Katselin eilen illalla (to 10.3.) televisiosta peräkkäin kaksi erinomaista ohjelmaa: ensin A-studion Duunarit vastaan porvarit, jossa Paavo Arhinmäki pesi ...
Ulrike Herrmannin kirja Pääoman voitto1 on – ainakin minulle - todellinen tajunnan räjäyttäjä. Kerron taustan miksi.
Ennen kuin olin lukenut Herrmannin kirja...
Joschka Fisherin tuoreen Epäonnistunut Eurooppa? kirjan kannessa on kustantajan (Intokustannus) laatima puffiteksti: ”Saksan vihreiden paha poika etsii vas...
Oliko suomalaisten fasismi 1930-luvulla vain marginaalisten ryhmien harmitonta puuhastelua, mikä monina toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä yritettii...
Suomen hallitus on ohjelmansa mukaisesti käynnistämässä perustulo-kokeilua. Siitä, mitä oikeastaan aiotaan kokeilla, on julkisuudessa kerrottu niukasti.
...
Paavo Väyrynen vetosi viime maanantain kapina-julistuksessa (blogissaan 25.1.) useammassa kohdassa alkiolaisuuteen, jonka Juha Sipilä on puolueen puhe...
Kuulen melko usein Hesaria moitittavan Pravdaksi. Minusta se on, jos ei täyttä panettelua, niin ainakin liioittelua. Aika ajoin Hesari pyrkii valottam...
Muutama päivä sitten Ylen Ykkösaamussa referoitiin sanomalehteä, joka pohti Vasemmistoliiton ajankohtaista ahdistusta. Paavo Arhinmäki on puuttuvan kannatuksen ...
Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun olen kaivanut kirjahyllystä kauan sitten ostamani kirjan ja todennut sen olevan edelleen ajankohtainen. Nyt kyseessä on Eric H...