Bruttokansantuote (BKT) on mittari, jolla taloustieteilijät seuraavat talouden kasvua hellittämättä, vaikka se ei olekaan mikään hyvinvoinnin mittari. Se ei alkuunkaan ota huomioon kansakunnan sisällä tapahtuvaa tulonjakoa ja BKT:n kehitykseen vaikuttavat hyvin monet ulkoiset seikat. Viime vuosikymmeninä kasvun hedelmät ovat menneet vain rikkaille.
Jo pelkkä Donald Trumpin ”möläys” voi vaikuttaa maailman BKT:n kasvun tyrehtymiseen. Tietysti myös sodat, pankkien finanssikriisit, öljykriisit, luonnonkatastrofit, pörssiromahdukset, asuntokuplat, itc -kuplat, terrorismi, jne.
Myös poliittiset päättäjät peräävät turhaan BKT:n kasvua työttömyyden poistamiseksi. Puutteistaan huolimatta se on kuitenkin ainoa tilasto, joka mittaa kansakunnan taloudellista toimeliaisuutta.
Jostakin käsittämättömästä syystä sekä uusliberalistiset taloustieteilijät että valtamediat vaikenevat BKT:n todellisesta kehityksestä viime aikoina.
Helsingin Sanomat kyllä melkein joka päivä kertoo, mitä talouskasvussa on tapahtunut Suomessa ja maailmalla viimeisen kvartaalin tai vuoden aikana. Se ei kuitenkaan kerro mitään talouden pitempiaikaisesta kehityksestä ja siten hämärtää lukijoiden kuvaa kokonaiskehityksestä.
Olen jo toistakymmentä vuotta yrittänyt saada Hesaria julkaisemaan näitä pitempiaikaisia BKT-kasvun trendejä – tuloksetta. Siksi minun oli pakko kirjoittaa aiheesta kirja: ”Kasvun loppu – ilman ostovoimaa ei ole kasvua”, joka ilmestyi vuosi sitten.
Suomen BKT:n kasvu on heittelehtinyt viimeisten 30 vuoden aikana +6% ja -8% välillä.
Nyt vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen Suomen BKT:n kasvu on ollut mollivoittoista kymmenkunta vuotta, eikä se ole saavuttanut edes edellistä kasvun huippua.
Nyt pääministeri Juha Sipilä , valtionvarainministeri Petteri Orpo ja Hesari ihastelevat ja uskottelevat, että melkein kymmenen vuoden stagnaatio on kääntynyt orastavaan nousuun ja se jatkuu nyt maailman tappiin.
Koska talouden kasvusta ei saa kunnon kuvaa mediassa pidemmällä aikavälillä, olen kirjassani julkaissut BKT:n kasvun 10-vuoden keskiarvokäyrän sekä Suomen, Euroopan että maailman BKT:n kasvusta. Sen kokonaiskuva on täysin toinen kuin Hesari on antanut ymmärtää.
Toivon hartaasti, että nyt tapahtumassa oleva Suomen 2-3%:n ”lupaava” kasvu jatkuisi myös seuraavat 10 vuotta. En kuitenkaan usko siihen ja viimeisen kirjani nimi jo kertoo jo syyn.
Teoriassa kasvu on tietenkin mahdollista, jos Suomi onnistuisi kasvattamaan markkinaosuuttaan, kuten kävi 90-luvun laman jälkeen. Nyt ei kuitenkaan ole näköpiirissä Nokian kaltaista kasvun moottoria ja onnenkantamoista. Kun kaikki kehittyneet maat ”parantavat kilpailukykyään” alentamalla palkkoja, veroja, ja hyvinvointipalvelujaan, kuluttajilta häviää ostovoima.
Kasvua heikentää lisäksi talousprofessorien vaatimus tuottavuuden lisäyksestä digitalisaatiolla. Silloin kuluttajilta häviävät työpaikat, ostovoima ja kysyntä kun nyt ollaan pysähtyneillä markkinoilla – sitä ei Hesari eikä pääoma halua kertoa.
