Ilmastomuutoksesta tuli yllättäen ”hittituote” poliittiseen keskusteluun. Muutama vuosi sitten siitä höyrysivät vain viheraktiivien ydinjoukko, mutta nyt jo lapsetkin osoittavat mieltä turuilla ja toreilla vaikka eivät sen työllisyysvaikutuksista ymmärtäisivätkään.

Nyt jopa suomalaiset poliitikot ovat ottaneet sen ykkösagendalleen – ja hyvä niin. Kaikki poliittiset puolueet puhuvat nyt hiilitullien puolesta ilmaston pelastamiseksi.

Se on kohdistettu erityisesti Kiinan monopolisoitunutta tavaratuotantoa kohtaan jossa on minimaaliset ympäristönormit. Kiina saa saastuttamisesta erinomaista kilpailuetua maailmanmarkkinoilla taisteltaessa markkinaosuuksista nykyisillä lähes pysähtyneillä markkinoilla. USA ja EU-maat ovat olleet teollisuustuotannon työpaikoissa suurimpia häviäjiä.

Kiinalaiset uhkaavat jo länsimaiden hegemoniaa.

Protektionismi ja suojatullit ovat olleet tähän asti uusliberalististen taloustieteilijöiden, kokoomuslaisten poliitikkojen ja EU:n vapaakauppaideologian hampaissa. Nyt hiilitullit on saatu hovikelpoiseksi ympäristöpolitiikan varjolla kun häveliäisyyssyistä ei tohdita sanoa ääneen todellista syytä. Kiina alkaa olla yhä vakavampi uhka kehittyneille maille niiden markkinoiman vapaakaupan ”ansiosta”.

Valtamedia Hesari on ollut perinteisesti markkinoiden vapauden ja EU sen ylin lipunkantaja. Nyt Hesarikin on herännyt Kiinan tuottamaan taloudelliseen uhkaan kun sen pääkirjoitustoimittaja Paavo Rautio kirjoitti hiljattain: ”Vastustus on turhaa, sinut sulautetaan”. Samantyyppiset linjaukset voimistuvat Euroopassakin. Kun vapaakaupan vakaa puolustaja Britannia jättää EU:n, Ranskan ja Saksan käsitykset EU:lle sopivasta talouspolitiikasta saavat lisää valtaa.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron (HS.fi 4.3.), että Euroopan kilpailupolitiikka on uudistettava. ”Emme voi vain hiljaa alistua”, hän sanoi, mutta ei maininnut, mihin näkemys liittyi ja kuka yrittää alistaa. Kyse on EU-komissiosta, Kiinasta ja Kiinasta tulevasta kilpailusta, joka nauttii passiivisesta ja aktiivisesta valtion tuesta, totesi Rautio.

Ranskan ja Saksan päättäjät hermostuivat, kun EU-komissio esti kuukausi sitten ranskalais-saksalaisen junafuusion kilpailua vääristävänä. EU:n mahtimaat olivat tukena hankkeessa, jossa Siemensin ja Alstomin raideliikennetoimintoja olisi yhdistetty ja Eurooppaan olisi luotu alan jättiläinen. Tätä perusteltiin Kiinasta tulevalla uhkalla.

Kiinalaiset uhkaavat jopa USA:n maailmanvaltaa

Jos Saksa saa komission puheenjohtajuuden, EU:n kilpailupolitiikka voi muuttua. Yrityksiä ei enää jätettäisi nykyiseen tapaan markkinoiden karaistavaksi, vaan niiden kohtaloa punnittaisiin myös sen mukaisesti, miten ne edistävät yhteistä eurooppalaista hyvää.

Ja Ranskan ja Saksan kansallisilla intresseillä olisi tietysti suuri rooli, kun määriteltäisiin, mikä se ”yhteinen hyvä” Euroopassa kulloinkin on.

Globalisaatio on kilpailu, jonka länsimaat aloittivat. Nyt länsimaat eivät enää pärjää kilpailussa yhtä hyvin kuin ennen, totesi Rautio.

Kiina on nyt maailman teollisuuskeskus. Se on myös tieteen ja innovaatioiden suurvalta. Koko maailmassa tutkimukseen ja kehitykseen käytetyistä rahoista Kiinan osuus on jo yli viidennes. Uusia patentteja ja tuotemerkkejä Kiina tehtailee enemmän kuin Yhdysvallat, Japani, Etelä-Korea ja EU yhteensä.

Monien mielissä Kiina on kuitenkin yhä jotain muuta, koska mieli­kuvat eivät ole muuttuneet yhtä nopeasti kuin maailma. Siirtomaat olivat Euroopalle – ja vähän aikaa Yhdysvalloille – paik­koja, joista hankittiin raaka-aineita. Itse jalostettiin raaka-aineista korkeamman arvon tuotteita, totesi Rautio.

Suomen suurimpia vientituotteita Kiinaan ovat paperimassa ja saha­tavara. Kiinasta tuodaan eniten elektroniikkaa. Se ei ole kaupan koko kuva mutta kertoo roolijaosta. Suomi on nyt raaka-aineiden tuottaja, Kiina jalostaja ja arvonlisääjä, pelotteli Rautio.

Kiina ei varastanut länsimaiden työpaikkoja. Lännen yritykset siirsivät ne sinne ihan itse. (Esimerkiksi tietokoneyhtiö Applella ja tossufirma Adidaksella ei ole yhtään tehdasta Yhdysvalloissa vaan kaikki tuotetaan alihankintana kiinalaisilta tehtailta).

Siirtomaavalta oli osa samaa kehitystä, jota nykyisin kutsutaan globalisaatioksi. Ihmiset, pääomat ja tavarat virtasivat maailmassa. Siirtomaita pyörittivät kaupalliset suuryritykset, kuten brittien mahtava Itä-Intian kauppayhtiö, muistutti Rautio.

Globalisaatio on kilpailu, jonka länsimaat aloittivat. Nyt länsimaat eivät enää pärjää kilpailussa yhtä hyvin kuin ennen. Myös idän ja etelän ihmiset haluavat liikkua maailmassa vapaasti, etsiä mahdollisuuksia kaukaisista maista ja kerätä voitot kotiin.

Ne ovat asioita, joita valkoinen mies on tottunut pitämään omana etuoikeutenaan. Siksi valkoinen mieli ahdistuu. Tulee populisti­johtajia, kauppasotia, vieraan pelkoa, rajamuureja, pelotteli Rautio.

