Maailmanhistorian verisimpiä ja synkimpiä kokemuksia oli toinen maailmansota. Inhimillisten uhrausten saldo oli hirveä. Kokonaisuhri oli noin 62 miljoonaa kuollutta, joista sotilaita noin 25 miljoonaa ja siviiliuhreja noin 37 miljoonaa.
Liittoutuneiden tappiot (lähinnä Neuvostoliitto) olivat 51 miljoonaa ja Akselivaltioiden (Lähinnä Saksa) noin 11 miljoonaa. Julmimpana hallitsijana hääri Josef Stalin, joka lähetti lähinnä omia kansalaisiaan noin 20 miljoonaa Siperiaan orjaleireille, joissa kuoli arviolta 1,5 – 7 miljoonaa.
Hyvänä kakkosena seurasi Adolf Hitler, joka kaasutti noin 6 miljoonaa juutalaista hengiltä ja lisäksi vielä tapatti noin 11 miljoonaa muita siviilejä. Nämä kaksi diktaattoria ovat saaneet historiaan lähtemättömän maineen, jota on vaikea enää ylittää. Heistä on tehty useita elokuvia, jotka toivottavasti kertovat, että vastaavaa ei enää olisi pakko toistaa.
Jätän tässä kirjoituksessa Stalinin rauhaan ja keskityn Hitleriin. Nykyihmiselle, joka ei ole kokenut sodan kauhuja, on täysin käsittämätöntä ymmärtää kuinka Hitler pääsi valtaan ja sai kohtalaisen sivistyneen maan kansalaiset pauloihinsa.
Toisessa maailmansodassa siviilejä kuoli enemmän kuin sotilaita.
Nuorena poikasena Hitler ei oikein menestynyt koulussa Itävallassa ja koki kaksi pahaa takaiskua, kun ei päässyt haluamaansa taidekouluun. Kun oikein mitään urapolkua ei ollut näköpiirissä, alkoi ensimmäinen maailmansota. Siellä hän kuitenkin kunnostautui ja sai jopa ensimmäisen luokan rautaristin.
Saksan häviö oli hänelle traumaattinen kokemus. Varsinkin kun Ensimmäinen maailmansota päättyi Versaillesin rauhaan vuonna 1919, jossa samalla kylvettiin seuraavan sodan siemen. Saksa ei saanut mitenkään osallistua rauhanneuvotteluihin, joissa suurimmat vaatimukset esitti Ranska, jolla oli myös kostomentaliteetti mukana kohtuuttomissa vaatimuksissa.
Ehdot olivat kovat: Ota tai jätä! Myöntymisen taakse kätkeytyi suuret, noin 13%:n maaluovutukset voittajavaltioille sekä armeijan kokoa rajoitettiin rajusti. Lisäksi Saksalle määrättiin valtavat sotakorvaukset, ensin korvaus oli 226 miljoonaa kultamarkkaa, joka myöhemmin alennettiin 132 miljoonaksi. Senkin maksaminen olisi vienyt Saksalta aikaa 1980-luvulle saakka.
Ison-Britannian ja Ranskan velkaantuminen Yhdysvalloille sodan johdosta piti yllä jatkuvia neuvotteluja ja vaatimuksia Saksan tulevista sotakorvauksista. Se katkeroitti myös Hitlerin ja pysähdytti koko Saksan teollisuuden. Valtaan päästyään Hitler ei kuitenkaan maksanut niitä.
Jättityöttömyys ja näköalattomuus oli ongelma jo 30-luvulla ja aivan sama ongelma on nytkin.
Jo ennen ensimmäistä maailmansotaa Eurooppaa vaivasi suuri työttömyys. Englannissa nuoret miehet lähtivät ilomielin sotaan, kun työtä ei ollut tarjolla. Hitlerkin lähti vapaaehtoisena sotimaan kun sieltä sai sentään ruokaa ja ilmaisen ylöspidon.
Saksassa velloi sekasortoinen tila, jossa keisarimieliset ja aateliset hallitsivat poliisilaitosta ja armeijaa rikkaiden etuoikeuksiensa puolustajina. Ranskasta ja Englannista levinneet anarkistiliikkeet sekä Saksassa virinnyt sosialismi ja kommunismi yrittivät parantaa työläisten oikeuksia. Mielenosoituksia ja sabotaasia harrastettiin koska köyhyys ja nälänhätä vaivasivat kaikkialla.
Ensimmäinen maailmansota pahensi tilannetta entisestään. Sodan jälkeen oli puutetta ruuasta ja työstä koko Euroopassa. Aivan kuten nytkin mutta koko maailman mittakaavassa. Keltaliivit ja terroriteot eivät ole mihinkään kadonneet. Nälkäiset ja työtä vailla olevat toivottomat ihmiset vaeltavat nykyäänkin paremman elämän toivossa Amerikkaan ja Eurooppaan, joissa pystytetään muureja ja maahan päässeet häädetään takaisin.
Jo vuonna 1923 Hitler yritti vallankumousta mutta joutui vankilaan, jossa kirjoitti manifestinsa: ”Mein kampf”.
Hitlerin juutalaisvihaa on ihmetelty, mutta sen juurisyitä ei ole pahemmin tutkittu. Alkuhistoria kuitenkin juontaa Itävallasta, jonka tapahtumia hän seurasi tiiviisti myös muutettuaan Saksaan.
Itävalta-Unkarin keisarikunnan hajottua vuonna 1918 elämä Wienissä muuttui – ylellinen ja elitistinen elämä vaihtui odottamatta kurjuuteen ja köyhyyteen.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Habsburgien 600 vuotta kestänyt valta-asema murtui. Wienin talous romahti ja Itävaltaan tuli lama. Kaikesta oli pulaa ja onnettoman pieniä ruoka-annoksia säännösteltiin.