Kaikki uusliberalistiset taloustieteilijät ja kokoomuspoliitikot ajoivat Suomea EU:hun ja rahaliittoon lupauksella, että sillä saadaan talous uuteen kasvuun ja työttömyys poistettua.
On kuitenkin käynyt aivan päinvastoin, kuten oheiset graafit kertovat.
Hesari ja silloinen Suomen rikkain mies Aatos Erkko ajoivat Suomea väkisin EU:hun ja kaikki keinot olivat käytössä. Hesari unohti tasapuolisen journalismin ja siitä tuli rikkaitten vallan väline.
Nyt Hesarin suurin yksityisomistaja ja Suomen rikkain mies ja Sanomien hallituksen pitkäaikainen puheenjohtaja Antti Herlin ei varmasti pidä oheisista kirjani graafeista.
Hesari on jo vuosikymmeniä hehkuttanut kokoomuslaista mantraa, että pääomien vapaus ja vapaakauppa aikaansaavat talouden kasvukäyrät sojottamaan ylös koilliseen ja sillä otetaan samalla entisen pääministeri Jyrki Kataisen lupaama niskalenkki työttömyydestä.
Hesarin valitsemat talousprofessorit uskottelevat aina, että kasvu luo työpaikkoja. Se ei ole pitänyt paikkaansa enää 30 vuoteen. Työttömyystilastot ja työllisyysastetilastot voi vetää vessan pöntöstä alas.
Ainoa lähinnä oikea TYÖN MÄÄRÄÄ kuvaava mittari on työtuntitilastot. Työtunteja voidaan pilkkoa epätyypillisiin työpaikkoihin vaikka kuinka paljon ja näin kaunistella keinotekoisesti työttömyys- ja työllisyystilastoja.
Kasvua ei ole syntynyt vaikka koko maailma on keinotekoisesti lisännyt ostovoimaa ja lisännyt kulutustaan valtavalla velkaantumisella – tietysti pankkien suosiollisella myötävaikutuksella. Kuluttajat ovat diskontanneet tulevan ostovoimansa vuosiksi eteenpäin. EU-maiden kokonaisvelan keskiarvo on peräti 4,7 -kertainen verrattuna maiden BKT:hen.
Pääomien ja kaupan vapaus oli myös EU:n liittymisen tärkein peruste.
Herlinin ja Koneen bisnekset ovat yli 95 prosenttisesti maailmalla ja tätä ns. ”vapauden” uskomusta – ja sen kaikille tasapuolisesti jakavaa mannaa – Hesarin on pakko ylläpitää – vaikka se ei olisi totta, kuten seuraavakin graafi osoittaa.
Yritin kuitenkin lähestyä alkuvuodesta 2017 taas (tieskö monennenko kerran) Hesarin toimittajia oheisilla graafeilla. Toimittaja Unto Hämäläinen vähän innostui aiheesta ja kertoi sähköpostitse, että oheisen jutun perustelut olivat hyviä.
Lähetin hänelle myös uutuuskirjani kirja-arviointia varten (kuten myös noin kymmenelle Hesarin toimittajalle). Hän kiitti lähetyksestä ja lupasi alustavasti tehdä kirjastani arvion Hesariin.
En tiedä kuinka pitkällä kirja-arvio jo oli, mutta kun peräsin myöhemmin sen ulostuloa, hän yllättäen perui sen tekemisen vedoten kiireisiinsä ja siihen, ettei hän ole ”taloustoimittaja” (sen jälkeen hän on tehnyt lukuisia kirja-arvioita – myös taloutta käsittelevistä kirjoista).
Ilmeisesti se oli sensuroitu Hesariin toimituksen ylemmällä tasolla (hän ei tietenkään voinut sitä kertoa), kun hän kieltäytymisensä yhteydessä sähköpostin lopussa paljastavasti totesi: ”Ei tämä nyt niin herkkua ole ollut”.
Kysyin häneltä sitten, kuka taloustoimittaja Hesarissa on pätevin BKT-asioissa ja kenen toimittajan tontille se kuuluu?