Suomennettuna se tarkoittaa, että pääoma vie tuotannon sinne, missä on kelvottomimmat ympäristönormit, pienimmät palkat ja sosiaalietuudet, olemattomin verotus ja siten saadaan paras katetuotto myytävälle tuotteelle. Se on pääoman ”markkinalogiikkaa” joka on aikaansaanut länsimaihin massatyöttömyyden.

Nyt työttömäksi jääneitä länsimaisia kansalaisia syytetään populismista ja muukalaisvihamielisyydestä kun oikea kohde olisi kasvottomat monikansalliset yritykset ja pääoma (pankit), jotka hyväksikäyttävät Kiinan ja muiden matalapalkkamaiden halpaa orjatyövoimaa.

Kun EU:n poliittiset johtajat eivät kehtaa fundamentalisesti olla vapaakaupan ideologian vastustajia, niin ympäristön suojelun nimissä toki voidaan asetta protektionistisia suojatulleja. Erityisesti USA:n ja EU:n poliittiset johtajat ovat huolissaan, kun Kiina ei ole enää pelkkä bulkkitavaran ja halvan kulutusroinan tuottaja.

Kiinan autoteollisuus valtaa markkinaosuuksia muilta.

Tulevaisuuden suuri kysymys kuuluu, nouseeko idän supervalta Yhdysvaltain ja EU:n rinnalle ja ohi. Supervaltojen vastakkainasettelu on kiihtymässä. Kiinan ja Yhdysvaltojen välille uumoillaan jopa ”uutta kylmää sotaa”, kirjoitti HS:n tulevaisuuskirjeenvaihtaja Heikki Aittokoski.

Meneillään on siis eräänlainen järjestelmien kilpailu. Sen ilmeisin ilmentymä on Kiinan ja Yhdysvaltojen vastakkainasettelu. Yhdysvallat käyttäytyi kultakaudellaan juuri niin härskisti kuin johtovaltiot, hegemonit, ovat kautta aikain tehneet.

Etenkin Latinalainen Amerikka oli 1800- ja 1900-luvuilla Yhdysvalloille takapiha, jossa se mellasti mielensä mukaan. Tulee helposti mielleyhtymä nykyiseen Kaakkois-Aasiaan, vaikkapa Kambodžaan, joka on kuin rikkaiden kiinalaisten kasino.

Trumpin valtakauden toistaiseksi ehkä merkittävin ulkopoliittinen puhe oli lokakuussa, eikä sitä pitänyt Trump, Puheen piti varapresidentti Mike Pence,  ja se oli Kiinaan kohdistunut täyslaidallinen. ”Kommunistipuolue havittelee kontrolloivansa 90:tä prosenttia maailman kehittyneimmistä teollisuudenaloista, mukaan lukien robotiikka, bioteknologia ja tekoäly”, Pence sanoi Washingtonissa.

Nyt poliitikot ovat viimein havahtuneet siihen, että Kiina tuottaa jo korkeaa osaamista vaativia huipputuotteita kuten tietokoneita, tekoälyä, kännyköitä, verkkolaitteita, autoja, avaruustekniikkaa, aurinkovoimaloita, luotijunia jne. Siten myös korkeaa osaamista vaativat työpaikat ovat vaaravyöhykkeessä tekoälyn lisäksi.

Kameravalvonnalla pidetään kansalaiset kurissa.

Kiina panostaa nyt myös tekoälyyn.

Se aikoo päästä maailman johtavaksi tekoälymaaksi vuoteen 2030 mennessä ja tarvitsee sitä varten uusia osaajia.

Maahan on vastikään perustettu uusi koulu, joka opettaa koneoppimista. Sieltä voisi valmistua jopa lähes 1 000 tekoälyosaajaa vuosittain. Koulun taustalla häärää Kai-Fu Lee, joka on entisiä Googlen Kiinan johtajia ja pyörittää nyt tekoälyyn keskittynyttä investointiyritystä.

Yhdysvallat ja Kiina kilpailevat tekoälyhankkeillaan markkinoiden johdosta pilvipalveluista siruihin. Kiinan uudessa koulussa opetukseen osallistuu myös joitain tunnettuja länsimaisia tutkijoita. Kiinalainen Huawei on jo niin vaarallinen kilpailija, että Trump laittoi sen boikottiin vaikka sillä ei ollut edes todisteita sen vakoiluohjelmista.

Uudessa tekniikassa Kiina uhkaa toden teolla Eurooppaa, varoittelee belgialainen huippuekonomisti. Kiinassa keskushallinto rahoittaa runsaasti uuden tekniikan kehittämistä, sanoi Bruegel-tutkimuskeskuksen johtaja Guntram Wolff. Ollaan kaukana Eurooppa 2020 -hankkeesta.

”Erityisesti uudessa tekniikassa Kiinan haaste euroalueelle ja laajemmin Euroopalle on todellinen. Kiina on tekoälyn hyödyntämisessä teollisuudessa euroalueen pahin kilpailija. Keskushallinto myös rahoittaa runsaasti uuden tekniikan kehittämistä”,

Kiinan uhkaa lisää se, että kiinalaisten ja EU-maiden yritysten välinen kilpailuasetelma on Wolffin mielestä vinoutunut. Euroopan unionissa valtiontuet yrityksille ovat lähtökohtaisesti kiellettyjä ja komissio valvoo niitä hyvin tarkasti.

”Onhan se hyvin erikoista, että olemme EU:ssa hyvin tarkkoja valtiotuesta, mutta samaan aikaan sallimme Kiinan keskushallinnon rahoittamien yritysten tulla Eurooppaan polkemaan hintoja ja valtaamaan markkinoita (ja tekemään tänne työttömyyttä).”

Wolff korostaa, että patentoitujen keksintöjen määrässä Kiina on jo maailman huipulla. Sattumaa ei liene sekään, että kiinalaiset yliopistot ovat kohonneet maailman parhaiden joukkoon insinööritieteissä.

”Insinööritieteissä Aachenin yliopisto on Saksan paras. Sen edellä on Shanghain yliopistoindeksissä 12 kiinalaista yliopistoa mekaanisissa insinööritieteissä. Mielestäni se kertoo aika paljon.”

Wolffin lääke Kiinan etumatkan supistamiseksi on lisätä tutkimuksen ja tuotekehityksen rahoittamista kaikkialla EU:ssa. Keskeiset alat ovat tekoäly ja biotekniikka. Tulevaisuudessa tekoälyä sovelletaan hyvin monilla toimialoilla niin teollisuudessa kuin palveluissa.