Vuosina 1919-1920 Itävallassa rehotti ryöstely, salakauppa ja rikkaitten yletön huvitteluelämä. Wien oli Euroopan taloudellinen ja kulttuurillinen keskipiste, jonka mahti oli verrattavissa nykypäivän Berliiniin tai Lontooseen.
Siitä kertoi ansiokkaasti Ylen dokumentti (27.4. 2020): ”Wien vuonna 1918”. Vuonna 1921 alkoi hyperinflaatio josta seurasi massatyöttömyys. Juutalaiset rikastuivat inflaation avulla. Jotkut juutalaiset kuten Camillo Castiglioni ja Siegmund Bosel käyttivät ruokapulan ahdinkoa hyväkseen ja ostivat yläluokan omaisuutta osin velkarahalla (velkavivulla). Muutaman päivän kuluttua velan arvo häipyi olemattomiin hyperinflaation oloissa.
Juutalaiset ovat kautta historian olleet ”kyvykkäitä” kauppamiehiä.
Vuonna 1923 juutalainen Castiglioni oli todennäköisesti Keski-Euroopan rikkain ja Bosel varmasti Itävallan rikkain mies. Keinottelun lisäksi he rikastuivat asekaupoilla. Sotilasneuvostotkin katsoivat läpi sormiensa ja vaikenivat juutalaisten harjoittamasta salakaupasta.
Koska he lahjoittivat rahaa kulttuurin ylläpitämiseen yläluokalle, he ostivat mesenaatteina itsensä vapaiksi heihin kohdistetuista rikosoikeudellisista syytteistä. Rikkaiden Hyväveli-järjestelmä toimi jo silloinkin.
Kaikki tämä räikeä eriarvoisuus teki juutalaisista sekä oikeiston että vasemmiston silmätikkuja. Se johti laajoihin juutalaisvastaisiin mielenosoitukseen varsinkin heidän johtamaansa hallitusta vastaan.
Tämä nostatti sekä kommunistien, armeijan upseerien että miehistön keskuudessa kapinahenkeä ja laajoja juutalaisvastaisia mielenosoituksia Wienissä. Sieltä se Hitlerinkin juutalaisvihan alkujuuret ovat kotoisin, kun hän palasi ensimmäisestä maailmansodasta korpraalina Itävaltaan ja näki omin silmin juutalaisten ”kyvykkyyden” kauppamiehinä, kertoi dokumentti.
Kriisiajat mahdollistavat rikkaiden rikastumisen nykyäänkin kriisiaikoina.
Tämä epävarmuus oli vielä suurempaa sodan hävinneessä Saksassa. 20-luku oli dekadenssi (rappio, turmelus) jossa yläluokka, rahamiehet ja taiteilijat ryyppäsivät ja huorasivat ylellisissä yökerhoissa ja tavalliset saksalaiset sinnittelivät nälkämaan rajoilla. Voittajavaltioiden yläluokka osallistui myös ilonpitoon Berliinissä. Pakoa todellisuudesta kiihdytti Hollywoodin elokuvateollisuus. Tuon ajan yläluokan elämää kuvaa hyvin Ylen TV-sarja Babylon Berlin.
Kun saksalaisia vaivasi paha työttömyys ja raha menetti arvonsa, kansa etsi vahvaa johtajaa.
Tätä 20-luvun dekadenssi-aikakautta pahensi sodan jälkimaininkina Eurooppaan tullut finanssikriisi vuonna 1921, jolloin rahanarvo putosi lähes nollaan. Hyperinflaatiosta kärsi erityisesti Saksa vuonna 1923.
Saksassa hinnat kohosivat heinäkuun 1923 – 20. marraskuuta 1923 välisenä aikana 854 000 000 000 prosenttia. Raha menetti niin nopeasti arvonsa, että palkat maksettiin jopa kolmesti päivässä.
Dekadenssi ja köyhyys Berliinissä paheni niin, että perheenisän täytyi kaupata vaimonsa ja tyttärensä prostituution palvelukseen, jotta perheelle saataisiin jotain syötävää. Elettiin maailmanlopun tunnelmissa. Lopulta rahaa painettiin niin paljon, että sillä lämmitettiin jopa uuneja kun polttopuista oli pulaa.
Rahan arvo laski niin, että se kelpasi enää hellan sytykkeeksi.
Ennusmerkit eivät nykyaikanakaan ole uusia. Nyt maailman kaikki keskuspankit ovat taikoneet tyhjästä 12 biljoonaa euroa pitääkseen nykyisen pankkijärjestelmän pystyssä ja yrittäessään ”elvyttää” taloutta ja tuotantoa, jotta syntyisi työpaikkoja.
Maailmanlaajuisesti ”tyhjästä rahaa on taiottu” järkyttäviä summia. Kaikki maailman keskuspankit ovat työntäneet markkinoille rahaa 12 biljoonaa euroa (12 000 000 miljoonaa). Siis 1500 euroa jokaista maapallon asukasta kohden.
Vaikka markkinoille on lapioitu rekkalasteittain rahaa, inflaatiota ei ole saatu aikaiseksi kuten klassisen talousopin mukaan pitäisi tapahtua. Talousprofessorit eivät osaa selittää miksi hyperinflaatiota ei tullutkaan.
Veronmaksajien riskiksi pankit ovat taikoneet tyhjästä rahaa pankkiirien taskuun poliitikkojen suosiollisella myötävaikutuksella.
Saksalaisten ”juutalaisviha” juontaa jo aikaisempaan pankkitoimintaan. Juutalaiset ovat taitavia liikemiehiä ja eritoten pankkimiehiä. Maailman rikkain pankkiirisuku oli tuolloin juutalainen Rothschild.
