Lopetin lihan syömisen 1986 ilman yhtä selkeää syytä. Ajan myötä ajatus etenkin älykkäiden nisäkkäiden kasvattamisesta ruuaksi ahtaissa oloissa on tullut yhä vaikeammaksi käsittää. Kasvissyönnin puolesta puhuva propaganda on toisaalta jäänyt etäiseksi sekin, eivät asiat ole niin yksinkertaisia kuin se antaa ymmärtää. Saatan nykyisin maistella muille valmistamaani liharuokaa, lihan alkuperällä on kuitenkin merkistystä minulle. Ostan lihaa muutaman keärran vuodessa, se ei ole kokonaisuuden kannalta iso kustannustekijä.
Lähiruokakeskustelussa on nostettu esiin uusia näkökulmia koko ravinnontuotannoSta. Siinä tuotantoeläinten pitäminen nähdään osana kokonaisuutta. Luomuviljely tarvitsee tuekseen karjaa, jonka lannalla kasveja lannoitetaan. Osa kunnianhimoisista kokeista käy itse hakemassa teuraaksi tulevat eläimet tiloilta, haluten varmistua niiden hyvistä kasvuoloista. Heikki Ahopelto kertoo kirjassaan Lähellä maata (Paasilinna, 2011) omista ammattikokin näkemyksistään eläimistä ihmisen ravintona. Karjanlannalla on hänen mukaansa tärkeä tehtävä kasvisten tuotannossa. Oma kokemus kasvimaalta on aivan samansuuntainen: kompostoitua hevosenlantaa parempaa lannoitetta ei ole! Lehmän lantaa ei palstaviljelijälle ole ollut tarjolla.
Tieto-Finlandialla palkittu Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut – miten ruokasi eli elämänsä (Atena, 2012) on kunnianhimoista journalistiikkaa. Se kuvaa tuotantoeläinten elämänkaarta alusta loppuun, ilman asioiden yksinkertaistamista tai tuottajien syyllistämistä. Lappalainen on onnistunut pääsemään suomalaisen ruuan alkulähteille, tuotantoeläimiä kasvattaville tiloille. Siipikarjan osalta voi puhua ehkä paremmin laitoksista, kanoja ja broilereita tarkastellaan parvina, ei eläinyksilöinä.
Lappalaisen kirja kuvaa historiallista muutosta agraariyhteiskunnasta urbaaniksi marketti-Suomeksi. Suhteemme eläimiin on muuttunut viimeisten vuosikymmenten aikana. Toisaalta lemmieläimet elävät perheenjäseninä kodeissamme, hoivaamme ja huolehdimme niistä jopa niin, että eläimellä ei ole tilaa lajityypilliseen elämään inhimillistävän kohtelun keskellä. Ennen koirilla ja kissoilla oli oma roolinsa pihapiirissä, nyt niiden elämäntehtävänä on olla rakastettavina. Poikkeuksiakin on, lemmikkien kaltoinkohtelijoita paheksutaan syvästi! Kuin myös kiinalaisia, jotka syövät koiria, meidän rakkaita lemmikkejämme! Sen sijaan tuotantoeläimiä emme näe enää juuri koskaan, vain joitain lehmiä laiduntamassa kesäaikaan. Lappalainen toteakin, että juuri kukaan ei ole nähnyt elävää broileria. niitä kuitenkin kasvatetaan Suomessa käsittämätön määrä. HKScanin tehtaalla Eurassa tehdään puolet suomalaisten käyttämistä broilerituotteista, kaikki Kariniemen tuotteet. Päivässä teurastetaan 115 000 broileria.
Kuluttajien piittaamattomassa, halpaan hintaan tuijottavassa asenteessa on Lappalaisen mukaan juuri tehotuotannon ongelmien ydin. Eläinten oloja on nimenomaan ajateltava, tutkittava, etsittävä konkreettisia parannuskeinoja ja sitoutettava eurooppalaisella lainsäädännöllä kaikki tuottajat samoihin pelisääntöihin.
Lehmät, siat, kanat ja broilerit elävät yhä suuremmissa tuotantolaitoksissa. Koska kuluttaja haluaa syödä yhä useammin lihaa ja mahdollisimman halvalla, on tuotantoketju viilattu niin tehokkaaksi, että mitään turhia kustannuksia ei synny. Tuotantoeläimen on tarkoitus kasvattaa mahdollisimman pienillä kustannuksilla mahdollisimman paljon lihasmassaa kuluttajan lautaselle. Maatalouden yrittäjät on puristettu ahtaaseen rakoon, jossa lihaa täytyy tuottaa käsittämättömän pienellä tuottajahinnalla. Heillä ei ole mahdollisuutta sanella hintatarjouksiaan elintarviketeollisuudelle, koska tuottajahinnat neuvotellaan ylemmällä tasolla.