Kiina on maailman toiseksi suurin kansantalous, jossa on 1,4 miljardia asukasta. Voimakkaan talouskasvun takia sen painoarvo maailmantaloudessa on lisääntynyt etenkin 2000-luvulla: on sekä aineellista että aineetonta pääomaa.

Wolffin mielestä on mahdollista, että kauppapoliittinen sopimus Kiinan ja Yhdysvaltojen välillä saattaisi olla vahingoksi Euroopalle. ”Sopimus voi tarkoittaa, että Kiina ostaisi enemmän yhdysvaltalaisia tuotteita, mikä taas vähentäisi ostoja Euroopasta.”

Wolffin mielestä euroaluetta vaivaa myös jäsenvaltioiden välinen luottamuspula. Sitä ovat lisänneet etenkin uusien poliittisten liikkeiden kannatuksen lisääntyminen. Vaarana on yhteiskunnallinen pirstaloituminen.

”Ranskassa entisillä teollisuuspaikkakunnilla ongelmana on suuri rakenteellinen työttömyys ja heikko ostovoima. Kun nämä tekijät yhdistetään tuloerojen kasvamiseen – joka ei tosin vielä ole iso ongelma – ja sosiaalisen median kasvavaan merkitykseen, lopputulos on myrkyllinen”.

Keltaliivien pontimena ei ole muukalaisviha vaan viimekädessä työttömyys.

Hesarin toimittaja Pekka Mykkänen on ollut HS:n kirjeenvaihtajana Kiinassa, Yhdysvalloissa ja Brysselin EU-kuvioissa. Tässä hänen arvionsa siitä, miten maailmanmahdit makaavat.

Tänään Kiina on ihan toisenlainen maa. Sen bruttokansantuote on ostovoimakorjatuilla luvuilla tarkasteltuna maailman suurin: 23 biljoonaa (tuhatta miljardia) dollaria verrattuna EU-alueen 21 biljoonaan tai Yhdysvaltain 19 biljoonaan. Yhdessä kolmikko vastaa noin puolesta maailmantaloudesta.

Kiinan pitkäjänteistä ajattelua kuvastaa se, että talous­uudistusten isä Deng Xiaoping lupasi 1980-luvun alussa nelin­kertaistaa maan bkt:n vuosituhannen loppuun mennessä. Bkt nelinkertaistui, minkä jälkeen se nelinkertaistui uudestaan.

Muuttaessani Kiinaan maassa ei pystynyt juurikaan käyttämään luottokortteja. Tänään Kiina on EU-maita monta harppausta edellä mobiilimaksamisessa. Kiinasta on tullut aurinkopaneeleiden ykkösvalmistaja, internetiin liittyvät keksinnöt ovat monia läntisiä kilpailijoita edistyneempiä ja tekoälyn sovellukset pelottavankin pitkällä.

Kuuhun puuhataan miehitettyä lentoa, Mars-ohjelma on tuloillaan ja satelliitteja Kiina sylkee taivaalle kuin tennispallokone.

Oikeistolaista talouspolitiikkaa ajavalla ”kommunistisella” puolueella on kansan tuki niin kauan kuin tuloksia syntyy ja sen jälkeen otetaan pamput ja panssarivaunut käyttöön (kun kansa on tyytymätön). Jo 1990-luvulla Kiina alkoi vahvistaa asevoimiaan reippaalla kädellä, mutta samalla se kasvatti myös sisäiseen turvallisuuteen keskittyviä puolisotilaallisia joukkojaan.

Demokratia tukahdutetaan sisäisellä ”turvallisuuskoneistolla”.

Internetin valvonta ja kansalaisten seulonta tekoälypohjaisilla kasvojentunnistuskameroilla on kehitetty huippuunsa. Äskettäin Nanchangin kaupungissa pidätettiin talousrikoksista epäilty mies 60 000 ihmisen konserttiyleisön joukosta. Pekingissä ei ole enää yhtään katua jota kamerat eivät valvoisi.

Ulkoiseen uhkaan voidaan vastata paljon aiempaa tehokkaammin, ja sotilaalliset seikkailutkin ovat mahdollisia. Kiinasta lähtöni jälkeen maan sotilasmenot ovat ainakin kuusinkertaistuneet, totesi Mykkänen.

Samalla kun länsimaissa mietittiin, milloin Kiinan palkkataso nousee niin korkeaksi, ettei siellä kannattaa enää valmistaa mitään, kiinalaiset tehostivat ja paikallistivat tuotantoaan ja laajensivat liiketoimiaan maailmalle.

Kiina aloitti harjoittelun Afrikasta ja Etelä-Amerikasta ja nyt maa tulla rymistää Keski-Aasian yli ”uutta silkkitietä” kohti EU-maiden rajoja. 1990-luvulla länsimaiset firmat perustivat tehtaita (yhteisyrityksiä) Kiinaan, nyt Kiina haukkaa korkean teknologian yrityksiä länsimaista.

Kiinan valtionhallinto julkaisi vuonna 2002 puolustuspoliittisen katsauksen, jonka sanat jäivät soimaan päähäni: ”Vanha kansainvälinen poliittinen ja taloudellinen järjestys, joka on epäoikeudenmukainen ja järjenvastainen, täytyy muuttaa vielä perusteellisesti”, pelotteli Mykkänen.

Kun Kiinan rannikkoseudun vapaakauppa-alueilla pakkataso on hiljalleen hieman ”hikipajojen” palkkatasoa korkeammalla, kiinalaiset ovat hyödyntäneet ”uutta silkkitietä” viemällä halpatuotantoaan vielä halvemmille tuotantoalueille kuten Bangladeshiin. On menossa maailmanlaajuinen palkkojen dumppaus pohjalle, josta on esimerkkejä jo Suomessakin reppufirmojen ja maahanmuuttajien muodossa.

Lapsityöläinen Farzana on 16-vuotias vaate­työläinen Bangladeshin pää­kaupungissa Dhakassa. Kuutena päivänä viikossa hän istuu New Fashion World -tehtaan seitsemännessä kerroksessa kahdensadan kollegansa kanssa.

Työpäivät ovat keskimäärin kymmenen­tuntisia. Farzanan palkka on 6 800 takaa eli noin 65 euroa kuukaudessa. Tuntipalkka on euroissa noin 30 senttiä.

Bangladeshissa on noin neljä miljoonaa vaatetyöläistä. Dhakassa ja lähistöllä on alueita, jotka suorastaan sykkivät muotia.

