En malta olla tarttumatta tähän aiheeseen. Lauri Nordberg kirjoittaa tänään itsenäisyyspäivän Helsingin Sanomissa: ”Suomi 100 vuotta on maamme vähättelyä. Suomi on kansakuntana ollut olemassa 208 vuotta.”
Ilahduin Nordbergin kirjoituksesta ja annan Hesarille sen ansaitseman tunnustuksen siitä, että se julkaisi hänen mielipiteensä juuri tänään, itsenäisyyspäivänä. Olen itse ollut samalla asialla. Tein julkisen ehdotuksen asiasta: julistetaan heinäkuuta 19. päivä Suomen kansallispäiväksi. Muistaakseni Hesari julkaisi mielipiteeni. Siitä on jo vuosia; taisi olla vuosi 2009. Silloin Porvoon valtiopäivistä ja sen päätöstilaisuudesta oli kulunut 200 vuotta. Ehkä se oli vuotta aikaisemmin, jolloin olisi vielä ollut aikaa valmistella juhlavuodeksi päätöstä.
Lauri Nordberg muistuttaa, että juuri 19. heinäkuuta vuonna 1809 keisari Aleksanteri I piti puheen, jossa hän korotti Suomen kansakuntien joukkoon. Sitä ennen Suomea oli pidetty osana Ruotsia.
Edelleen Nordberg muistuttaa, että Porvoon valtiopäiviä seurasivat konkreettiset toimet, joilla rakennettiin hallintoelimet, jotka tekivät todeksi maamme uuden autonomisen statuksen. Nordbergin huoli siitä, että tapahtumaa ei ole Suomessa huomioitu siten kuin sen merkitys edellyttäisi, on mielestäni oikea. Kansallinen identiteetti rakentui vasta vähitellen, todella vauhdikkaasti vasta 1800-luvun loppupuolella, mutta vuosi 1809 oli uuden kansakunnan sekä hallinnollisen ja poliittisen rakentamisen että sen oman identiteetin syntymisen alku.
Nordbergin toteamus, että Norjan kansallispäivää vietetään vuoden 1814 tapahtumien muistoksi, jolloin Norja sai perustuslain ja laajan autonomian Ruotsista, puhuu Nordbergin ja minun logiikkani puolesta. Norjalaiset eivät juhli itsenäisyyspäivää sen muistoksi, että Norja vuonna 1905 katkaisi viimeiset siteensä Ruotsiin.
En ehdottanut, enkä ehdota, itsenäisyyspäivän lopettamista. Pönötetään sitä niinkuin ennenkin. Heinäkuun kansallispäivä olisi toinen, mutta luonteeltaan kokonaan toisenlainen juhla.
Heinäkuu on Suomessa lomakuukausi. Kesämökeillä liehuisivat Suomen liput. Radiosta ja televisiosta kuunneltaisiin ja katseltaisiin historiatietoisuuttamme lisääviä ohjelmia, rupateltaisiin ja pidettäisiin hauskaa perheen, ystävien ja tuttujen kesken. Aivan varmasti monet lukisivat Risto Volasen mainion kirjan Suomen synty ja kuohuva Eurooppa. Monia muitakin kirjoja todennäköisesti luettaisiin, sillä Volasen kirja, vaikka erinomainen onkin, ei tyhjennä pajatsoa.
Mutta onpa sitten kysymys joulukuun itsenäisyyspäivästä tai heinäkuun kansallispäivästä, juhlimisella tulisi olla selvä tarkoitus. Juhlapäivien tulisi olla hetkiä, jolloin pysähdytään miettimään, tietysti historiaa, mutta ennen kaikkea tulevaisuutta. Kaksi aihepiiriä kohoaa tällöin kansakunnan kannalta erityisen tärkeiksi.
Ensimmäinen aihepiiri on politiikka, nimenomaan institutionaalinen politiikka. Tärkein saavutuksemme tällä alueella on demokratia. Oleellinen asia ei ole ymmärtää, että demokratia on enemmistön valtaa, vaan että se on ehdottomasti myös vähemmistöjen oikeuksia. Tässä asiassa riittää pureskeltavaa.
Valtiot ovat poliittisia muodosteita. Ne eivät ole missään nähtävissä olevassa tulevaisuudessa katoamassa, vaikka kansainvälisyys ja globalisaatio etenevät kiihtyvällä vauhdilla. Valtio on ennen kaikkea kansainvälisen järjestelmän perusosa. Sen suvereniteetti on lainsäädännöllistä ja hallinnollista suvereenisuutta ja vastuuta omalla valtio-alueella. Sen aivan yhtä tärkeä funktio on olla mukana kansainvälisen yhteisön jäsenenä tuottamassa niitä kansainvälisiä sopimuksia, normeja ja joissakin tapauksissa instituutioita, joiden mukaan kansallinen lainsäädäntö luodaan. Ns. nationalistinen (Suomessa persu-) tapa käsittää suvereniteetti, ei ole tätä päivää, vielä vähemmän tulevaisuutta.
Toinen tärkeä aihepiiri on talous. Protektionistinen tapa suhtautua talouteen on vihon viimeinen tapa suhtautua järkevästi talouteen, mutta pelkästään avoimen talouden puolelle asettuminen tuottaa taloudellista ja sosiaalista eriarvoisuutta ihmisten ja kansakuntien välillä. Siksi talouden pelisääntöjen järjestämisessä lähtökohdan tulee olla tasa-arvo. Ekologiset uhat ovat toinen syy, jonka takia avoin markkinatalous tarvitsee paljon sääntelyä ja sekä verotuksella että tulonsiirroilla toteutettavaa tulojen tasausta.
Itsenäisyys- ja kansallispäivän relevanteimmat pohdiskelut voi tiivistää yhteen lauseeseen: kestävä kehitys globalisoituvassa maailmassa.