Nykyaikainen investointipankkitoiminta kehittyi 1700-luvun lopulla Frankfurtissa juutalaisen Mayer Rothschildin toimesta. Monenlaisen liiketoiminnan ja muun muassa sotien rahoituksen seurauksena Rothschildin perheen pankki-imperiumi levisi 1800-luvulla Mayer Rothschildin poikien toimesta aluksi Lontooseen ja myöhemmin myös Pariisiin, Wieniin ja Napoliin. Rothschildit toimivatkin useiden valtioiden kuningashuoneiden ”hovipankkiireina”.
Nykyäänkin pankit, pääoma ja kapitalismi pitävät poliitikkoja pihdeissään.
Rothchildit pitivät mm. Ranskan kuningasta valtansa alla. Euroopan suurissa sodissa Rothchildit yleensä rahoittivat kumpaakin osapuolta. He rikastuivat lainaamalla rahaa sotaa käyville hallituksille sillä periaatteella, että sodan voittajalle lankesivat maksettavaksi häviäjän velat. Heillä oli myös merkittävä rooli Israelin synnyssä. Rothchildit ovat aktiivisia sionisteja.
Rothschildeihin kohdistettu arvostelu kiihtyi 1800-luvun loppua kohti, ja heistä kirjoitettiin paljon panettelevaa kirjallisuutta. Vastustajat näkivät heidän kontrolloivan koko Eurooppaa ja masinoivan sotia hyötyäkseen niistä.
Aluksi arvostelu tuli sosialisteilta kunnes sen painopiste siirtyi enemmän antisemitismiin, etenkin Saksassa. Saksan kansallissosialistit hyökkäilivät Rothschildejä vastaan ahkerasti 1920-luvulta alkaen senkin jälkeen kun suvun Frankfurtin-liiketoiminta oli jo päättynyt. Rothschildin suvulla oli kuitenkin paljon valtaa Saksan taloudessa, teollisessa tuotannossa ja yhteyksissä Amerikkaan.
Juutalaiset ovat aina hallinneet pankkimaailmaa ja vielä nykyäänkin.
Saksalaisten ja Hitlerin juutalaisvastaisuus ei siis perustunut rodullisiin eikä uskonnollisiin ominaisuuksiin vaan heidän rahamaailman hallintaansa. Kirjoitin siitä jo 14 vuotta sitten ilmestyneessä kirjassani: ”Ahneuden aika – Kuinka pääoman ahneus tekee teknologian avulla ihmisen tarpeettomaksi” (VS-kustannus 2006) seuraavasti:
”Tulevassa tietoyhteiskunnassa 20 prosentille valiokansalaisista riittää hyvin palkattua, motivoivaa työtä, ja lopuista tulee uuden ajan torppareita. Heistä tulee tilapäisiä pätkä- ja ”päivätyöläisiä”, joiden pitää tyytyä mihin työhön tahansa ja millä palkalla tahansa.
Jos yhteiskunnalta loppuvat rahat pitämään tätä ”turhaa joukkoa” hengissä, voi käydä kuten Amerikassa on jo käynyt.
Kaikki sodat ja konfliktit, niin nykyiset kuin menneetkin, ovat pääosin seurausta näiden ”menestyjien” ja ”luusereiden” välisestä eriarvoisuudesta.
Kaikki suuret ja ”kyvykkäät menestyjät”, kuten Stalin ja Hitler saivat alkuvoimansa tästä eriarvoisuudesta. Hitleriäkin alkoivat kiukuttaa yhteiskunnan hyötykäyttöön kelpaamattomat kansalaiset. Niinpä hän ”eliminoi” ennen juutalaisvainoja n. 200 000 mielisairasta ja muuta vähälahjaista kansalaista.
Samoin meillä Suomessa on nostanut päätään nykyinen uusliberalismi. Menestyviä suurituloisia on alkanut kiukuttaa yhä ”sietämättömämmäksi” käyvä verotus, kun näistä ”työtävieroksuvista sosiaalipummeista” on pidettävä huolta.
Jos heidät jatkossa jätetään kadulle, kuten Yhdysvalloissa, voi herätä vaatimuksia, että nämä ”tarpeettomat” pitää tunkea polttouuneihin tai köyhien gettoihin häiritsemästä rikkaiden rikastumista. He ovat vain tarpeeton kuluerä, joka heikentää kansakunnan kilpailukykyä ja estää menestyneiden rikastumista.
Rikkaat rikastuvat ja keskiluokan työpaikat ovat katoavat USA:ssa.
Yhdysvalloissa rikkaat ovat jo vapaaehtoisesti eristäytyneet sähköisin piikkilangoin omiin luksusgettoihinsa.
Hitlerin juutalaisvihakaan ei syntynyt uskonnollisesta vieroksunnasta, eikä siitä, että juutalaiset pyörittivät tooraansa ja että heillä sattui olemaan vähän muita kansalaisia kookkaampi nenä.
Hitleriä ärsytti erityisesti se, että juutalaiset olivat koko saksalaisen pankkimaailman, talouselämän ja kulttuurielämän johdossa. Juutalaiset ovat aina olleet älykkäämpiä, ahkerampia ja menestyvämpiä kuin ympäröivä yhteisö, missäpäin maailmaa he sitten ovat asuneetkin.
Mikään muu ”rotu” tai kansakunta ei ole väkimääräänsä suhteutettuna tuottanut niin paljon lahjakkaita taiteilijoita ja nobelisteja kuin juutalaiset. Erityisen lahjakkaita he ovat olleet kauppiaina ja pankkiireina pystyen hyödyntämään ympäröivää yhteisöä omaksi varallisuudekseen kaikkialla tehokkaammin kuin muut.
Esimerkiksi juutalaiset ovat erittäin hyvin edustettuna nykyäänkin USA:n pankkimaailmassa ja liike-elämän johdossa, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle kaksi prosenttia.