Valkea kerrostalo on Farzanan työpaikka. ”Meidän tehtaassa on ikkunoita ja ilmastointi”, hän kertoo. Niitä ei ole jokaisessa tehtaassa vaan vaatetuotantoa tehdään vaikka minkälaisissa kellarimurjuissa.

Vaatetuotanto siirtyy hikipajoihin ja länsimaat kykenevät toistaiseksi ostamaan niitä.

24. huhtikuuta vuonna 2013 Rana Plazan vaatetehdas romahti Dhakassa. Se kävi nopeasti: ensiritinöistä täydelliseen romahdukseen kului 90 sekuntia. Työläiset olivat nähneet halkeamat seinissä ja pyytäneet, ettei heidän tarvitsisi mennä sisälle. Tehtaan johto ei kuunnellut. Kello 8.45 talo sortui kuin korttitalo. 1 134 ihmistä kuoli ja 2 500 loukkaantui.

”Kamala sanoa näin, mutta se oli myös hyvä päivä Bangladeshin vaateteollisuudelle”, sanoi vaatetyöläisten oikeuksia ajavan Change Association -järjestön Farjana Siddiqua nyt. Kuluttajilta tuleva paine pakotti kansainväliset ketjut selvittämään, millaisissa oloissa heidän vaatteitaan tehdään.

Syntyi Bangladesh Accord -hanke, jossa mukana oli 220 kansainvälistä yritystä. Kaikki isot nimet osallistuivat – esimerkiksi H&M, Ellos, Esprit, Zara, Ginatricot, Mango ja Kesko.

Minimipalkka ei ole vieläkään korkea, mutta nykyisin tehtaat pitävät kiinni sovitusta 5300 takan palkasta eli 51 eurosta kuussa. ”Jos Dhakassa on mielestänne köyhää, niin käykääpä pääkaupungin ulkopuolella”, Farzana sanoo huvittuneena. Bangladeshin vaatetehtailijat yrittävät vastata kiristyvään kilpailuun perustamalla omia tehtaita vielä halvempiin maihin.

Eli niin, että kun joku brändi tilaa vaikkapa 300 000 miesten pukua, kiinalaisomisteinen bangladeshilainen tehdas ottaa tilauksen vastaan, mutta teettää itse työn esimerkiksi Etiopiassa. Työvoima on siellä vieläkin halvempaa.

Monet kiinalaiset yrittäjät ovat perustaneet Afrikkaan omia tehtaita. ”Vaatteet tehdään siellä, missä on halvinta. Niin se menee”, sanoo Farjana Siddiqua. Länsimaisten jättifirmojen merkkituotteitten alihankinta menee sinne missä syntyy rikkaille länsimaalaisille paras katetuotto.

Robotiikka tekee työn vielä halvemmalla kuin kehitysmaan halpatyö.

Lisäksi ala automatisoituu. Kymmenen vuoden kuluttua koneet ovat vieneet valtaosan töistä suurissa tehtaissa, Siddiqua ennustaa. Silloin työntekijät alkavat kisata paikoista pikkutehtaissa. ”Palkoissa näkyy, jos tulijoita on enemmän kuin työpaikkoja.” – näinhän se etenee jo Suomessakin.

Maassa on suuri huoli tulevaisuudesta, sillä viime vuosina Kambodža, Vietnam ja Myanmar ovat alkaneet hivuttautua lähemmäs muita matalapalkkamaita. Vaatetehtaiden määrä Bangladeshissa on vähentynyt viidenneksellä viidessä vuodessa. ”Haasteita on joka suunnalla”, kertoo Siddiqua.

Tulevan kiinalaisen maailmanmahdin hallinto ei enää perustu länsimaiseen demokratiaan vaan kaikkialla pelaa ns. ”vapaa markkinalogiikka”. Siinä hevosenleikissä ei suomalaisella, eurooppalaisella eikä amerikkalaisella duunarilla ole mitään mahdollisuuksia selvitä voittajana ja hengissä. Ainoa mahdollisuus on jonkinasteinen protektionismi, jossa ei kilpailla orjatyö-palkoilla ja alhaisilla veroilla. Kiinalla on nyt aivan eri pelisäännöt.

Länsimaiden superrikkaiden miljardöörien ja Venäjän oligargian tilalla on kommunistisen puolueen suojeluksessa oleva Kiinan kansankongressin miljardöörien klubi. Kiinan kansanedustuslaitoksessa eli kansallisessa kansankongressissa Pekingissä istuu huomattavasti äveriäämpää väkeä kuin Yhdysvaltain kongressissa Washingtonissa.

Kiinan rikkaista lukua pitävä Hurun-lista laskee kansankongressin 2 980 edustajasta superrikkaiden joukkoon 45. Lisäksi kongressin 2 200-jäsenisessä neuvoa-antavassa elimessä on 59 miljardööriä. Näiden 109 superrikkaan omaisuuden arvo on 624 miljardia dollaria eli lähes saman verran kuin Sveitsin koko bruttokansantuote.

Kiinalaisten keskitulo on vain hieman yli 4 000 dollaria. Superrikkaiden osuus kansantulosta on myös siellä jatkuvasti kasvanut. Kiinan kansanedustajiin kuuluu maan rikkain mies, TenCent -yhtiön perustaja Pony Ma, jonka omaisuudeksi lasketaan 47 miljardia. Sosiaalisen median alalla toimiva TenCent on arvoltaan suurempi yhtiö kuin Facebook.

Elektroniikassakin Kiina on ohittanut Euroopan.

Liikemiehet alkoivat päästä Kiinan kommunistisen puolueen jäseniksi viime vuosikymmenellä. Tämä avasi tien myös kansankongressiin. Kalifornian yliopiston tutkija Victor Shih sanoo New York Timesissä, että kansankongressin jäsenyys on hyödyllinen rikkaalle. Hänestä tulee silloin ”valtion kaaderi”, mikä suojaa häntä paikallishallinnon laittomalta pidätykseltä ja muulta mielivallalta.

Liikemiesten ja poliitikkojen ”hyväveli-verkosto” toimii kuten muuallakin. Transparency International -järjestön listauksessa Kiina on korruptioltaan maailman 77:nneksi ”puhtain” maa, samassa kerhossa monien Afrikan maiden kanssa.

Ja puhtaammaksi ilmeisesti pyritään. Vuosi sitten lokakuussa Kiina ilmoitti, että Xi Jinpingin neljä vuotta jatkuneen kampanjan aikana yhteensä noin kahta miljoonaa virkamiestä ja puoluevirkailijaa oli rangaistu korruptiosta.

