Jyväskylässä päätettiin vastikään kolmen kaupungin omistuksessa olevan palolaitoksen myynnistä. Palo- ja pelastustoimi siirtyy tulevan hyvinvointialueen osaksi,...
”Sanoin, että ei tule olemaan reilua pojille, että kaikki haluavat nähdä teidän pelaavan ja saavan eniten sponsoreita.” Oikeastaan Sigurðsson ei tavoittele edes...
Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä palo- ja pelastustoimen uudistus on aikamme merkittävin yhteiskunnallinen rakenneuudistus. Siinä missä ennen julkisia toimijo...
Ilmastodenialistit ovat useimmiten valkoihoisia miehiä. Asiaa on jopa tutkittu Yhdysvalloissa jokunen vuosi sitten. Global Environmental Change -tiedejulkaisuss...
Monet kädet jäivät kättelemättä ja toriteltat pystyttämättä, kun kuntavaalit käytiin poikkeuksellisissa olosuhteissa koronapandemian keskellä. Harva pääsi jutut...
Vuosi on 1993, päivä 22.9. Paikkana Unionin kahvila Helsingin Bulevardilla. Neljä kirjoja rakastavaa naista, ystävyksiä. Olemme kokoontuneet perustamaan lukupii...
Kuntavaaleista on kulunut nyt reilu viikko. Tulos ei ollut vasemmistoliitolle toivotun kaltainen. Vaalien voittajia olivat oikeistopuolueet kokoomus, perussuoma...
Kuvittele, että kotikuntasi alkaisi toteuttaa sukupuolitietoista budjetointia.
Tai haluaisi varmistaa, että turvakotipaikkoja on riittävästi.
Tai ryhtyisi...
Feministinen politiikka typistetään usein maksuttomiin menkkoihin, vessojen sukupuolittamisen purkamiseen ja turvallisemman tilan periaatteiden vahvistamiseen. ...
Kuntavaaliehdokkaiden keski-ikä näissä vaaleissa on 50. Kuntaliiton ehdokasanalyysistä selviää, että keski-ikä on myös nousussa, ja nuorten ja naisten määrä on ...