Edes heidän uskontonsa ei ole kieltänyt koronkiskontaa, kuten islam ja katoliset uskonnot. Erityisen tehokkaasti juutalaiset onnistuivat lisäämään varallisuuttaan saksalaisten kustannuksella Saksan hyperinflaation aikana ensimmäisen maailmansodan jälkeen.
Tuloerojen kasvu purkautui fasismin nousuun. Hitler onnistui lopettamaan työttömyyden lykkäämällä työttömille saksalaisille lapion kouraan ja lähettämällä heidät rakentamaan autobahnoja.
Hitleriä ei ärsyttänyt juutalaisuudessa uskonto eikä rotu, vaan heidän rahansa ja valtansa (Kokoomuslaiset nimittäisivät sitä ”kateellisuudeksi”).
Hitleriä alkoi kuitenkin kiukuttaa, kun ”puhdasrotuinen arjalainen” joutui Saksassa yhä useammin silittämään rikkaitten juutalaisten paidat.
Valitettavasti näistä paidansilittäjistä tulee olemaan valtavaa ylitarjontaa tulevassa tietoyhteiskunnassa, ja silitettäviä paitoja on yhä harvemmassa. Näiden syrjäytyneiden markkinahinta tulevassa tietoyhteiskunnassa tuskin tulee yltämään vapaassa markkinataloudessa edes torppariajan alustalaisen tasolle.
Uustorpparius on jo keskuudessamme. Suomessa 45 prosenttia työvoimasta pendelöi epätyypillisten töiden ja työttömyyden välillä.
Tästä yhteiskunnan eriarvoisuudesta on historian valossa syntynyt aina jokin kansanliike tai ”ismi”. Nyt ei ole muodissa sosialismi eikä kommunismi. Nyt se on uusliberalismi ja terrorismi. Toivottavasti seuraava ”ismi” ei tule olemaan kansallissosialismi tai jokin uusi totalitaarinen ääriliike”. (s. 605-6)
Nytkin Berliinissä historia toistuu: ”sama kaiku on askelten”.
Vappuna 1929 Berliinissä puhkesi yhteenottoja poliisin ja kommunistisen (KPD) jäsenten välillä, minkä vuoksi Berliinin poliisi julisti osaan työväen kaupunginosista hätätilan. Kolme päivää kestäneissä kahakoissa kuoli 33 ja loukkaantui yli 200 henkilöä.
Epävakaat olot, köyhyys, eriarvoisuus ja puute olivat erinomainen kasvualusta Hitlerille, joka osoittautui hyväksi puhujaksi ja manipulaattoriksi (kuten Trump USA:ssa). Hitler liittyi Kansallissosialistiseen puolueeseen (NSDAP) jo vuonna 1920.
Vasta 1930-luvun alussa Natsipuolue alkoi tulla merkittäväksi tekijäksi Saksan poliittisessa elämässä.
Epävakaissa oloissa diktaattorilla on paras mahdollisuus päästä valtaan.
Sheffieldin yliopiston professorina toiminut Ian Kershaw on tunnetuimpia Hitler-tutkijoita.” Elämäkerran mukaan Hitler koki vielä vuoden 1907 tienoilla wieniläisen lehdistön juutalaisvastaisuuden vastenmieliseksi. Hänen asetoverinsa ovat muistelleet tulevan diktaattorin käyttäneen halventavia sanoja juutalaisista ensimmäisen maailmansodan aikana.
Se on varmaa, että Hitler kuitenkin syytti vuonna 1919 ”kansainvälistä juutalaisuutta” ensimmäisestä maailmansodasta ja sen seurauksesta – Saksan keisarikunnan luhistumisesta. Natsismin ohjelmanjulistuksessa, Mein Kampf -teoksessa, Hitler kehitti vihansa suureksi salaliittoteoriaksi.
”Hitler syytti juutalaisia kaikista epäkohtina pitämistään ilmiöistä. Hän piti juutalaisia syyllisinä vapaamieliseen lehdistöön, kulttuurielämään, prostituutioon ja etenkin halveksimaansa sosiaalidemokratiaan”, Kershaw selvittää.
Kaksijakoisuutta oli havaittavissa myös Hitlerin kalastellessa kansansuosiota valtaannousunsa alussa. Natsien ohjelma ei ollut talousoikeistolainen. He eivät siihen aikaan puhuneet hyvinvointivaltiosta, vaan ”kansankokonaisuudesta”, joka oli osin sama asia.
Natsien johtopäätös oli yksinkertainen: pysyäkseen vallassa heidän piti tarjota saksalaisille taloudellista turvaa ja sosiaalista tasa-arvoa. Samoin pienituloisten verotusta ei sopinut korottaa. Natsien noustessa valtaan vuonna 1933 Saksa oli jyrkkä luokkayhteiskunta, ja natsit kävivät ensimmäisenä luokkajaon kimppuun.
Suuri osa liikkeen jäsenistä oli nuoria keskiluokkaisia miehiä, jotka nyt syrjäyttivät valtionhallinnon kokeneet virkamiehet. Heidän vanavedessään tulivat nuoret lakimiehet, lääkärit ja insinöörit, jotka olivat pettyneet yhteiskunnalliseen asemaansa. Natsit antoivat heidän käyttää lahjojaan – ja nuoret halusivat innokkaasti todistaa olevansa luottamuksen arvoisia.
Hitler lupasi ”työtä, työtä ja työtä” yli kuudelle miljoonalle työttömälle. Kolmen vuoden kuluttua vuonna 1936 työttömien määrä oli vähentynyt yli puolella ja Saksassa vallitsi nousukausi.