Lisäksi Kiinan valtio harjoittaa kybervakoilua maansa yritysten hyväksi, arvioi Suomen Supo. ”Kiinan tiedustelu- ja turvallisuuspalveluihin julkisuudessa liitettyjen kybervakoiluoperaa­tioiden hyökkäyksissä on hyödynnetty kohteiden olemassa olevia ylläpitojärjestelmiä ja uudenlaisia haittaohjelmia. Kiinnostuksen kohteena on ollut erityisesti yritysten tuotekehitystieto”, Supo analysoi Kiinan vakoiluoperaatioita.

Kiinan rikkaitten rikastuminen tapahtuu köyhien siirtotyöläisten kustannuksella. Vaikka Kiinan sisäisiä muuttosääntöjä on hieman lievennettykin, suurin osa suurkaupunkeihin työtä saadakseen muuttaneista eivät ole olleet oikeutettuja sellaisiin julkispalveluihin kuin sairaanhoitoon, kouluun ja minimituloon.

Mutta yhä suuri osa niistä, jotka muodostavat Kiinan talouskasvun selkärangan, on sosiaaliturvan ulkopuolella. Näihin kuuluvat ne lyhytaikaisten sopimusten perusteella työskentelevät, joilla ei ole varaa vaadittuihin vuokriin eli heillä ei ole virallisesti asunnoksi kutsuttavaa.

Tällä sosiaalisella dumppauksella Kiinan valtio hakee samaa kilpailukykyä jota Sipilän hallitus ja EK ovat hakeneet kiky- ja aktiivimalli -sopimuksilla.

On selvää, ettei siirtotyöläisillä ole varaa uusiin asuntoihin. Peking on viime vuosina keikkunut asumisesta puhuttaessa maailman kalleimpien kaupunkien listalla. Talouslehti Forbesin mukaan keskimääräinen neliöhinta Pekingissä on 4 690 euroa.

Kiinan hallitus hyväksikäyttää työttömiä siirtotyöläisinä.

Yli 20 miljoonan asukkaan Peking on yrittänyt ajaa siirtotyöläisiä kaupungista jo vuosia. Heitä asuu siellä arviolta yli kahdeksan miljoonaa. Taksinkuljettajat ovat monesti siirtotyöläisiä, samoin esimerkiksi kauppojen kassat, kodinhoitajat eli ayit sekä rakennusmiehet.

Siirtotyöläisten palkat ovat pieniä. Pekingissä he tienasivat keskimäärin 3 230 yuania eli 410 euroa. Kaupunkeihin muutetaan koska maalla ei yksinkertaisesti ole töitä. Arvioiden mukaan Kiinassa oli 287 miljoonaa siirtotyöläistä vuonna 2017.

Kiinan maailmanvalloitus on kohdistunut ensisijaisesti Afrikkaan koska siellä on tehtaitten tarvitsemaa raaka-aineita, öljyä ja maata viljelyksiin, joilla voidaan ruokkia 1,3 miljardia kiinalaista.

Kiinan diplomatia on erilaista kuin länsimaiden siellä aikoinaan harjoittama kolonialismi. Kiina on lahjoittanut teattereita, museoita ja jopa stadioneita, mutta kukaan ei oikein tiedä miksi – Maailmanlaajuisen vaikutusvallan täydentämiseksi Aasian jätti panostaa miljardeja Afrikkaan ja tähtää ”viimeiselle rajalle”.

Kiinan on myös epäilty ajavan tietoista velkaloukkudiplomatiaa eli miljardilainojen pumppaamista tietoisena siitä, etteivät köyhät maat selviä takaisinmaksusta. Näin ne jäävät Kiinalle alisteiseen suhteeseen, vasalleiksi.

Kiinan puolestapuhujat taas katsovat, että kyse on normaalista liiketoiminnasta ja poliittisesta kumppanuudesta. Presidentti Xi on Afrikan-tapaamisissaan tähdentänyt Kiinan pyyteetöntä ystävyyttä ja puhunut ”yhteistyöstä, jossa kaikki voittavat”.

Kiinalaisen rahan valta joutui ensi kertaa koetukselle Afrikassa: Kongon tasavalta ei pystynyt maksamaan velkojaan mutta joutui hakemaan apua muualta. Tapaus voi antaa esimakua siitä, mitä Kiinan ”Uusi silkkitie” -suunnitelma voi kohdata.

Arvostelijoiden mukaan Kiina on myös käyttänyt velkaisten maiden ahdinkoa hyväkseen. Esimerkiksi Aasiassa Sri Lanka ei pystynyt maksamaan lainojaan, joten se joutui vuokraamaan Hambantotan sataman Kiinalle 99 vuodeksi.

Velaksi eläminen on myös kiinalaisten ongelma

Kansainväliset rahoituslaitokset kuten Maailmanpankki ja IMF ovat jo pitkään varoittaneet Afrikkaa uhkaavasta velkakriisistä vaikka ovat itse edesauttaneet amerikkalaisia ja eurooppalaisia pankkeja keinottelemaan ”loppumattomilla lainoilla” vuosikymmeniä jotka lopulta päätyvät ”korppikotkarahastojen” lypsettäviksi.

Yhdysvaltalainen John Hopkins -yliopisto nimesi jo vuonna 2015 Kongon tasavallan yhdeksi kolmesta Afrikan maasta, jotka eivät mahdollisesti pysty maksamaan velkojaan Kiinalle, kertoo Britannian yleisradio BBC. Muut kaksi olivat Sambia ja Djibouti.

Kiina ei halua joutua länsimaisten pankkien alamaiseksi. Siksi Kiina on perustanut vuonna 2015 Maailmanpankille ja IMF:lle kilpailijan perustamalla AIIB-pankin (Asian Infrastructure Investment Bank). Sen avulla Kiina pyrkii maailman talouden herraksi ostamalla länsimaisia yrityksiä ja rahoittamalla suuria infrastruktuurihankkeita.

AIIB-pankilla on enemmän rahaa kuin Maailmanpankilla. Kiina on pyytänyt, että Kiinan Juan otettaisiin mukaan valuuttakoriin, mutta USA on kieltäytynyt. Koska dollari on varantovaluutta, niin kaikkien muiden maiden on tuettava dollaria, jos Yhdysvalloilla sattuisi menemään huonosti.

Se on suuri epävakauden lähde. Dollarin yliarvostus vääristää päätöksentekoa ja suurin syy rahoitusmarkkinoiden epävakauteen. Se antaa myös melkoisia keinottelumahdollisuuksia amerikkalaisille investointipankkiireille.

