Ylen ja OAJ:n teettämän kyselyn mukaan 80% opettajista on sitä mieltä, että lasten keskittymiskyky on viiden viimeisen vuoden aikana heikentynyt. Sitähän minä olen koko ajan sanonut! Ei hyvin mene suomalaisessa koululaitoksessa, jos Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA ja Elinkeinoelämän keskusliitto EK ovat huolissaan suomalaisten osaamisesta tulevaisuudessa. Pitäisikö Opetushallituksen virkamiesten olla huolissaan siitä? Mutta ei – tämä digiloikka on pyhä lehmä, jota ei saa kyseenalaistaa.
Tottakai digitaitoja pitää opetella myös koulussa. Kuitenkaan monien digitehtävien sisällöt eivät vastaa tarkoitustaan. Ne ovat tylsiä, mielikuvituksettomia ja houkuttelevat vain pelaamaan ja hyppimään ruudulla. Usein kyseessä ovat monivalintatehtävät, joista pitää poimia oikea vastaus. Uskotaan, että kun riittävän monta kertaa valitsee oikein, lapsi oppii asian. Onkohan asia ihan noin? Onko asiaa kukaan oikein tutkinut? Koulut tietysti ostavat ohjelmia, koska muuta ei ole tarjolla. Kuvitellaan, että oppilaat saadaan hiljaiseksi – ei muuten saada, tunnit ovat joskus katastrofeja, oppilaat eivät pysty kirjautumaan sisään, tietokoneet temppuilevat, nopeat tekevät tehtävät muutamassa hetkessä ja ovat jo ihan muualla.
Sitä paitsi – en usko, että on hyvä, että väärä vastaus on tehtävissä näkyvillä. Jotkut sanovat, että se saattaa jäädä lapsen muistiin, yhtä hyvin kuin oikeakin vastaus. Voi olla, että vahvempi muistijälki syntyy, jos esimerkiksi kertotaulun vastaus kaivetaan muistista, kuin arvataan. Yläasteen valtakunnallisissa kokeissa ja ylioppilastutkinnossa monivalintatehtävät ovat luonnollisia, mutta siihen mennessä oppilaan pitäisi joko tietää tulos tai olla oppinut arvioimaan lukuja ja oikeita vaihtoehtoja.
Jos oppilaat ovat levottomia, ei välttämättä ole oikea ratkaisu tuoda luokkaan lisää levottomuutta. Jos luokkaan tuodaan pomppupallo tai puolapuut ja joku purkaa liikaenergiaa pomppupallolla hyppimällä tai puolapuilla temppuilemalla, kymmenen lasta varmaan seuraa toisen pomppimista, eivätkä hekään voi keskittyä. Erityistä tukea tarvitsevat lapset ovat asia erikseen ja heille toisenlaiset ratkaisut voivat tuoda lisämotivaatiota.
Paljon on keskusteltu oppilaiden levottomuudesta. Kysymys onkin nyt, miksi Opetushallituksen virkamiehet eivät reagoi asiaan. Koulussa ala-asteella pitäisi tehdä perusasioita, eikä mennä markkinamiesten toiveiden mukaan. Miksi kynä ja ruutuvihko ovat niin paha asia? Onko tutkittu sitäkään, miten oppilaiden käden motoriikka kehittyy, kun ei kirjoiteta mitään käsin? Pitäisikö arvioida asioita uudelleen ja ottaa monta askelta taaksepäin?
Fiksut vanhemmat jaksavat rajoittaa lastensa ruutuaikaa esimerkiksi kahteen tuntiin ja myös valvoa rajoituksia. Suurin osa vanhemmista on lepsuja vanhempia tai ehkä työelämästä niin uupuneita, etteivät he jaksa taistella tuulimyllyjä vastaan. Itse valitettavasti olen kuulunut näihin jälkimmäisiin. Juuri tästä syystä edes koululaitoksen on pysyttävä perusasioissa, joihin kuuluvat hyvä lukutaito, kirjoittaminen ja loistavat matematiikan perustaidot.
Sen päälle rakentuu kaikki muu.