Työpaikkoja syntyi moottoriteiden rakennustöistä ja varusteluteollisuudesta. Natsit myös kannustivat naisia luopumaan ansiotyöstä ja omistautumaan perheilleen. Paikat vapautuivat miehille, jotka poistuivat työttömyystilastoista (Hitlerkin osasi jo tuolloin kaunistella keinotekoisesti työttömyystilastoja).
Luvattiin tasa-arvoa ja vaurautta muille, mutta ei juutalaisille ja marxilaisille. Puututtiin voimakkaasti työttömyyden poistamiseen ja köyhemmän kansanosan sosiaalisten etuuksien parantamiseen.
Saadessaan työtä, kantasaksalaiset pääsivät osallisiksi jonkinlaisesta ”hyvinvointivaltiosta”.
Rahaa tarvittiin sosiaalisiin etuihin ja paljon. Ratkaisua haettiin ryöstämällä Saksan juutalaiset.Samoihin aikoihin kun natsit tuhosivat juutalaisten omaisuutta Kristalliyönä 9.11.1938,valtion virkamiehet takavarikoivat juutalaisten osakkeita, säästöjä ja henkivakuutuksia.
Miljardeja virtasi valtion kassaan, mutta pääoman tarvetta sekään ei pystynyt tyydyttämään. Oli keksittävä uusia tulonlähteitä. Hitler päätti, ettei kukaan saisi hyötyä taloudellisesti varustelusta ja sitä seuraavasta sodasta.
Siksi asetehtailijoiden valtion hankinnoista saamat suunnattomat voitot palautettiin mm. nostamalla yritysten verotusta niin, että jotkin yritykset joutuivat maksamaan voitoistaan jopa 98 % veroa. (Tässä olisi pieni vinkki Kokoomuksen kansanedustajille)
Myöskään vuokranantajat eivät selvinneet tappioitta. Vuosien 1930–1932 inflaatiossa kiinteä omaisuus oli säilyttänyt arvonsa, ja natsit päättivät, että asunnonomistajien saamat voitot piti käyttää koko yhteiskunnan hyväksi. Kansa tuki verenimijöinä pidettyjen vuokranantajien ankaraa verotusta.
Maaliskuussa 1933 natsit saivat 43 prosenttia äänistä ja muodostivat hallituskoalition saksalaiskansallisten kanssa. Se oli enää muodollisuus. Väkivallan varjossa kokoontuneet valtiopäivät hyväksyivät valtalain, jolla kaikki lainsäädäntö siirrettiin Hitlerin hallinnolle. Muut puolueet, vapaa lehdistö ja yleensä koko demokratia lakkautettiin, minkä natsit avoimesti kertoivatkin tavoitteekseen.
Siitä alkoi Hitlerin maailmanlaajuinen valloitussota jonka avulla oli tarkoitus alistaa kaikki Euroopan maat saksalaisen ”herrakansan” alaisuuteen. Niistä piti kaikki raaka-aineet, vilja ja tuotannon tulokset siirtää hyödyttämään emämaahan ”arjalaista herrakansaa”.
Hitler oli voimansa tunnossa vuonna 1942
Uusi teknologia levisi nopeasti eli ”kansanradio” toi Hitlerin puheet joka kotiin. Alkoi samanlainen hallinnon manipulaatio ja pakkovalta joka on nyt vallalla niin Kiinassa, Venäjällä kuin Yhdysvalloissa. Niiden nykyinen demokratiakehitys ei paljon poikkea Hitlerin Saksasta.
Kaikkia juutalaisia ei kuitenkaan ryöstetty koska heitän pääomiaan ja suhteitaan tarvittiin sotatarviketuotannon luomisessa. Rothschildin vanha pankkihuone etunenässä. Sen omaisuus arvioitiin ennen sotaa 400 miljardiksi.
Niiden lisäksi Hitler tarvitsi pankkeja haalimaan amerikkalaisia pääomia valtavan sotakoneensa rakentamiseen . Saksan keskuspankin johtaja Hjalmar Schacht kertoi muistelmakirjassaan: ”Muistelmat”, että Saksalla oli koko sota-ajan salainen yhteys ja kaupankäynti Yhdysvaltojen pankkimaailman ja liike-elämän kanssa Monacon puolueettomalla maaperällä.
Pankkimaailma toimii ohi poliittisen vallan sota-aikanakin
Schacht kertoi muistelmissaan, että kaikki juutalaiset eivät olleet rikkaita. He olivat pääosin (80%) askenasijuutalaisia, jotka oli häädetty Venäjältä. He olivat köyhiä venäläisiä maanviljelijöitä ja käsityöläisiä, joita saksalaiset pitivät toisen luokan kansalaisina jopa ”syöpäläisinä”.
Idästä tulleita juutalaisia pidettiin Suomessakin aluksi köyhiin mustalaisiin verrattavissa olevina syöpäläisinä, joita pidettiin toisen luokan kansalaisina. 1800-luvulla suomalaisetkaan kauppiaat eivät antaneet juutalaisille kauppiaille toimilupia kunnollisiin kauppapaikkoihin, vaan he saivat kaupustella vain torikauppiaina. Asuinpaikatkin olivat rajattuja.
Hesarin toimittaja Teppo Sillantaus teki juuri Kuukausiliitteeseen (7.11. 2020) muuten ansiokkaan juutalaisista kertovan historiikin, mutta siitä oli ”unohdettu” kertoa juutalaisten hegemoniasta pankkimaailmassa sekä ennen että nykyään (Miksihän?).
Juutalaiset saivat Suomessa myydä vain leipää, marjoja, hedelmiä ja tupakkaa ja harjoittaa käytettyjen vaatteiden kauppaa.
Sefardijuutalaiset ovat alkujaan Espanjasta peräisin olevaa juutalaisväestöä, jotka levisivät 1492 alkaneen Espanjasta karkotuksen seurauksena myös Saksaan. Siellä he myös menestyivät ja vaurastuivat ja heistä tuli runsaasti nobelisteja.