USA:n vastustuksesta huolimatta AIIB-pankkiin mukaan lähtivät Intia, Venäjä, Länsi-Saksa, Etelä-Korea, Australia, Ranska, Indonesia, Brasilia ja Britannia. Pankin pääjohtaja on Jin Liquin.

Kiinan omakin pankkijärjestelmä on ollut vaikeuksissa ja olen siitä varoitellut jo 10 vuotta sitten. Valtion pankit ovat lainoittaneet rajusti kuralla olevia valtionyhtiöitä, valtavia infrastruktuuri- ja asuntohankkeita.

Kiinan varjopankkitoiminnan suuruus on huolestuttava riski.

 

TV-dokumentissa: ”Kiinalainen maailmanvalloitus” (2018) kirjailija Martin Jacques (kirjoittanut kirjan: ”When China Rules the World”) kertoo, että Kiina pyrkii luomaan uuden ”silkkitien” ostamalla satamia Malesian kautta kulkevien kauppareittiensä varrelta. Myös Pireuksen sataman konkurssikypsältä Kreikalta. Se vahvistaa kiinalaisen suuren konttiyhtiö Coscon valloitusmahdollisuuksia.

Amerikkalainen sijoittaja Jim Rogers toteaa ohjelmassa, että Kiinalla oli kauppataseen ylijäämän seurauksena paljon ylimääräistä rahaa. Sitä se lainasi 2000-luvulla avokätisesti amerikkalaisille velkavetoiseen ja keinotekoiseen kulutukseen, jolla voitiin ostaa puolestaan halpoja kiinalaisia tuotteita.

Nyt kaikki kiinalaiset yritykset ja kansalaiset ja valtio ovat ottaneet velkaa joten rahaa (juaneja) on painettu vimmatusti. Kiinan keskuspankin tase on kasvanut 800 miljardin dollarista 5 000 miljardiin dollariin. Kuitenkin USA:n keskuspankin tase on kuusi kertaa suurempi, joten Kiinassa odotetaan dollarin romahtamista.

Rogers asuu Hongkongissa ja näkee keinotekoisia rahavirtoja ympärillään ja sanoo olevansa huolissaan. Kiina varautuu dollarin romahtamiseen ostamalla hillittömästi kaikkialta maailmasta kultaa romahduksen varalta.

Toinen amerikkalainen sijoittaja Peter Schiff on ohjelmassa huolissaan myös dollarin tuhoutumisesta maailmanvaluuttana. Jos dollari jossain vaiheessa romahtaa ja tulee maailmanlaajuista takapakkia, Kiinalla on kuitenkin jäljellä tehtaat ja omat kuluttajat, jotka jatkossa voivat ostaa tehtaiden tuotteet. Jos USA:ssa tulee takapakkia, sillä ei ole enää tehtaita vaan pelkkää paperia (dollareita) jolla ei ole enää arvoa.

Kiinalaisia tuotteita ovat myyneet pääasiassa kehittyneiden maiden myyntiyhtiöt brändituotteina. He ovat ostaneet kiinalaisten hikipajojen halvat tuotteet, kertoneet tehdashinnan kymmenellä ja myyneet ne ”merkkituotteina” eteenpäin USA:n ja EU:N kuluttajille, ja jälleen velaksi hyvällä katteella.

Kiinalaiset pyrkivät valtaamaan nettikaupan.

 

Nyt tämäkin tuotteen keinotekoinen ”arvonluominen” alkaa olla tiensä päässä. Kiinalainen opettaja Jack Ma muutti tavan, jolla ostoksia tehdään. Kiinalaisen Alibaban verkkokauppaimperiumi syntyi 20 vuotta sitten maahan, jossa netti ja luottokortit olivat harvinaisuus. Jack Ma loi shoppailun vallankumouksen. Alibabasta ja sen tytäryhtiöistä on kasvanut maailman suurimpiin kuuluva verkkokauppaimperiumi, jonka palkkalistoilla on yli satatuhatta ihmistä.

Alibaba on mullistanut sen, miten suomalaisetkin tekevät ostoksia. Yhtiön kansainvälisesti suosittu kauppapaikka on nimeltään AliExpress. Nyt tavaraa voi kiinalaisista verkkokaupoista tilata parilla klikkauksella hämmentävän halpaan hintaan ja nopeasti, Hangzhousta Haminaan ja Kunmingista Kuhmoisiin.

Kiinaa on hyvällä syyllä kutsuttu maailman tehtaaksi jo 1990-luvun alkupuolelta asti. Nyt se on muuttunut tehtaan lisäksi maailman postimyyntikuvastoksi. Kiinalaispaketteja saapuu yksistään Suomeen vuosittain noin 15 miljoonaa.

Vuoden 2018 lopussa Alibaban kehittämää Alipay-mobiilisovellusta käytti yli 700 miljoonaa kiinalaista. Skannattavia QR-koodeja hyödyntävää maksujärjestelmää käyttää yli 40 miljoonaa kauppaa ja yksityistä myyjää, minkä lisäksi Alipayta hyödynnetään matkalippujen ja jopa sosiaaliturvamaksujen välittämiseen.

Siis länsimaiden markkinointiketjusta häviää lähes kaikki myyntiä välittävät toiminnot kuten mainos- ja markkinointi, pankki- luototus- ja vakuutuspalvelut, välivarastot, logistiikkayhtiöt, konsulttiyhtiöt, jne – siis korkeaa osaamista ja palkkatasoa vaativat työpaikat. Alibaba hoitaa jatkossa kaiken mitä enää tarvitaan ja paljon halvemmalla.

Verkkokaupassa myyntiä ja ”arvonlisää” väittäviä toimintoja ei tarvita.

Nyt Jack Ma on maailman 21. rikkain mies. Forbes-lehden maaliskuussa päivittämän laskelman mukaan hänen henkilökohtainen nettovarallisuutensa oli 39 miljardia dollaria.

”Jos kyse on kansallisesta turvallisuudesta, teemme yhteistyötä. Ja näin on missä tahansa maassa minkä tahansa kansalaisen kohdalla. Uskon, että Googlen on tehtävä niin Yhdysvalloissa, jos kyse on kansallisesta turvallisuudesta. Facebookinkin on niin tehtävä. Alibaban on ehdottomasti tehtävä niin”, Ma tunnusti CBS:lle.

