Mehevä savulohipiirakka
500 g voitaikinaa
2,5 dl puuroriisiä
6 dl vettä
2 dl kuohukermaa
2 dl kevytkermaa
4 luomumunaa
150 g juustoraastetta
1 iso sipuli hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä raastettuna
2 varsisellerin vartta hienonnettuna
1/2 sitruunan mehu ja raastettu kuori
2 tl savupaprikajauhetta
2 tl tabaskoa
2 tl suolaa
400 g savulohta
Ota voitaikina hyvissä ajoin huoneenlämpöön sulamaan. Keitä puuroriisi pehmeäksi vedessä ja kuohukermassa. Lisää lämpimään riisiin kevytkerma, munat, juustoraaste, sipulit, varsiselleri, sitruunanmehu ja -raaste sekä mausteet ja suola. Kauli voitaikinasta ohut, uunipellin laidoille asti ulottuva levy. Vuoraa syvä uunipelti leivinpaperilla, nosta kaulittu voitaikina taiteltuna pellille ja levitä se 2-3 cm reunoille asti.
Kaada riisitäyte pohjan päälle, levitä se tasaiseksi. Leikkaa lohi haarukkapaloiksi, painele paloja riisitäytteeseen niin, että ne jakaantuvat tasaisesti. Paista piirakkaa uunin toiseksi alimmalla tasolla 200 asteessa noin 40 minuutin ajan, kunnes piirakka on kauniin kullanruskea.
Sienipiirakan teet korvaamalla lohen 300 grammalla esikypsennettyjä sieniä, jotka sekoitetaan riisitäytteeseen yhdessä sipuleiden ja sellerin kanssa.