Juutalaisilta oli suurimmassa osassa Eurooppaa maanomistus kielletty, mutta katolisen kirkon koronoton kieltänyt laki ei koskenut heitä. Tämän seurauksena jotkut juutalaiset alkoivat toimia rahanlainaajina ja -vaihtajina ja muissa rahankäsittelyyn liittyvissä ammateissa.
1700- ja 1800-luvulla pankkimaailmassa toimi useita vaikutusvaltaisia juutalaisia pankkiirisukuja, kuten Rothschildit Euroopassa, Warburgit Hampurissa ja Hombrotit Lontoossa, Sassoonit Intiassa ja Guenzburgit Pietarissa, Pierpont Morgan Roomassa.
Juutalaiset olivat keränneet jättiomaisuuksia myös Amerikassa kuten Astorin, Vanderbiltin, Jay Gouldin, Hillin, Harrimanin, Carnegien, Rockefellerin, Dillonin, Kuhn, Loeb & Co:n, Speyerin, Thalmann & Co:n ym. omaisuudet.
Saksalaisille oli kehittynyt ajan myötä käsitys juutalaisen finanssikapitaalin toimista Saksassa ja erityisestikin Versaillesin rauhanneuvottelujen ”juutalaiskokouksen” jälkeen.
Taloudellinen ja poliittinen eliitti on valinnut Kansainvälisen järjestelypankin (Bank for International Settlements, BIS) uuden pankkijärjestelmän johtavaksi instituutioksi. Se toimii nykyäänkin kaikkien keskuspankkien keskuspankkina.
Pankin perustivat vuonna 1930 Iso-Britannian keskuspankin johtaja Montague Norman ja hänen saksalainen kollegansa Hjalmar Schacht, joka myöhemmin nousi Adolf Hitlerin rahoitusministeriksi. Samainen järjestelypankki rahoitti Hitlerin sotakonetta ja vieläpä amerikkalaisten pankkien rahoilla.
BIS luotiin alunperin hoitamaan Versaillesin rauhansopimukseen kuuluvia Saksan sotakorvauksia, mutta toisen maailmansodan alkaessa sen johto koostui natsien korkeimmista virkamiehistä kuten Walter Funk, josta tuli 1933 natsien propagandaministeri ja myöhemmin Hitlerin talousministeri.
Toinen johtaja oli Emil Phul, joka Saksan keskuspankin johtajana ja varapuheenjohtajana oli vastuussa natsien kullan kätkemisestä. Sekä Funk että Phul tuomittiin Nürnbergissä sotarikollisina. Hjalmar Schachtia ei tuomittu.
Muita pankin johtajia olivat Herman Schmitz, IG Farbenin johtaja, joka toimitti kalustoa natsien vankileireille (mm. myrkkykaasua Zyklon B), joissa tuhottiin juutalaisia ja poliittisia toisinajattelijoita. IG Farben toimi läheisessä yhteistyössä juutalaisen John D. Rockefellerin amerikkalaisperäisen Standard Oil yhtiön kanssa toisen maailmansodan aikana.
Pankkimaailman näkymättömät langat ja valta kytkeytyvät vain pienelle ”supereliitille”.
Hitler käytti BIS-pankkia työvälineenään. Paroni von Schröder, joka omisti J. H. Stein pankin joka oli vastuussa Gestapon rahoista, oli myös pankin johtajana sodan aikana.
Kuten Charles Higham kirjassaan: ”Kaupankäyntiä vihollisen kanssa – kuinka liittoutuneiden ylikansalliset yhtiöt tukivat natsi-Saksaa läpi toisen maailmansodan” osoittaa, useat osapuolet Bretton Woods -kokouksessa 1944 halusivat häivyttää Kansainvälisen järjestelypankin sen osallisuudesta natsi-Saksan merkittävänä apurina Euroopan miehitettyjen maiden ryöstämisessä.
Higham kirjoittaa, että ”pankista tuli amerikkalaisten ja brittiläisten rahojen kanava Hitlerin laareihin ja että se auttoi Hitleriä rakentamaan koneistonsa”. Perustajana oli natsien rahoitusministeri Hjalmar Schacht ja sillä tarkoituksella, että se ”säilyttäisi kommunikaation ja yhteistyön maailman finanssijohtajien kesken jopa kansainvälisen konfliktin aikana.
Higham dokumentoi miten natsien miehitetyistä maista ryöstämä kulta sijoitettiin pankin holveihin ja kuinka he estivät minkäänlaisen keskustelun asiasta. ”BIS oli Hitlerin instrumentti, mutta sen jatkuva olemassaolo oli myös Iso-Britannian hyväksymä vielä sen jälkeenkin kun maat ryhtyivät sotaan toisiaan vastaan.
Brittiläinen johtaja Sir Otto Niemeyer ja puheenjohtaja Montagu Norman pysyivät johtajistossa läpi sodan”, Higham kirjoittaa, jatkaen miten USA:n Washingtonin osavaltion kongressiedustaja John M. Coffee vastusti amerikkalaisen rahan sijoittamista pankkiin vuonna 1944.
Pankit olivat jo tuolloin mukana globaalissa maailmanvalloituksessa.
”Natsihallinnolla on 85 miljoonaa Sveitsin kultafrangia BIS:ssä. Enemmistö johtajista ovat natseja. Silti amerikkalaista rahaa talletetaan pankkiin”, Coffee valitti.
1948 pankki antoi pakon edessä vaivaisen 4 miljoonan punnan arvosta natsien ryöstämää kultaa liittoutuneille. Harry Trumanin ja Rockefellerin perheen tuella pankki sai jatkaa toimintaansa.