Alibaba on lisäksi hyötynyt siitä, että Kiina on estänyt monilta amerikkalaisilta internet-jäteiltä pääsyn markkinoilleen. Esimerkiksi Facebookia, Googlea tai Japanista käsin toimivaa Amazon-verkkokauppaa ei voi Kiinassa käyttää kuin salatulla VPN -yhteydellä. Niinpä länsimaiden yritysten toimintaedellytykset ovat Kiinassa mitättömät – Kiina toimii protektionistisesti.

Jopa kokoomuslainen vapaan kaupankäynnin ja pääomien vapaan liikkuvuuden ylin apostoli ja Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen on huolissaan kiinalaisesta invaasiosta (tosin Yhdysvaltojen vastaavaa toimintaa hän pitää täysin luonnollisena).

”On olemassa joukko investointeja, jotka herättävät kysymyksiä siitä, tuleeko riippuvuussuhteita ja heikkeneekö Euroopan strateginen autonomisuus. Olemmeko riippuvaisia kolmannesta maasta mitä tulee esimerkiksi satamatoimintoihin tai energiasiirtojärjestelmiin”, kuvaa Katainen.

Kiinalaisten ostokset Suomesta ulottuvat satamista Supercelliin.

EU aloitti uuden sijoitusten läpivalaisuohjelman, jossa se arvioi kiinalaisten yrityskauppojen riskejä aiempaa järjestelmällisemmin. Taustalla on Kiinan kasvanut sijoitustahti, jossa sille on myyty myös merkittävää infraa. Kiina omistaa jo nyt esimerkiksi kymmenen prosenttia Euroopan satamakapasiteetista.

Tuorein esimerkki kiinalaisten kiinnostuksesta infrasijoituksiin on Tallinnasta Suomeen suunniteltu tunneli. Kiinalaisyritys Touchstonen kerrottiin allekirjoittaneen 15 miljardin aiesopimuksen hankkeesta.

Euroopan komissio on kiinnittänyt erityistä huomiota tietoverkkojen rakentamiseen ja omistamiseen, ja selvittää esimerkiksi 5G-verkon riskejä yhdessä jäsenmaiden kanssa.

Kiina valtaa maailmaa myös valtavilla sähkö­johdoilla – esimerkiksi Amazonilla. Brasiliaan rakennettu 800 kilovoltin tasavirtalinja on pituudeltaan 2 000 kilometriä. Brasilian supersiirtojohdon on rakentanut Kiinan valtion kantaverkkoyhtiö, ”Kiinan Fingrid”. Sillä on lähes miljoona työntekijää. Sen liikevaihto on suunnilleen kuusi kertaa Suomen valtion vuosibudjetti. Se toimittaa sähköä noin 15 prosentille maailman väestöstä.

Samainen Kiinan valtion verkkoyhtiö on kierrellyt ostelemassa osuuksia kansallisista runkoverkoista ympäri maailmaa. Se omistaa osuuksia kansallisista kantaverkkoyhtiöstä ainakin Kreikassa, Italiassa, Portugalissa ja Filippiineillä.

Sen sijaan Australia torjui kiinalaisyhtiön runkoverkkohankkeestaan ja Saksa torppasi kiinalaisten yritykset ostaa maan kantaverkkoyhtiötä, molemmat valtion turvallisuussyihin vedoten. Suomi on sen sijaan ymmärtämättömyyttään myynyt omansa ulkomaiselle yhtiölle.

Kiinalainen maailmanvalloitus etenee kaikilla rintamilla.

EU ja Katainen ovat huolissaan siitä, että valtiotukea saavat kiinalaisyritykset saapuvat Eurooppaan yritysostoksille, ja ”vääristävät näin kilpailua”. Tämän vuoksi tavoitteena on muodostaa periaatteet markkinoiden ”reilulle pelikentälle”.

Katainen alkaa olla vähitellen Donald Trumpin linjoilla: ”America first”. Kohta hänen ja EU:n johtajien on myös pakko toistaa: ”Europe first”, kun EU ei vapaassa kilpailussa enää pärjää.

Hiilitullit ovat ensimmäinen protektionistinen tulli, jolla hillittäisiin palkkojen ja hyvinvointivaltioiden dumppausta kiinalaiselle tasolle (tosin ilmastonsuojelun varjolla – mutta hyvä niinkin).

Tokiossa asuva Sitran Itä-Aasian asiantuntija Teppo Turkki on varoitellut Kiinan ja sen keskiluokan noususta ja demokratian kriisiytymisestä. Hän on todennut: ”Maailmaa ei enää hallita armeijalla vaan teknologialla, tiedon tasolla ja innovaatioilla.

OECD:n tilaston mukaan vuonna 2009 maailman keskiluokasta oli puoli miljardia Itä-Aasiassa ja Euroopassa ja USA:ssa yhteensä yksi miljardi. Kiinassa valmistuu 2,5 miljoonaa insinööriä vuodessa, joilla vahva matemaattinen pohja.

Siis tekoäly ei ole ainoa uhka korkeasti koulutetuille vaan liikakoulutus maailmalla. Kiinakin pystyy työllistämään insinööreistään vain puolet. Yli 5 000 intialaisten insinöörien halpatuonnista ja palkkadumppauksesta on valittanut jo Insinööriliiton edunvalvontajohtaja Petteri Oksa. Intiassa tietotekniikan erityisosaajalle maksetaan 500 euroa kuussa kun suomalaiselle 5 500-6 000 euroa kuussa.

OECD:n ennuste kuitenkin on, että maailman keskiluokasta vuonna 2030 on Aasiassa 3,2 miljardia se tulee olemaan 66% maailman keskiluokasta. Kasvua siis 600 prosenttia (Tosin Itä-Aasian keskiluokan ostovoima on puolet Euroopan keskiluokan ostovoimasta). Tuolloin Itä-Aasian talous olisi yli puolet koko maailman taloudesta”.

Vapaa kilpailu ja vapaat pääomat ovat olleet kokoomuslaisen ”liberalismin” kulmakiviä. Maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen on todennut (Voima /4/2019): liberalismista seuraavaa: ”Liberalismin käsitteellä hämätään asioita, tahallaan tai tahtomatta. Perinteisesti liberalismi on määritelty niin, että ihminen (ja yhtiöt?) saa tehdä niin kuin haluaa, kunhan ei aiheudu liiallista haittaa muille. Ja jos aiheutuu, niin asioista sovitaan jollain tavalla yhdessä.

Jostain syystä kuitenkin oletetaan, että myös kapitalistiset omistusoikeudet olisivat luonnollinen osa liberaaleja vapauksia. Näin oikeisto on onnistunut omimaan vapausaatteen itselleen.

