Viikon uutiset

  Katselin viikon uutiset, siis Noin viikon uutiset. Poikani Leon suosituksesta – hän katsoo niitä netistä ja areenalta. Minulla on vielä televisio, vaikka enemmän kuuntelen radiota. Käänsin kanavalle. Ohjelma on kenties parasta viihdettä mit...

Pitää ”Olla huolissaan”

Pitää ”Olla huolissaan” Kyllä pitää olla huolissaan, jos televisio kolmosessa jossakin puheohjelmissa (jonne satuin vahingossa ) on saatu esiintymään lahjakkaat KIRJAILIJAT kuten Kari Hotakainen. Siis puhumassa potaskaa, ei kirjallisuudesta vaan s...

Alavilla mailla ei ole Halla-ahon vaaraa

  Muuan brysseliläistynyt tohtori, kannattajajoukoistaan kauaksi vieraantunut Halla-aho on päättänyt ryhtyä kisaan perussuomalaisten puheenjohtajuudesta.   Tällä punastelevalla tieteentekijällä ei ole minkään valtakunnan mahdollisu...

Murheilun suurvalta

    Olen ennenkin pilkannut suomalaista huippu-urheilua. Teen sen nytkin. En tietenkään kohdista pilkkaani yksittäisiin suorittajiin, vaan nyt esim suomalaiseen talviurheiluun. Iivo Niskasen ja Kaisa Mäkäräräisen jälkeen suomalaisella...

Hatunnosto Timo Soinille

  Timo Soini on poistumassa puolueensa johdosta. Kyllä miehen naamasta ja olemuksesta on viime kuukausina näkynytkin, että vaikka valta ministeriauton takapenkillä on maistunut, se on maksanut henkisesti ja kehollisesti paljon. Terveys on rei...

Koukussa kuvaan

  Me kaikki olemme visuaalisen kulttuurin suurkuluttajia tai kohteita, joskus addikteja, orjia ja kuvakulttuurin uhrejakin. Visuaalisuus vie mennessään ja se on joka puolella, tunkee lähelle, harrastuksiimme ja yksityiselämäämme. Kaikille ...

Tukea kulttuurilehdille

  On Kalevalan päivän / suomalaisen kulttuurin päivän ilta. A Hard Day´s Night / Kovan päivän ilta siinä mielessä, että sekä kaikella kulttuurilla että kulttuurilehdillä on ollut viime vuosina tiukkaa, elanto niukkaa. Porvarihallituksen su...

Kirjavinkkejä juhlavuonna 2017

Kuten vanha sanonta kuuluu, on hyvä tuntea vastustajansa. Siksipä vasemman laidan ajattelijoiden ja toimijoiden kannattaa lukea myös sellaista kirjallisuutta, mikä ei aina mieltä nostata. Kun Suomi 100 -juhlavuonna ilmestynee vielä roppakaupalla t...

Muukalaisena Suomessa

  Olen seurannut kaksoiskansalaisuus-keskustelua tiiviisti – syystä että olen aika usein tuntenut olevani muukalainen Suomessa. Minua hämmästyttää kuinka vähän isänmaallisuutta tunnen silloin kun Suomi häviää tai voittaa jääkiekossa vs. Ruots...