Soittajille silakkaa – ja vähän muutakin!

Pöytä on katettu!

Pöytä on katettu!

Oulun musiikkijuhlat käynnistyivät eilen 25. kerran Tallinnan kamariorkesterin konsertilla. Olin lupautunut kokkaamaan soittajille ja huoltojoukoille iltapalaa konsertin jälkeen. Kulttuuriorganisaatioissa eivät rahat riitä ilman innokasta talkooväkeä – itse tehtynä ruoka kustansi noin neljä euroa henkeä kohti.

Silakoiden jälkeen maistuivat vielä makeat herkut.

Silakoiden jälkeen maistuivat vielä makeat herkut.

Illan kattauksen teemana oli lähiruoka: lähivesien kala, Tyrnävän maankuulut perunat, Koskelan kylän omenat ja oman pihan punaherukat. Ruokalistalla oli silakoita kahdella tapaa, punikkitateilla höystettyä munahyydykettä, rosmariiniperunoita, jugurttikastiketta, puusepän salaattia kostukkeenaan appelsiinikastiketta ja kahta kotitekoista leipää voiruusujen kera.

Jälkimakeana oli tarjolla kotoisia korvapuusteja ja kanelikermalla kuorrutettuja omenaleivoksia.

 

Etualalla musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Jaakko Kuusisto ja Musiikkijuhlasäätiön hallituksen puheenjohtaja Maria Portaankorva.

Etualalla musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Jaakko Kuusisto ja Musiikkijuhlasäätiön hallituksen puheenjohtaja Maria Portaankorva.

 

 

 

 

 

 

 

Appelsiiniaromisen limpun kehittelin silakkapitoisen aterian tykötarpeeksi, omistan sen täten juhlallisesti Oulun musiikkijuhlille. Maltaat ja siirappi muistuttavat saaristolaisleivästä, mutta rakenne on kuohkeampi. Makua antavat appelsiinin raastettu kuori ja jauhettu maustepippuri. Taikina jää hyvin löysäksi, se on helpointa jakaa vuokiin kaatamalla. Leipä onnistuu pelkällä hiivallakin, mutta taikinajuuri kyllä parantaa leivän aromia ja säilyvyyttä.

Musiikkijuhlien limppua ja vehnäleipää voiruusujen kera.

Musiikkijuhlien limppua ja vehnäleipää voiruusujen kera.

Appelsiiniarominen maustelimppu, 2 suurta limppua

1,5 dl taikinajuurta

8 dl vettä

50 g hiivaa

kahden appelsiinin raastettu kuori

1 tl maustepippuria

2 dl tummaa siirappia

3 dl mämmi- ja leipämaltaita jauhettuna

5 dl ruisjauhoja

sekoita nämä löysäksi taikinaksi, vatkaa voimallisesti ja jätä huoneenlämpöön pariksi tunniksi.

Lisää  nostatuksen jälkeen noin 12 dl vehnäjauhoja ja 1 rkl suolaa niin, että saat pehmeän taikinan. Kaada taikina kahteen voideltuun vuokaan (á 2 – 2,5 l), tasoittele pinta kostuteuin käsin. Anna nousta huoneenlämmössä puolisen tuntia, paista 220 asteessa noin 40 minuutin ajan. Kumoa leivät vuoista puolen tunnin jälkeen ja aseta ne ritilän päälle ylösalaisen loppuajaksi paistumaan, jotta pohjapuoli saa myös hyvän paistopinnan.

Voitele kuumat limput siirappivedellä: 0,5 dl siirappia ja 0,5 dl vettä.

Yrttikermassa hautuneet silakat

noin 800 g silakkafileitä

4 dl kuohukermaa

0,5 rkl suolaa

0,5 rkl rouhittua mustapippuria

1 rkl rosepippureita

2 rkl Provencen yrttejä

1 tl Tabascoa

1 tl suolaa

Mausta silakkafileet suolalla ja mustapippurilla. Kääri fileet rulliksi tai asettele ne kauniisti limittäin uunivuokaan. Sekoita loput mausteet kermaan ja kaada kerma silakoiden päälle. Kypsennä uunin keskiosassa 175 asteessa noin 40 minuutin ajan, kunnes kermaan tulee kauniin kullanruskeita laikkuja. Uunisilakat ovat siitä näppäriä, että ne voi tehdä valmiiksi etukäteen ja lämmittää ennen ruokailua folion suojissa.