pienet työnantajat voivat olla pian helisemässä, jos eivät saa hakijoita.

Pääministeri Sipilä sanoo, ettei kyse ole ammattiliittojen painamisesta polvilleen, mutta siitähän tässä on kyse. On erikoista, että hallitus puuttuu työvoimapolitiikkaan tavalla, joka ei ole kaikkien osapuolten hyväksymää.

Työntekijät ovat kyllä täysin työnantajan armoilla paikallisessa sopimisessa, jos heillä ei ole ammattiliittojen antamaa selkäturvaa. Työnantajat voivat sanella täysin ehdot, palkan ja muut ehdot, tyyliin: ole kiitollinen, että saat käydä töissä ja sinulle maksetaan edes jotain.

Ministeri Jari Lindström kertoo Helsingin Sanomissa, että ”lääkäri sanoi, ettei olisi hyvä stressata”*. Ei olisi kannattanut viedä tätä lakiesitystä eteenpäin, jos stressaa. Pitäisikö ammattiliittojen innoissaan taputtaa käsiään, kun työväestön oikeuksia heikennetään?

* Pääministeri Juha Sipilä Ylen Uutisissa 11.10.2018
* Helsingin Sanomat 13.10.2018