Yleinen

Kenen asialla, valtuutettu?

    Kaupunginvaltuutetun tehtävä on mielenkiintoinen ja tärkeä, sillä kunnissa tehdään suuri osa konkreettiseen arkeemme vaikuttavista päätöksis...

Demokratian hinta

En ole pitkään aikaan osallistunut puoluepoliittisiin keskusteluihin, mutta nyt minua harmittaa. Harmittaa ikuinen ja kunnolla perustelematon valitus siitä mite...

Olemisen sietämätön keveys

    Kun kadulla kävelee vastaan tuttu, jota ei ole pitkään aikaan tavannut, on ensimmäinen kysymys tavallisesti ”mitä kuuluu”. Aika harvoin siih...

Talous on ihmistä varten

  Hyvinvointivaltion ja -kuntien asteittaisessa rapautumisessa ei ole kyse vain rahasta. Kyse on tapahtuneesta syvästä arvomuutoksesta, joka on voinut l...

Muutos ja kehitys

    Kansainvälisen naistenpäivän vietto vakiintui Suomeen 1970-luvulla. Päivän sisältönä oli nimensä mukaisesti vahvasti kansainvälisyys. Pohdit...

Minäkin olen joku

  " Riistäkää häneltä kaikki mahdollisuudet - katsokaa miten omituisesti hän käyttäytyykään!" Tämä Claes Anderssonin mietelmä puhutti minua syvästi seit...

Hankalat vanhemmat

    ”Murrosikä on sitä, kun vanhemmat alkavat hankaliksi”. Tämä viisaan sijaisäidin ajatus hymyillytti palatessani taannoin sijaisvanhempien kou...

Me kummalliset

    Vuoden kolmanneksi viimeisenä päivänä, ennen perinteistä vuodenvaihteen inventaariota pohdimme mieheni kanssa onnellisuutta. Mistä kaikesta ...

Kavala kiire

        ”Rakas ystävä! Kuinka nyt voit? Ja kuinka hyvässä sovussa olet itsesi ja maailman kanssa? Kirjeestäsi päättäen, sinä, Lu...