Likaisesta historiastaan huolimatta pankki jatkaa toimintaansa maailmanlaajuisen raha- ja valtaeliitin vahvana työkaluna vieläkin. Pankkijärjestelmä on historiansa aikana osoittanut aina tarpeen tullen ”joustavuutta” kun on rahanteosta kysymys.
Valtamedia on myös ollut hiirenhiljaa BIS:n sisällä toimivasta ”salaseurasta” The Group of Thirty, jolla on eniten valtaa maailmassa. Se ei enää ole juutalaisten hallinnassa vaan kaikkien keskuspankkien johtajien ja uusliberalististen talousprofessorien kapitalistinen valtakeskittymä. Sieltä ohjaillaan koko pankkitoimintaa ja poliitikkoja.
Euroopasta pankkitoiminta laajeni Yhdysvaltoihin. Siellä juutalaiset Haym Solomon, Isaac Moses ja Alexander Hamilton perustivat Bank of New Yorkin jo vuonna 1784. USA:n pankkitoiminta on nykyäänkin käytännössä juutalaisten hallussa. Juutalaiset näyttelivät pääosaa myös viimeaikaisessa finanssikriisissä.
Goldman Sachs on perustajansa mukaan nimetty on vieläkin maailman suurin investointipankki. Muita juutalaisia pankkiireita Amerikassa olivat J.W. Seligman, Loeb Kuhn, Thalmann Landenburg, Frères Lazard, Lehmanin veljekset sekä Euroopasta Amerikkaan toimintaansa levittäneet Speyerit ja Wertheimerit.
Vaikka amerikanjuutalaiset olivat elämäntavaltaan hyvin vanhoillista väkeä, oli heidän toimintansa finanssipuolella hyvin vallankumouksellista. Valta talousalueen rahaelämässä keskittyikin hyvin pitkälle heidän käsiinsä. Asiaa auttoi vielä se, että juutalaisilla perheillä oli tapana välttää avioliittoja ei-juutalaisten kanssa (piilevää rodunjalostusta?).
Pankkimaailman superaivot ”innovoivat” tähtitieteelliset johdannaisriskit tulevaksi ”neutronipommiksi”.
Nykyaikaan tultaessa on juutalaisten merkitys pankkitoiminnassa yhä huomattava. Jopa Neuvostoliiton romahdusta seuranneen Venäjän sekasortoisen finanssielämän vaikuttajat ja ”oligarkit” (jotka ryöstivät valtion omaisuuden) ovat suuremmissa määrin juutalaisia, muun muassa Mihail Hodorkovski, Bruce Rappaport, Boris Berezovski ja Vladimir Gužinski ja Semjon Mogilevitš.
Juutalaisia ovat myös Maailmanpankin johdossa toimineet James D. Wolfensohn, Joseph Stiglitz ja Paul Wolfowitz, sekä eräs maailman vaikutusvaltaisimmista sijoittajista ja pörssikeinottelijoista George Soros.
Myös Yhdysvaltain keskuspankin nykyinen johtaja, Ben Bernanke, on juutalainen. Samoin maailman suurimman sijoitushuijauksen tehnyt Bernard Madoff. He olivat voimakkaasti kehittelemässä ”johdannaismarkkinoita” jotka aikaansaivat finanssikriisin vuonna 2008. Poliitikot laittoivat tavalliset veronmaksajat maksumiehiksi pankkien vastuuttomasta ”tuotekehittelystä”.
Toisen maailmansodan jälkeen aina 1980-luvulle saakka maailman rikkaimpia yrityksiä olivat pääosin öljy-yhtiöt ja niiden omistajat. Aikavälillä 1980-2000 rikkaudet keskittyivät pankkiireille ja pankit ovat toimineet laajalti kaikkien rikkaiden veronkierron välitystoimistoina ja verojen välttelyn alustana veroparatiiseille.
2000-luvun jälkeen rikkaudet ovat keskittyneet erityisesti digi-miljardööreille. Googlen perustajat Larry Page ja Sergei Brin olivat juutalaisia sekä myös Facebookin perustaja Mark Zuckerberg. Juutalaiset ovat menestyneet myös digialalla missä he ovat myös kunnostautuneet taitavina veronkiertäjinä.
Digiyhtiöt ja niiden omistajat ovat ottaneet vallan jo poliitikoilta.
Varallisuus on keskittynyt toisen maailmansodan jälkeen hyvin pienen rahaeliitin hallintaan. Talouskasvun hyödyt ovat valuneet finanssikriisin jälkeen jo valmiiksi rikkaimmalle eliitille. Esimerkiksi Yhdysvalloissa 95 prosenttia vuoden 2009 jälkeisestä talouskasvusta on päätynyt rikkaimmalle yhdelle prosentille kansalaisista.
Kun digitalisaatio on nykyään vienyt työt yhä useammalta kansalaiselta ja massatyöttömyys ja ostovoiman puute on levinnyt koko maapallolle, on syntynyt entistä suurempi kuilu rikkaitten ja köyhien välillä. Eriarvoisuus ja näköalattomuus rehottaa kaikkialla ja se alkaa muistuttaa olosuhteita, jolloin Hitler pääsi valtaan.
Kaikkialla maailmassa eriarvoisuus aiheuttaa tyytymättömyyttä ja kuohuntaa.
Kaikkialla syrjäytyneet massat ovat tyytymättömiä hallitsijoihinsa. Nyt koko maapallo on kriisissä ja kuohuu. Sille eivät edes ekonomistit löydä yksiselitteistä syytä. Trumpin suosio on saanut politiikankin tutkijat ymmälleen.
Twitterkansa janoaa jotain ”jumalallista suunnannäyttäjää” jotta kansa pääsisi ahdingostaan. Melkein kuka tahansa kelpaa jos lupaa mitä vain. Nyt on kysyntää uusille suunnannäyttäjille kuten aikoinaan Hitler, Stalin, Mao, Franco, Mussolini, Saddam Hussein, jne.