Hän suositteli taloustoimittaja Petri Sajaria, joten lähetin oheiset graafit hänelle toivomuksella että ne julkaistaisiin Hesarissa myöhemmin jossain asiayhteydessä. Hän kertoikin, että toimituksella on suunnitteilla suurehko ja perusteellinen BKT:n pitkäaikaista kehitystä käsittelevä juttusarja.
Kun sen ensimmäinen osa tuli ulos 5.8. 2017 olin tyrmistynyt. Siinä ei ollut yhtään lähettämistäni graafeista. Siinä oli vain yksi Suomen BKT:n kasvua osoittava aukeaman ylitse menevä graafi, joka alkoi vuodesta 1860 otsikolla: ”Loistava menneisyys valaa uskoa tulevaisuuteen”. Se sojotti loistavasti ylös koilliseen saavuttaen saman tason kuin Yhdysvaltain, Ruotsin ja Saksan käyrät – aina finanssikriisiin asti.
Kommentoijaksi oli kutsuttu kaksi uusliberalistista talousprofessoria: Matti Pohjola ja taloushistorian professori Sakari Heikkinen. He toistivat Hesarin vuosikymmeniä ylläpitämää mantraa, että ”Suuri merkitys Suomen talouden kehityksessä oli rahoitusmarkkinoiden vapautuminen 1980-luvun lopussa ja jäsenyys Euroopan Unionissa” (vaikka jo 80-luvulla Suomen talouskasvu oli EU-maita parempi ja Suomea nimitettiin tuolloin jopa ”Euroopan Japaniksi”, ilman EU:ta ja euroa).
Erityisesti huvitti talousprofessorien ideologiset tulkinnat kasvun perusteluista. Vaikka aukeaman ylitse ja ylös menevä kasvukäyrä oli trendinomaisesti voimakkaasti kasvava, aivan käyrän ylä-osassa oli pientä notkahdusta. Siis kasvun taantuminen ajoittui juuri ajankohtaan, jolloin pääomien ja kaupan vapautuminen alkoivat vaikuttaa (nehän on EU:n tärkeimmät vapaus-tavoitteet).
Lääkkeeksi professorit ehdottivat samaa mitä Hesari on toistanut vuosikymmeniä: ”Lääkkeet nykyisten taloudellisten ongelmien ratkaisemiseksi ovat pääasiassa samoja kuin 100 vuotta sitten: uusien teknologioiden ja tuotantomenetelmien omaksuminen ovat työn tuottavuuden paranemisen keskipisteessä” (vaikka digitalisaation tuottavuushyödyt (osingot) menevät 90-luvun alun jälkeen vain rikkaille – eikä enää palkansaajien ostovoimaksi).
Sitten toimittaja Sajari teki ja julkaisi Hesariin BKT-kasvun seuraavan vaiheen 24. 10. 2017 otsikolla: ”Suomen talous kaipaa edelleen uudistuksia”. Taas oli aukeaman poikki menevä kasvukäyrä joka ei enää sojottanutkaan pelkästään ylöspäin.
Siinä finanssikriisin jälkeen alkoi kasvukäyrän vaakalento ja BKT:n oletetaan saavuttavan vuoden 2008 tason vasta vuonna 2019. Jutussa kehitystä on taas kutsuttu kommentoimaan kaksi uusliberalistista talousprofessoria, Matti Pohjola ja Mika Maliranta.
Heidän selittelynsä kasvun heikkouteen ovat tuttuja EK:n mantroja: Työvoiman tarjontaa ja työtunteja pitää lisätä (vaikka Suomessa lähes puoli miljoonaa on työttömänä tai työvoiman ulkopuolella).
Varmaankin ammattitaitoiset talousprofessorit osaavat kertoa, kuinka puoli miljoonaa työtä vailla olevaa suomalaista saadaan Sipilän aktivointimallilla töihin, kun tarjolla on vain 20 000 – 40 000 avointa työpaikkaa. Suuren vaihtelun aikaansaa määräaikaiset kesätyöt.
