Vappua on Euroopassa juhlittu kauan ja monessa erilaisessa perinteessä. Eteläisessä Euroopassa se on ollut kesän alkamisen juhla, meillä täällä pohjoisempana on pikemminkin riemuittu säiden haltijoiden hennosta lupauksesta, että kesä saattaa olla tulossa taas tänäkin vuonna. Muistamme nimittäin niitäkin kesiä, jolloin se ei oikeastaan tullut lainkaan. Vappu on siis toivoa täynnä.

Yhdysvalloissa järjestettiin vuonna 1886 toukokuun 1. päivänä yleislakko, jolla vaadittiin kahdeksan tunnin työpäivää. Siinä kuoli poliisin käsittelyssä työläisiä. Siksi kolme päivää myöhemmin Chicagossa järjestettiin mielenosoitus lakossa kuolleiden muistoksi. Siitä sukeutui kuitenkin ns. Haymarketin verilöyly.

Kolme vuotta myöhemmin vuonna 1889 monien eurooppalaisten maiden työväenjärjestöt kokoontuivat Pariisiin perustamaan uudelleen työväen internationaalia Ranskan suuren vallankumouksen sadantena muisto-vuotena. Kokouksessa muisteltiin Yhdysvalloissa ollutta yleislakkoa ja siihen liittynyttä Haymarketin verilöylyä. Yksi kokouksen päätöksistä oli sen johdosta annettu suositus, että verilöylyä muistettaisiin kaikkialla maailmassa seuraavan vuoden toukokuun 1. päivänä järjestämällä työläisten mielenosoituksia.

Siitä alkoi perinne, jonka mukaan vappu on ollut työväenliikkeen vuosittainen mielen- ja voiman osoittamisen päivä. Kun ammattiyhdistysliikkeen ja poliittisen vasemmiston asema on vahvistunut, vappujuhlasta on tullut yhä enemmän ystävien tapaamisen iloinen kevätjuhla. Juhlan poliittinen luonne on samalla kaikkien ihmisten hyvässä muistissa.

Eurooppalaisten yhteiskuntien suuressa saagassa demokratian kehittyminen on tarinan ytimessä. Se oli alkuun oleellisesti sääty-yhteiskuntien privilegioiden kumoamista ja ihmisten oikeudellisen tasa-arvoisuuden vahvistamista. Tässä suhteessa lopullisen tuntuisia voittoja saavutettiin vasta toisen maailmansodan jälkeen. Samalla kapitalismi on sietämätöntä eriarvoisuutta aikaan saavana voimana synnyttänyt yhä äänekkäämmän sosiaalisen demokratian vaatimuksen.

Sosiaalisen demokratian formula on itse asiassa lausuttavissa melko lyhyesti, vaikka sen olemuksen syvälliseen ymmärtämiseen voi helposti käyttää kokonaisen ihmisiän. Kysymys on hyvinvointi-yhteiskunnasta, jossa on kaksi elementtiä: hyvinvointivaltio ja reilu sopimus-yhteiskunta.

Sopimus-yhteiskunnan ja hyvinvointivaltion käsitteet edellyttävät demokraattisen valtion lisäksi markkinatalouden olemassaolon. Reilu sopimus-yhteiskunta joko toteutuu tai ei toteudu työmarkkinoilla. Ihmisten ajatuksia eniten hämäävä asia on se oikeiston itsepintaisesti hellimä myytti, että kapitalismilla tarkoitetaan juuri markkinataloutta.

Työväenliikkeen ajattelussa ja sanastossa kapitalismi ”isminä” on syytä varata tarkoittamaan pääoman omistajien rajoittamatonta sopimusvapautta ja kohtuutonta yhteiskunnallista valtaa. Kapitalismi ei ole luonnollinen asia; se ei ole myöskään yhteiskuntapolitiikassa ainoa vaihtoehto. Uskonnollista metaforaa käyttäen voi sanoa, että kapitalismi on synti. Se ei kuitenkaan ole yksilöille syyksi luettava synti, vaan järjestelmän syntinen ominaisuus.

Tuotantovoimien, työvälineiden, teknologian, tieteen ja osaamisen, ansiosta työn tuottavuus on viimeisten kahden sadan vuoden aikana – ja aivan erityisesti kahden viimeisen vuosikymmenen aikana – kasvanut sellaisiin mittoihin, että yhteiskunnat voidaan helposti rakentaa joko sosiaalisesti melko tasa-arvoisiksi tai sosiaalisesti erittäin eriarvoisiksi (vaikka köyhät pidettäisiinkin ”sosiaalisesti” hengissä). Valinta tässä suhteessa on poliittinen, mutta se edellyttää yhteiskunnan tomintamekanismien ymmärtämistä.

Markkinat on käsite, joka avaa ymmärtämisen globaalin perspektiivin. Kun ajattelemme kansallisvaltion ”sisällä”, niin valtion ja markkinoiden vuorovaikutuksen ja dynamiikan ymmärtämisessä riittää pohdittavaa. Kun laajennamme katsetta markkinoiden mukana maailmaan, tarvitsemme kansainvälisten sopimusten, kansainvälisen sopimusyhteiskunnan, kansainvälisten instituutioiden ja kansainvälisten järjestöjen käsitteitä. Haasteita asioiden ymmärtämiselle avautuu lisää.

Jos demokratia on ollut eurooppalaisen saagan ytimessä ja ymmärrämme sen evoluution sosiaaliseksi demokratiaksi, niin globaali perspektiivi edellyttää ihmisoikeuksien universaalisuuden ymmärtämistä yleismaailmallisen sosiaalisesti demokraattisten yhteiskuntien rakentamisen perustana. Maapallo on poliittisesti kutistunut hyvin pieneksi. Ihmisten tiiviin keskinäisen riippuvuuden ymmärtäminen poliittisen etiikan pohjaksi ei koske vain kansallisvaltiota, vaan koko maailmaa. Minun sanastossani tämä ymmärrys on sosialismia.

Vappu on oikea hetki pysähtyä ajattelemaan eurooppalaisten yhteiskuntien suurta saagaa teollisesta vallankumouksesta tähän päivään ja koko maailman tiivistymistä yhdeksi ainoaksi suureksi poliittiseksi kentäksi.