Äitienpäivä on mainio syy täytekakun tekoon! Hyvä kakku syntyy loppujen lopuksi nopeasti ja helposti. E-koodeja pursuavat, ikuisuuden säilyviksi valmistetut kaupan valmispohjat voi huoletta jättää kaupan hyllylle. Kotitekoiseen kakkupohjaan ei tarvita kuin munia, sokeria ja jauhoja. Leivinjauhekin on tarpeeton varmistus sokerikakkutaikinassa, sen sijaan munattomassa vegaanikakussa sitä tarvitaan. Gluteenittoman ja vegaanisen kakkupohjan ohjeet löytyvät tämän jutun lopusta.
Kaikkien prinsessakakkujen äiti
4 munan kakkupohja
3/4 dl omenamehua
3 dl omenasosetta
kinuskia karamellisoituneesta kondensoidusta maidosta
(keitä makeutettua kondensoitua maitopurkkia vedessä 3 tuntia, vegaaninen kinuski: 1 tlk kookosmaitoa ja 2 dl sokeria keitetään kinuskiksi miedolla lämmöllä)
4 dl kuohukermaa (vegaaneille soijakermaa) 1 rkl sokeria ja 2 tl vaniljasokeria
500 g taivaansinistä sokerimassaa tai mantelimassaa (useimmat ovat vegaanisia)
Koristeluun tomusokeria poutapilviksi taivaalle, sokerimassasta rauhankyyhkyjä ja hopeahelmiä ihmeellisiksi tähdiksi sinitaivaalle
Halkaise kakkupohja kahdeksi tai kolmeksi kakkulevyksi. Vaahdota kerma kovaksi vaahdoksi ja mausta sokereilla. Aseta alin pohja kakkuvadille, sivele kostukkeeksi omenamehua ja levitä sille 1/3 omenasoseesta, kinuskia sekä hieman kermavaahtoa keskimmäiseen väliin. Toista kahden muun pohjalevyjen kanssa sama. Päällystä kakku lopulla kermavaahdolla, tasoita pinta siten, että kakun kulmat pyöristyvät, kakusta pitäisi muodostua kauniin kupera.
Kauli sokeri- tai mantelimassa niin isoksi levyksi, että se yltää reilusti kakun yli. Nosta levy kaulinta apuna käyttäen kakun päälle, tasoita reunat niin, että siihen ei jää vekkireunaa. Tai vaihtoehtoisesti anna reunan liehua reilusti vekkihameena! Koristele kakun pinta tomusokeripilvillä ja lisää kynttilät ennen tarjoilua. Anna palaa, äiti!
Perinteinen sokerikakkupohja, vuoka 22-24 cm halkaisijaltaan
4 luomumunaa
2 dl sokeria
1 dl perunajauhoja
1 dl vehnäjauhoja
Voitele voilla tai margariinilla yksi tai kaksi (alumiinista) kakkuvuokaa. Kahdessa vuoassa paistettuna kakusta tulee korkeampi, taikina jaksaa nousta paremmin. Jotta kakku irtoaa sievästi vuoasta, voit leikata pohjalle sen kokoisen pyörylän leivinpaperista. Pane uuni lämpenemään 180 asteeseen. Sekoita jauhot keskenään ja ota siivilä valmiiksi niitä varten.
Laske kuumaa vettä tiskialtaaseen reilun viiden sentin kerros. Riko munat vatkauskulhoon ja lisää sokeri. Pane kulho kuumaan veteen, vatkaa munat ja sokerit tulevaksi vaahdoksi, mieluiten sähkövatkaimella. Lämmin vesihaude antaa vaahtoon lisää volyymiä!
Lopuksi siivilöi jauhot munavaahtoon parissa erässä, välillä varovasti lastalla sekoittaen. Älä vatkaa jauhoja taikinaan sähkövatkaimella tai kakusta tulee likilaskuinen pannukakku! Kaada taikina vuokiin/vuokaan ja kypsennä kakkuja uunin alimmalla tasolla ritilän päällä: pieniä kakkupohjia 30-40 minuuttia ja yhtä iso 50-60 minuuttia. Kokeile puutikulla kypsyyttä: kypsästä kakusta ei irtoa mitään tikkuun. Anna kakkupohjan jäähtyä muutaman minuutin ajan, kumoa se sen jälkeen jäähtymään kakkuvadille. Täytä seuraavana päivänä, vastaleivottu kakkupohja murenee herkästi leikattaessa.
Kakkupohjia keliaakikoille ja vegaaneille
Perhejuhlien aikaan isosta porukasta löytyy usein erilaisia ruokarajoitteita. Yksi ei voi syödä gluteenia tai laktoosia, vegaani ei halua syödä mitään eläinperäistä. Yksinkertaisinta on tehdä sellainen kakku, joka kelpaa kaikille. Tässä muutama vinkki kakkupohjiksi.