Osa-aikaisia työpaikkoja oli tarjolla vajaat 10 000 ja määräaikaisia runsaat 10 000 työpaikkaa. Nyt työpaikkoja on tarjolla vajaa 35 000 joten varsinaisia työpaikkoja on siis tarjolla n. 15 000 kappaletta puolelle miljoonalle halukkaalle.
Nekin työpaikat ovat pääosin puhelinmyyntiä, siivousta, provisiomyyntiä, Franchising-yrittäjyyttä jne, palkkatasolla, jolla ei enää elä (ainakaan pääkaupunkiseudulla).
Vaikka kuinka käyttäisi keppiä ja yrittäisi aktivoida kaikki työttömät, on älyllistä epärehellisyyttä ja vastuuttomuutta väittää, että työttömät on ”hemmoteltu pilalle” ja työtä vieroksuvia sosiaalipummeja jotka eivät hae työtä ”kaikella tarmollaan”.
Talousprofessorit ovat myös huolissaan työn tuottavuuden poikkeuksellisen hitaasta paranemisesta (vaikka vähän myöhemmin Pohjola toteaa: ”kokonaiskysyntä on pienempi kuin tuotantopotentiaali” ja silti he ovat pienentämässä palkkoja).
Molemmat professorit painottavat työn tuottavuuden parantamista, vaikka juuri tuottavuuden paraneminen digitalisaatiolla vähentää ihmistyötä pysähtyneillä markkinoilla (Omat graafini todistavat markkinoiden pysähtyneen kokoomuslaisen ”vapausideologian” seurauksena lähes nollasummamarkkinoiksi – siksi Hesari ei tahdo niitä julkaista).
Kävin siitä pitkän debatin kymmenkunta vuotta sitten uusliberalistisen taloustieteilijä Pertti Haaparannan kanssa Akateemisella talousblogilla – eikä hänkään pitänyt tuolloin tällaista trendiä mahdollisena.
Olen ja aikaisemmin tivannut Malirannalta (ks. linkin kommenttiosuus), kuinka digitalisaatiolla aikaansaadut tuottavuuden hedelmät (osingot) ohjautuvat tai ohjataan kaikkien kansalaisten ostovoimaksi (kysynnäksi) ja verotulojen sekä hyvinvointipalveluiden ylläpitämiseksi. Hänen vastauksensa ei ollut kovin uskottava – ehkä Pohjola osaa vastata paremmin?
Tämän kasvukäyrän hiipuminen niin Suomessa, Euroopassa kuin koko maailmalla ei johdu Sajarin jutun talousprofessorien selittämistä tuotannon ”rakenteellisista heikkouksista”, vaan digitalisaation aiheuttamasta tuottavuuden noususta. Se muuttaa nykyisetkin vähäiset uudet työpaikat palvelualojen epätyypillisiksi ns. ”paskatyöpaikoiksi”, joilla ei enää elä.
Palvelualoja on puffattu Hesarissa työllisyyden pelastajaksi. Digitalisaatio on tekemässä tuhojaan myös palvelutuotannossa.
Uudet palvelualustat lisäävät itsepalvelua ja hävittävät kiihtyvällä vauhdilla työpaikkoja myös sieltä. Ne eivät luo mitään uutta infrastruktuuria, vaan hyödyntävät jo rakennettua infrastruktuuria – ja pienentävät palkkatasoa ja verotuloja.
Jos vertaa tätä Hesarin tarjoamaa selitysmallia ja vertaa Hesarin julkaisemaa BKT:n kasvukäyrää ja jättää julkaisematta kirjassani olevat ”kasvukäyrät”, voi hyvällä syyllä kysyä: Kuka valehtelee?
Jopa paavi Franciscus totesi (22.12. 2017 KU), että ”Valeuutiset ovat hyvin vakava synti”. Suomen mediatutkijat ovat myös olleet jo vuosikymmeniä syvässä unessa Hesarin ”vaihtoehtoisista totuuksista”.
