Kalevi Kivistöä oli haastateltu 3.8. ilmestyneeseen Kansan Uutisiin. Hän kuvasi vasemmiston tilaa sanalla ”haastava”. Varmasti on niin, mutta pitää myös kuunnella, mitä kansa haluaa. Ja pitää myös uskaltaa sanoa suoraan asiat. Kyse on poliittisista päätöksistä, sen luulisi Kalevi Kivistönkin tietävän varsin hyvin.

Nythän kasvottomat kansainväliset yritykset, jotka pyörittävät maailmantaloutta ja myös poliitikkoja, valehtevat ja muuntelevat totuutta mielensä mukaan. He esimerkiksi esittävät, että yksityistäminen on ratkaisu kaikkeen: tehokkuuteen ja palveluiden saatavuuteen, jopa alempaan hintaan. Mitkään tutkimukset eivät tue tällaisia väitteitä, vaan asia on juuri päinvastoin.

Surkeata on, että Euroopan Unionissakin nämä kasvottomat lobbarit pyörivät ja saavat EU-parlamentin jäsenet sekaisin. Miten muuten voi olla mahdollista, että esimerkiksi Kreikassa ja Berliinissä vesilaitokset yksityistettiin ja ensimmäinen kysymys, minkä yksityinen vesilaitos Kreikassa esitti oli: ”Miksi te olette myyneet vettä näin halvalla?” Nimenomaan troikka ( Troikka eli Euroopan keskuspankki, Euroopan komissio ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ) tuki ja suositteli tätä vesilaitosten yksityistämistä.* Saksassa Berliinissä kansalaiset joutuivat ostamaan vesilaitoksensa takaisin. Se maksoi verorahoista 1,5 miljardia. Tätä eivät kansalaiset olisi halunneet. Tällaista yksityistämispolitiikkaa pitää vasemmiston EU:ssa ja Suomessa vastustaa.

Vasemmiston tila voi olla haastava, mutta vasemmistolle on tilaus juuri tänä päivänä. Jos katsoo, mitä nuoret aikuiset tarvitsevat perustaakseen perheen, niin ensimmäisellä sijalla ovat vakituinen työ ja kohtuuhintainen asunto. Näitä kumpiakaan nuori ei useinkaan saa. Asunnonostajien korkovähennysoikeuden alentaminen ja vaiheittainen poistaminen iskee juuri nuoriin ensiasunnon ostajiin, vanhempi ikäpolvi on ehkä asuntonsa maksanut. Ehkä ajateltiin, että asuntojen hinnat alenisivat, mutta onko käynyt niin? Hinnat ovat pikemminkin nousseet. Pankin reagoivat asiaan vain pidentämällä laina-aikoja, kun ihmiset eivät enää pysty maksamaan suuria kuukausieriä. Jos korot nyt alkavat nousta, monet kansalaiset ovat vaikeuksissa ja se kaikki on pois kulutuksesta.

Myöskään vakituisia työpaikkoja nuoret eivät kovin helpolla saa. Puhutaan niin paljon. Puhutaan esimerkiksi, että IT-insinöörit viedään käsistä, työpaikkoja on vaikka kuinka paljon. Tämä ei kokemukseni mukaan pidä paikkaansa, miten nuoria juuri valmistuvia tietotekniikkainsinöörejä voi sitten olla työttömänä? Nuoret saavat pätkätöitä toisensa perään, se ei kyllä luo intoa perustaa perhettä. Porvarihallituksen mukaan kaikki sujuu silti erittäin loistavasti! Onko Suomi niin köyhä maa, ettei nuorille enää mahdollisteta lastentekoa? Kysymys on poliittisesta tahdosta. Sitten puhutaan vain työperäisen maahanmuuton tärkeydestä, kuten Kalevi Kivistö puhuu siitä, että tarvitaan nuoria ikäluokkia myös eläkejärjestelmän kestävyyttä turvaamaan.

Juuri mikään puolue ei puhu esimerkiksi Lähi-Idän maiden ongelmien ”juurisyistä”. Inhoan tuota sanaa, sen on joku ottanut käyttöön, mutta se ei ole oikeaa suomen kieltä, vain ehkä lainasana jostain muusta kielestä. Meillä ei ole kattavaa termiä, kyse on ongelmien taustalla olevista, alkuperäisistä, ongelmien perimmäisistä syistä. Nämä syyt on tuotava esiin. Sieltä todennäköisesti paljastuu korruptiota, kansainvälisen asekaupan, pankkien ja suuryritysten lonkeroita. Yhdysvallat ja Venäjä ovat valtapolitiikallaan aiheuttaneet lukuisten maiden tuhoutumisen. Mitähän Trump ja Putinkin nyt mahtoivat sopia kahdenkeskisessä tapaamisessaan Helsingissä? Sopivatko he, että ei nyt pidetä kiirettä sen Syyrian sodan ratkaisemisessa? Hajotetaan Euroopan Unioni, se sopii meille molemmille. Sieltähän niitä pakolaisia tulee jatkuvasti ja maahanmuuttovastaisuus on nousussa Euroopassa.

Vasemmistolla pitäisi olla tehtävänä, että suuria maita vaaditaan järjestämään ja valvomaan demokraattiset olot myös Afrikan mantereelle. Aina sanotaan, ettei toisten valtioiden sisäisiin asioihin voi puuttua. Puuttuvathan Yhdysvallat, Kiina ja Venäjä ja myös Euroopan Unioni kuitenkin Afrikan maiden sisäisiin asioihin, kun ne riistävät niiden luonnonvaroja ja lähettävät sinne aseita ja sotilaita.

Merja Kyllönen kirjoittaa kolumnissaan Kansan Uutisissa 20.7.2018 että ”Änkyrä saa harvoin mitään kestävää aikaan”. Vasemmistolaisen ei tarvitse vastustaa kaikkea vain vastustamisen vuoksi, mutta kyllä pitää tuoda esiin selkeä mielipide ja oma vahva näkemys asioista ja sen takana pitää seistä. Joo-miehiä ja -naisia politiikassa on riittämiin, jotka muuttavat mielipiteitään vähän väliä. Se syö politiikan uskottavuutta. Poliitikkoihin ja vasemmistoon pitää myös voida luottaa.

Leikittelin ajatuksella, että eduskuntavaaleissa äänestämisestä tehtäisiin pakollista. Olisiko se mahdollista ja mitä se vaikuttaisi puolueiden taisteluun? Vastineeksi äänestämisestä saisit merkinnän väestörekisteriin ja se oikeuttaisi sinut käyttämään Kelan palveluita, asumistukea, opintotukea ja sosiaalitukea. Jos et tarvitse näitä palveluita, äänestääkään ei tarvitse. Tätähän kokoomus ei missään nimessä haluaisi, mutta haluaisiko Vasemmistoliitto? Mutta tästä lisää seuraavassa blogikirjoituksessani.

* Ulkolinja: Viimeiseen vesipisaraan – Euroopan salainen vesisota, esitetty 19.7.2018, katsottavissa Areenassa