Gluteenittomien täytekakkujen maailmaan meidät johdattaa Mona Tähtisen kakkukirja ”Say it with a cake! – Kakkumuijan gluteenittomat täytekakut” (valokuvat Laura Karlin, WSOY 2017). Kakkupohjat valmistuvat kahdesta perustaikinasta, joita mausteilla muunnellen ja täytteitä sekä kuorrutuksia vaihdellen voi loihtia monenlaisia täytekakkuja erilaisiin tilanteisiin. Tässä näytteeksi kirjasta suklainen kakkupohja:
”Suklainen kakkupohja, gluteeniton
30 g tummaa suklaata
50 g voita
1 dl vahvaa kahvia
1 1/2 dl piimää
1/2 tl psylliumia
2,5 dl gluteenitonta jauheseosta
1 dl kaakaojauhetta
1/2 tl ksantaania
1/4 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1,5 dl ruokokidesokeria
1 dl fariinisokeria
1 kananmuna
VAIHE 1
Aseta uuni 145 asteeseen ja vuoraa 16-18 cm halkaisijaltaan oleva kakkuvuoka leivinpaperilla (leikkaa pohjan kokoinen pala vuoan pohjalle, reunaa kiertämään sopivan leveä leivinpaperisuikale). Sulata suklaa ja voi kattilassa miedolla lämmöllä välillä sekoitellen. Anna seoksen jäähtyä huoneenlämmössä hetken aikaa niin, että se hieman jäähtyy, mutta on kuitenkin juoksevaa.
VAIHE 2
Keitä vahvaa kahvia ja anna sen jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Mittaa kahvi ja huoneenlämpöinen kahvi samaan astiaan. Lisää seokseen psyllium ja vatkaa seosta voimakkaasti käsin, jotta psyllium sekoittuu nesteeseen tasaisesti.
VAIHE 3
Siivilöi gluteeniton jauhoseos, kaakaojauhe, ksantaani, suola, leivinjauhe ja ruokasooda samaan kulhoon ja sekoita haarukalla.
VAIHE 4
Vatkaa sokereita ja munaa noin viiden minuutin ajan. Lisää kuivat aineet ja piimä-kahviseos osissa vuoron perään taikinaan. Anna kuivien aineiden sekoittua hetkenaikaa taikinaan ennen nesteen lisäämistä, etteivät jauhot paakkunnu. Jos psyllium on muodostamut piimäseokseen kerroksen, vatkaa seos ensin tasaiseksi.
VAIHE 5
Lisää lopuksi voi-suklaaseos hiljalleen taikinan sekaan jatkaen edelleen vatkaamista. Taikina on koostumukseltaan paksuhkoa ja tummaa.
VAIHE 6
Kaada taikina vuokaan ja paista 60-70 minuuttia 145 asteessa. Varmista pohjan kypsyys tikulla: jos tikkuun ei jää taikinaa, pohja on valmis. Nosta kakkupohja pois uunista ja anna sen jäähtyä muutaman minuutin ajan. Poista sen jälkeen pohja vuoasta ja anna jäähtyä huoneenlämmössä.
Ennen täyttämistä kakun on hyvä antaa viilentyä vielä jääkaapissa, mieluiten yön yli. Pohjan voi myös pakastaa.”
Ohje vaikutti hieman konstikkaalta, itse tein näin: Käytin 22 cm halkaisijaltaan olevaa vuokaa, koska en halunnut kakusta liian korkeaa. Sekoitin jauhot, leivinjauheen, ruokasoodan, kaakaojauheen, psylliumin ja ksantaanin huolella. Toisessa kulhossa vaahdotin margariinin, suklaan ja sokerin vaahdoksi, lisäsin munan ja vaahdotin edelleen. Lisäsin siivilän läpi puolet jauhoista ja sekoitin hyvin, sen jälkeen lisäsin kahvin ja piimän ja lopuksi loput jauhot jälleen huolella sekoittaen. Sokeri-rasvavaahto ei ole niin herkkää latistumaan kuin muna-sokerivaahto, siksi päädyin tekemään asiat toisessa järjestyksessä, 48 vuoden kakkuilukokemuksen antamalla varmuudella!
Vegaaninen kakkupohja
2 dl sokeria
100 g kasvismargariinia
1,5 dl soijajugurttia
1 dl omenasosetta
3,5 dl vehnäjauhoja
3 tl psylliumia
3 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
Parhaan lopputuloksen saat, kun paistat kakun kahdessa vuoassa, halkaisija 20-22 cm tai uunipellillä leivinpaperin päällä. Vegaaninen kakku on rakenteeltaan hyvin hauras, kakkupohjan halkaiseminen on haasteellista. Leikkaa vuoan pohjalle sen kokoinen pala leivinpaperia ja voitele vuoan reunat margariinilla. Pane uuni lämpenemään 175 asteeseen
Vaahdota margariini ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi, vatkaa soijajugurtti seoksen joukkoon, vaahdota seos kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vuorotellen omenasoseen kanssa taikinaan. Sekoita hyvin, ei haittaa vaikka taikinaan muodostuisi hieman sitkoa. Kaada taikina vuokiin ja paista pohjia uunin alimmalla tasanteella ritilän päällä puolisen tuntia. Anna kakkujen jäähtyä, ennen kun kumoat ne vuoista. Irrota ohuella veitsellä reunat ensin vuoasta, pohjalla oleva leivinpaperi auttaa kumoamaan kakkupohjat vuoista.