Hesarin journalistinen velvollisuus on tarkistaa, ovatko julkaisemani graafit oikeita ja sitten pyrkiä selvittämään, miksi ne kaikki käyrät eivät kasva vaan sojottavat alaviistoon lähelle nollasummamarkkinoita.
Olen jo aikaisemmin kritisoinut Hesarin journalistisesti puolueellista julkaisutoimintaa ja uusliberalististen talousprofessorien tarkoitushakuista käyttämistä asiantuntijoina sekä toisinajattelijoiden sensurointia.
Hesari on jo vuosikymmeniä syyllistynyt valheiden tai ainakin ”vaihtoehtoisten totuuksien” systemaattiseen ja tarkoitushakuiseen levittämiseen. Hesarin (Herlinin?) kannalta aina sopiva ekonomisti kutsutaan kommentoimaan taloudellista kehitystä.
Olen jopa julkisesti kerjännyt palstatilaa näille graafeille Hesarista, jotta saisin julkaistuksi muidenkin (ulkomaisten) talousprofessorien tekemiä graafeja – tuloksetta.
Miksei Hesari käytä asiantuntijoina esimerkiksi seuraavia professoreita: Rahoitusalan professori Sami Vähämaata, psykohistorian professori Juha Siltalaa, Tampereen yliopiston talousprofessori Jukka Pirttilää, Helsingin yliopiston talousprofessori Markus Jänttiä, jne.
Lisäksi Hesari voisi käyttää myös tekoälyn (ja sen mahdollistaman tuottavuuden lisäyksen) asiantuntijoita kuten: apulaisprofessori Tapani Raikoa, tekoälytutkija Harri Valpolaa , tutkija Ilkka Tuomea, tekoälyn moraalia tutkivaa Michael Laakasuota, jne.
Hesarin sensurointi ei ole onneksi täysin aukotonta. Tiedetoimittaja Timo Paukku teki ansiokkaan kirja-arvion tietotekniikka-huippuasiantuntija Martin Fordin kirjasta: ”Robottien kukoistus”.
Se olisi erinomainen kirja avartamaan uusliberalististen talousprofessorien maailmankuvaa, joiden teknologian ymmärtäminen ja tekoälyn vaikutukset talouden tulevaan kehitykseen ovat valitettavasti kehruujennyjen tasolla.
Minulla on ollut jatkuvasti vaikeuksia saada Hesarista palstatilaa yhteiskunnallisesti todella tärkeiden asioiden esille saamisessa. Sensurointiini ei riitä pelkästään toteamus, että kaikille mielipiteille ei ole lehdessä palstatilaa.
Onneksi Suomessa on edes yksi pääoman määräysvallasta vapaa lehti – Kansan Uutiset – joka on mahdollistanut uusien näkemyksien ja faktojen esilletuomisen. Vaikeneminenhan ja vaientaminen ovat Hesarin tärkein vallankäytön muoto.
Sanoma-mediakonsernin lehdissä on loputtomasti palstatilaa todella ”tärkeille” henkilöille ja ilmiöille. Esimerkiksi kun kaunis nuori nainen haluaa julkisuutta (Iiris Flinkkilä) ja ilmoittaa julkisesti että ”Miksi seksiä ei voisi harrastaa vaikka heti, jos siltä tuntuu?” (HS NYT 3-9. 11). Hän liputtaa myös sen puolesta, että nuoret naiset ja tytöt voivat harrastaa seksiä niin monen tuntemattoman ihmisen kanssa kuin huvittaa.
Flinkkilä nimittää sitä Hesarin avulla ”seksipositiivisuudeksi ja sanoo, että sen suurempia tunteita tai sääntöjä siitä, milloin ’antaa’, ei seksiin tarvitse välttämättä liittää”.