Trumpin Amerikka on jakautunut rikkaisiin menestyjiin ja puolet kansasta on jo kelkasta pudonneita ”luusereita”. Tilanne on jo niin paha, että jopa puolta vuokralla asuvaa amerikkalaista odottaa häätö kodistaan kun raha ei riitä enää vuokraan.
Kahdessa muussa supervallassa kuten Kiinassa ja Venäjällä, kapinoiva kansa pidetään kurissa pyssyllä, pampuilla, vankileireillä ja kameravalvonnalla. Pienempiä diktaattoreita pulpahtaa pintaan joka puolella kuten Kim Jong-un Pohjois-Koreassa, Lukašenka Valko-Venäjällä, Bolsonaro Brasiliassa, Orbán Unkarissa, Bashar al-Assad Syyriassa, jne, puhumattakaan Afrikassa olevista diktaattoreista.
Juurisyy nykyiseen epävakauteen on aivan sama kuin Hitlerin Saksassa. Se on valtavaksi ryöpsähtänyt työttömyys ja eriarvoisuus. Se alkaa saavuttaa samanlaiset mittasuhteet kuin ennen toista maailmansotaa tai aateliston kulta-aikaa.
Rikkaat ovat rikastuneet ja köyhät köyhtyneet kaikkialla.
Poliitikot eivät ole ymmärtäneet digitalisaation vaikutusta tulonjakoon ja työttömyyteen. Automaation ja robotisaation tuottavuushyödyt ovat ohjautuneet vain rikkaimmalle tuotantovälineet omistavalle luokalle ja niitä lainoittaville pankkikeinottelijoille.
”Juutalaisvihalle” on tietenkin jonkinlaista oikeutusta, mutta itse ”juutalaisuus” on väärä osoite. Ei tietenkään ole synti olla älykkäämpi ja fiksumpi kuin kanssaihmiset. Sekä Toorasta että Talmudista on kuitenkin ilmeisesti unohtunut (tai sitä on luettu huonosti), että tärkeämpää olisi keskittyä viisauteen kuin ahneuteen.
Oikea osoite kritiikille ovat kaikki nykyiset miljardöörit, jotka eivät halua osallistua sosiaalisen hyvinvoinnin rahoittamiseen ja jakamaan kohtuuttomaksi paisuneita rikkauksiaan.
He eivät myöskään osallistu tasapuolisen ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan rakentamiseen vaan sijoittavat rahansa mieluummin veronkonsulttien rikastuttamiseen kuin valtiolle.
Suurimpia syyllisiä ovat itse asiassa vallassa olevat poliitikot, jotka ovat antaneet tämän eriarvoisuuden tapahtua erilaisten uusliberalististen taloustieteilijöiden uskomusten ja kokoomuslaisten ideologioiden manipuloinnin tuloksena.
Malliesimerkkinä Suomesta on kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz, jonka koko elämäntyö on kohdistunut rikkaitten etuuksien ajamiseen ja heidän verotuksensa minimoimiseen. Nuorena poliitikkona hänellä oli sentään pientä sosiaalista omaatuntoa.
Talouskasvu on hiipunut nolla-kasvuksi ja jättityöttömyyttä ei ole saatu edes 30 vuodessa kuriin.
Markkinoiden ja pääoman vapauttamisen uskoteltiin saavan talouden kasvuun ja luovan uusia työpaikkoja. On käynyt aivan päinvastoin. Valtamediat ovat pitäneet kehityksen salassa ideologisista syistä. Kirjoitin vapaakaupan uhista jo 30 vuotta sitten ensimmäisessä kirjassani ”Lisääkö automaatio kilpailukykyä vai työttömyyttä” (Tammi 1989) seuraavasti:
”Vapaakaupan uhka on ilmeinen, jos Eurooppa ei saa yhteistä toimintalinjaa edes japanilaisiin (nyt kiinalaisiin) ja amerikkalaisiin monikansallisiin jättiyrityksiin nähden. Saattaa käydä niin, että puolet nykyisistä Euroopan teollisuusmaista tippuu ns. uusköyhien maiden joukkoon runsaan parinkymmenen vuoden sisällä.
Kun näissä maissa työttömyysaste nousee usean kymmenen prosentin tasolle, niin koko valtion talous romahtaa. Yksilötasolla alkavat mellakat, joista olemme saaneet kokemuksia Englannista.
Viimeistään siinä vaiheessa nämä maat tulevat asettamaan kaupan esteitä niille maille, jotka ovat heidän markkinansa ja tuotantokoneistonsa vallanneet”. (s.. 289). (Näinhän Trump on jo tehnyt).
Maailmalla riehuvat lakot ja terrori-iskut tulevat kiihtymään elleivät poliitikot saa eriarvoisuutta kuriin.
Poliittisesta kiristymisestä myös Suomessa ikävänä esimerkkinä on vakava uhkailu ministeri Maria Ohisaloa kohtaan somessa. Se on nyt poliisin tutkinnassa. Vieläkin vakavampi on perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Katajan ryöstö ja pahoinpitely kotonaan.
Rikkaatkin ovat alkaneet olla huolissaan tulevaisuudestaan. Vielä täällä ei ole rakennettu rikkaille omia kaupunginosia jotka ympäröidään elektronisilla piikkilangoilla ja turvamiehillä kuten monissa maissa on jo todellisuutta.
Oireellista on, että yli 4 000 rikasta Suomessa on kieltänyt verotietojensa julkaisemisen – Miksihän?
PS. Tämän kirjoituksen järjestysnumero on 77. Jos haluat perehtyä kaikkiin KU:n kirjoituksiini, ne löytyvät blogini etusivulta (viimeisimmät aivan alusta ja loput etusivun lopusta).