Lappalainen on onnistunut pääsemään sellaisiinkin tuotantoyksiköihin, joihin tavallinen kuluttaja ei koskaan pääse. Etenkin siipikarjan suhteen hygieniasäännöt ovat niin tiukat, että satunnaisia vierailijoita ei laitoksiin päästetä. Lappalainen korostaa kirjassaan journalistin vastuuta tiedontuotannossa. On kerrottava myös niistä asioista, jotka saattaavat tuntua lukijoista kiusallisilta ja ikäviltä asioilta. On helpompi ostaa edullisia hunajamarinoituja broilerisuikaleita, jos ei näe sielunsa silmin niiden alkuperäisen kantajan kuusiviikkoista, tehokasta elämää untuvikosta kaasuttamon kautta teuraaksi.
Moni suomalainen joutuu valitsemaan ruokansa hinnan perusteella, kalliimmat luomutuotteet jäävät silloin kaupan hyllylle. Mutta enemmistöllä olisi taloudelliset mahdollisuudet tehdä valintoja myös sen perusteella, miten ruoka on tuotettu. Kuluttajilla on loppujen lopuksi valta vaikuttaa koko elintarviketuotannon ketjuun.
Jos halpa hinta on ainoa valintakriteeri, niin sitä kuluttajille tarjotaan. Kuitenkin suomalaiset käyttävät ruokaan paljon pienemmän osan tuloistaan kuin parikymmentä vuotta sitten, elintarvikkeisiin ja alkoholittomiin juomiin kuluu 12 prosenttia tuloista. Kuinka hyvät kasvuolot uskot olleen broilerilla, jonka koipireisiä myydään kaupassa kahdella eurolla kilo?
Lappalaisen kirja kertoo myös hyvästä kehityksestä. Julkinen keskustelu eläinten hyvinvoinnista on kannustanut kehittämään eläinten oloja. Paljon olisi vielä tehtävissä etenkin siipikarjan ja sikojen kasvatuksessa. Hyvinvoinnin parantaminen merkitsee yleensä lisäkustannuksia eli kuluttajalle halvempaa hintaa tai tuottajalle laihempaa kukkaroa. Toivottavasti Lappalaisen perusteellinen teos edistää keskustelun jatkumista ja eläinten olojen paranemista.
Parasta maatiaisruokaa
Vaihtoehto tehotuotetulle lihalle voisi olla perinteinen maatiasruoka? Christer Lindgren ja Hannu Heikkinen ovat kirjoittaneet kirjan, joka on samaan aikaan kulttuurihistoriaa ja keittokirja. Parasta maatiaisruokaa (Maahenki, 2012) kertoo suomalaisista maatiaseläimistä ja – kasveista, jotka aikojen kuluessa sopeutuivat elämään Suomen vaihtelevissa sääoloissa, ankarinta pohjoista myöten. Osa näistä maatiaisista on valitettavasti kuollut sukupuuttoon. Sama kohtalo voi olla muillakin, jos niistä ei saada riittvän laajoja kantoja. Kohtalon avaimet ovat sekä tuottajien että kuluttajien käsissä, on löydettävä sitoutuneita tuottajia ja riittävän suuri joukko kuluttajia, jotka ovat valmiit maksamaan maatiaisista tehotuotantoa korkeamman hinnan. Syömälä maatiaiskasveja ja maatiaiseläinten lihaa ja käyttämällä niiden maitoa turvataan niiden kantojen jatkuminen.
Keittiömestari Mikko Kautto on käyttänyt maatiaisraaka-aineita ravintolakeittiöissä. Hänen ohjeillaan pääsee kotikeittiössäkin kokeilemaan näitä arvokkaita raaka-aineita ilman, että tarvitsee pelätä tärväävänsä ne väärillä valmistustavoilla. Tässä maistiaisiksi kirjan resepteistä kyyttölihapullien ja sienikastikkeen ohje:
Lihapullat
400 g jauhelihaa (kyyttöä)
1 salottisipuli
1 valkosipulinkynsi
1 tl dijoninsinappia
Vähän hienonnettua mäkimeiramia
Muutama hienonnettu siankärsämönoksa
2 hienonettua timjaminoksaa
Suolaa, vastarouhittua mustapippuria
1 kananmuna
1 dl kuohukermaa
Voita ja rypsiöljyä paistamiseen.
1. Hienonna sipulit. Lisää sipulit ja sinappi jauhelihan joukkoon. Lisää loput ainekset ja sekoita tasaiseksi. Tarkista maku.
2. Pyörittele taikinasta lihapullia, ja paista ne voi- rypsiöljyssä kypsiksi. Lisää lihapullat valmiiseen sienikastikkeeseen.
Sienikastike
Reilusti puhdistettuja kanttarelleja
Mustia torvisieniä (1/3 kanttarellien määrästä)
1 valkosipulinkynsi
1 salottisipuli
20 g voita
Hienonnettua timjamia
4 dl kuohukermaa
Suolaa, rouhittua mustapippuria
1. Hienonna sipuli. Kuullota sienet kuiviksi (pannulla). Lisää voi, sipulit ja timjami. Jatka kuullottamista hetki. Lisää kerma, suola ja pippuri. Keitä hetki kasaan ja tarkista maku.
2. Halutessasi voit suurustaa kastikkeen pienellä määrällä Maizenaa tai Ohrakasta: sekoita 1 rkl jauhoja pieneen tilkkaan vettä ja kaada ohuena nauhana koko ajan sekoittaen kastikkeeseen. Anna kiehahtaa.