Tällaiselle nuoren naisen (24v) itseilmaisulle ja julkisuushakuisuudelle Hesarilta kyllä löytyy palstatilaa kolmen kokosivun verran kyseenalaiselle ”vapaus”-manifestille. Se kertoo jotakin Hesarin journalistisesti ”tärkeiden” asioiden esille nostosta. Hesari kilpailee jo tasaveroisesti Seiska-lehden sisällön ja ”uutistuotannon” kanssa.
Hesarin toimintatapojen ja julkisuuspuheiden välillä on melkoinen ristiriita. Hesarin vastaava päätoimittaja Kaius Niemi kirjoitti Tikkakosken Viestintäkeskus-kohun yhteydessä julkistetussa ”avoin kirje lukijalle” kokosivun jutussa farisealaisesti mm. seuraavasti:
”Median roolina yhteiskunnassa on tiedonvälitys, pyrkimys varmistaa että kansalaisilla on käytettävissään riittävät tiedot omaehtoisten ratkaisujen tekemiselle.
Viestinten täytyy kyetä säilyttämään riittävä etäisyys, kriittisen tarkkailijan roolissa, niin suhteessa poliittisiin päättäjiin kuin viranomaisiinkin (Niemi unohti omistajat) (…) Viestimillä on tärkeä roolinsa viranomaistoiminnan aktiivisena valvojana ja vallan vahtikoirana (…)
Journalistilla on myös oikeus ja velvollisuus torjua painostus tai houkuttelu, jolla yritetään ohjata, estää tai rajoittaa tiedonvälitystä (…) Erityistä huomiota lehti (Hesari?) kiinnittää mielipiteen vapauden toteutumiseen (…) Sananvapaus on yksi suomalaisen demokratian kulmakiviä”.
Myös Hesarin päätoimittaja Antero Mukka hehkutti (HS 11.11. 2017) lehtihaastattelussa, että ”Puuttumatta liikaa juttujen yksityiskohtiin koetan ylläpitää lehdessä yhteistä käsitystä siitä, mikä on olennaista ja merkityksellistä (…) Hyllytystäkin joskus tapahtuu (…) Esimerkiksi sellaisia juttuja, jossa mielikuvatasolla saadaan aikaan vahinkoa, joka ei ole missään suhteessa jutulla aikaansaataviin hyötyihin”.
Tällaista on journalismi ”maailman parhaimmaksi” rankatussa journalistisessa yhteiskunnassa maan tärkeimmässä valtamediassa.
Siksi edellytän, että päätoimittajat Niemi ja Mukka sekä Hesarin uutispäälliköt korjaisivat mielipidettäni tämän blogin lopussa olevassa kommenttiosuudessa.
Muuten herää epäily, että Hesarin taloustoimittajat ovat joko ammattitaidottomia tai sitten he ovat täysin Sanoman suuromistaja Antti Herlinin ja sitä kautta päätoimittajien tiukassa kauko-ohjauksessa.
Epäilen vahvasti jälkimmäistä vaihtoehtoa, joten sääliksi käy toimittajia, jotka jo nyt pelkäävät työpaikkansa puolesta. Ensin säätelevät heidän journalistista vapauttaan tiedon valinnassa ja näkökulmassa.
Sitten digitalisaatio uhkaa viedä pallin alta – ja silti, tai juuri siksi – digitalisaatiotakaan ei Hesarissa saa oma henkilökunta ja ulkopuoliset kritisoida.
Yhdysvalloissa jo yli puolet sanomalehtien toimittajista on saanut potkut viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Tässä vielä 12 kysymystä joita Hesarin pelokkaat toimittajat eivät ”jostakin syystä” ole esittäneet valtaapitäville.
Hesari on ahkerasti syyttänyt Venäjää trollauksesta Yhdysvaltojen vaalien yhteydessä (ja syystäkin). Mutta, mutta – missähän se mahtaa olla se Suomen trollitoimisto?
PS. Hesarin journalistista ideologiaa olen kritisoinut tällä blogilla jo aiemmin. Olen myös pitänyt kritiikkiseminaarin vuonna 2011 Hesarin toimituspolitiikasta ja sen voi katsoa myös livenä.