Poliittisesti tämä on merkittävää, sillä jos ihmisiltä kysytään haluavatko he enemmän tai vähemmän vapauksia, on vastaus yleensä selvä. Tämä on yksi suurimmista ideologisista hämäyksistä”, Teivainen herättelee.

”Kapitalististen omistusoikeuksien kohdalla olisikin parempi puhua liberaalin oikeiston sijaan omistusoikeistosta. Tälle ryhmälle on liberalismin käsitteen kautta annettu vapauden lippu heilutettavaksi”.

Liberalismin omistusoikeuksien varjolla suomalaistenkin miljonäärien määrä on kasvanut.

Vapausihanteen yleisessä hengessä voidaan sanoa että puolustetaan vapautta, mutta käytännössä kuitenkin priorisoidaan omistusoikeuksia” (eli valtaa), tarkentaa Teivainen.

Siihen Kiinakin pyrkii maailmanvalloituspyrkimyksissään ja se huolettaa onneksi jopa liberalismin lipunkantajaa – Jyrki Kataista.

Vapaakaupan kaksoismoralismista on kirjoittanut sattuvasti historian professori Markku Kuisma (Seura 24/2018). Häntä oli pyydetty puhumaan Suomen talouden nousun syistä vuoden 2018 jälkeen. Puheen otsikko oli: ”Kartellien keinoilla kukoistukseen”. Kuisma totesi aihetta suunnitellessaan, että puheesta olisi tullut häkellyttävän lyhyt. Vain yksi sana: Vientikartellit.

Kuisma kirjoitti ironisesti: ”Metsäfirmat tunkeutuivat maailmanmarkkinoille kesällä 1918 perustetut sellu- ja paperikartellit kärkenään. Siitä lähti teollinen nousu, jota kesti samalla kaavalla 1980-luvulle (Kekkosen tiukassa ohjauksessa).

Yhteistyö oli voimaa, keskinäinen kilpailu tiedettiin tappavaksi. Näin tiivistyi suomalainen vientiteollisuuden talousoppi. Ja mikä ettei, yhteistyökyky on havaittu koko ihmislajinkin menestyksen salaisuudeksi.

Pitkä versio nousun syistä vaatii kartellien vierelle protektionismin eli oman tuotannon suojelun. Tärkeää oli lisäksi valtion vahva rooli suurteollisuuden synnyssä. Väkevä annos taloudellista nationalismia ja vientiä suosiva valuuttapolitiikka (myös devalvaatiot) maustivat keitoksen.

Maistuu ideologisesti epäkorrektilta. Hyi olkoon noita lähihistoriamme yrittäjäsankareita, firmoista puhumatta(kaan). Kaikki kauniit ja suuret – Kone, Nokia, UPM edeltäjineen ynnä muut – ovat kasvaneet komeuteensa kotimaisten ja eurooppalaisten kartellien kyydissä.

Ihan kuin taloushistoria nauraisi meille globaalin vapaakaupan ihastelijoille. Muistetaan silti, ettei ole peilin vika, jos kuva ei ole kaunis. Todellisuus vastaa harvoin haaveitamme.

Eikä kannata ryhtyä sättimään Suomea mätämunaksi. Kaikki taloudelliseen kukoistukseen kohonneet maat ovat vuorollaan käyttäneet samoja keinoja.

Vai luuleeko joku, että Britannia nousi 1800-luvun alussa maailmantalouden johtoon vapaakaupalla ja liberalismilla? Ei todellakaan. Keinoina oli reipashenkinen protektionismi, jonka hengessä kiellettiin esimerkiksi tekniikan ammattilaisten maastamuutto, ja sotalaivasto, jolla avattiin vieraat markkinat.

Yhdysvallat toimi samoin tavoin Britannian ohi huipulle edetessään. Nyt se haukkuu Kiinaa vapaamielisistä teknologia- ja tekijänoikeuslainoista. Oma vasikka-aika unohtuu autuaasti itse kultakin.

Lainaa, vaihda, varasta ja pidä visusti itselläsi – siinä yleispätevä tunnuslause läpimurron valmistelun vuosikymmeniltä.

Vapaakaupan paasauksen aika tulee säännöllisesti sitten, kun oma teollisuus on kyllin vahva voitokkaaseen kilpailuun yli rajojen. Britannian saarnavuoro alkoi 1850-luvulla. Yhdysvaltain vastaava vaihe oli väkevintä vuosisata myöhemmin. (EU oli alunperin protektionistinen hanke).

Nyt nousussa on Kiina. Puheet ovat tutut. Kiina kehuu vapaakauppaa sormet ristissä selän takana, horjuva jätti USA puolestaan rajoittaa kauppaa, patoa EU-maiden vientiä ja sabotoi kehitysmaiden kasvuyrityksiä oman mahtinsa turvatakseen. Hauskoja aikoja luvassa”, näin siis visioi Kuisma.

Nykyinen kansalaisten poliittinen kahtiajakautuminen johtuu vapaakaupasta.

Yhdysvaltain ja Kiinan välinen tavarakauppa on vahvasti alijäämäinen Yhdysvalloille. Yhdysvallat vei vuonna 2018 Kiinaan tavaraa vain noin 130 miljardilla dollarilla. Kiina vei Yhdysvaltoihin yli 500 miljardilla dollarilla.

Trumpin mielestä muu maailma käyttää kauppasuhteissa Yhdysvaltoja hyväksi, mikä on syönyt amerikkalaisten teollisuustyöläisten työpaikat – ja saanut ”populistit” (eli työttömät) liikehtimään kaikkialla.

Taloustieteen emeritusprofessori Sixten Korkman  vaati elokuussa 2018 HS:n kolumnissa ”kapitalismia kuriin”. Toinen vastikään eläköitynyt professori, historiantutkija Markku Kuisma syytti markkinatalouden nousseen itsetarkoitukseksi, sosialismin kaltaisen uskonnon asemaan.

Poliitikkojen tulisi kuitenkin selvittää itselleen ja äänestäjilleen, mitä liberalistinen vapaa kilpailu ja vapaakauppa sekä vapaiden pääomien pidäkkeetön liikkuminen aikaansaa. Esimerkiksi kaikkien kansalaisten hyvinvoinnille ja maapallon ekologialle, jos kehitys jatkuu nykyisenkaltaisena ”liberalismina”.

 

PS.Tämän kirjoituksen järjestysnumero on 58. Jos haluat perehtyä kaikkiin KU:n kirjoituksiini, ne löytyvät blogini etusivulta (viimeisimmät aivan alusta ja loput etusivun lopusta).