kaakikääryleet

Kaalikääryleet 

Kaalikääryleet ovat suomalaista ruokaperinnettä parhaasta päästä. Edullisista perusaineista syntyy hitaasti kypsentämällä suussa sulava herkku, tällä kerralla täytteenä on syksyn sieniä. Käytössäni oli erityinen käärylekaali, tavallista valkokaalia löyhäkeräisempi ja laakeampi. Lehdet on helppo irrottaa kaalinpäästä, ne ovat myös riittävän suuria. Vegaani voi jättää täytteestä pois juuston ja kananmunan ja  lisätä niiden sijaan desin verran soijarouhetta. Kaalikääryleet ovat riisillä täytettynä luontaisesti gluteenittomat.

1 iso kaalinpää

1 rkl suolaa

3 rkl rypsiöljyä

puoli litraa pilkottuja sieniä, esim. tatteja tai suppilovahveroita

2 punasipulia silputtuna

2 valkosipulinkynttä silputtuna

2 dl riisiä tai rikottuja ohrasuurimoita

1/2 laakerinlehti

5 dl kiehuvaa vettä

1 tl suolaa

1/2 tl mustapippuria

150 g juustoraastetta

2 munaa

50 g voita tai rypsiöljyä uunivuoan voiteluun

3/4 dl tummaa siirappia + 1,5 dl vettä

Koverra kaalinpäästä kova kanta pois. Pane kaalinpää kokonaisena kattilaan kantapuoli alaspäin, mittaa ruokalusikallinen suolaa kattilan pohjalle ja täytä kattila niin, että kaali peittyy. Keitä kannen alla 10-15 minuutin ajan. Kaada vesi pois ja kumoa kaali varovasti leikkuulaudalle tiskipöydälle, sen sisältä voi valua vettä. Anna jäähtyä täytteen valmistuksen ajan.

Kuumenna öljy kattilassa, lisää sienet ja pyörittele niitä, kunnes ne menevät kasaan. Lisää laakerinlehti, sipulit, riisit sekä kiehuva vesi. Anna kypsyä kannen alla miedolla lämmöllä, kunnes jyvät ovat kypsiä, täyte saa olla varsin löysää. Sekoita mukaan  juustoraaste ja munat, mausta suolalla ja pippurilla. Poimi pois laakerinlehti.

Irrota kaalista varovasti lehti kerrallaan. Pane pari reilua ruokalusikallista täytettä lehden paksummalle osalle muodostuvaan luontaiseen kuoppaan. Käännä alareuna täytteen päälle, sen jälkeen sivut ja rullaa lopuksi ohuinta reunaa kohti kääryleeksi. Asettele kääryleet voideltuun uunivuokaan. Sisimmät pienet lehdet voit kääräistä ”kääryleeksi” ilman täytettä, ne ovat uskomattoman herkullisia ihan sellaisinaan.

Sekoita siirappi ja vesi, valuta kolmasosa siitä kääryleiden päälle ennen kun pistät vuoan uuniin. Toista siirappivalelu kahteen kertaan kypsymisen aikana. Kypsennä kääryleitä 220 asteessa noin 40-50 minuutin ajan. Jos kääryleiden pinta tummuu kovasti, laske lämpö 180 asteeseen. Tarjoa keitettyjen perunoiden ja puolukkasurvoksen kera.

 

 

Helppo ja herkullinen jälkkäri

Helppo ja herkullinen jälkkäri

Arkena jälkiruoka syntyy kotoa löytyvistä aineksista, nopeasti ja vaivattomasti; sokeroitua puolukkasurvosta, vaniljavanukasta tai täyteläistä jugurttia, rapsakkaa muromysliä kauniiseen lasiin kerrosteltuna. Ilahduta vaikka itseäsi työpäivän jälkeen, ota käyttöön kaunein jalkalasi! Puolukkasurvoksen sijaan voit käyttää kohmeisia pakastemarjoja hunajalla makeutettuna.

Puolukkaherkku yhdelle

1 dl kreikkalaista jugurttia tai vaniljavanukasta

3 rkl sokeroitua puolukkasurvosta

4 rkl muromysliä

Lusikoi ainekset kerroksittain lasiin. Nauti heti, ettei myslin rapeus katoa!