Perusasiat eivät mene koskaan pois muodista. Makaronilaatikko on ehdottomasti yksi niistä. Kotitekoisen ketsupin keittää siinä sivussa, kun laatikko kypsyy uunissa. Ei haittaa, vaikka kastike on lämmintä, pikemminkin päinvastoin. Ketsupin mausteisuutta voi säädellä itse, tilanteen ja ruokailijoiden mukaan. Terveystietoiset ihmiset kavahtavat ajatusta täysmaidosta, mutta ilman sitä ei synny täyteläistä laatikkoa. Minä onnellinen käytin lähitilan täysrasvaista raakamaitoa tähän laatikkoon, Hilja-täysmaito on ihan kelpo tuote sekin.
Soijamakaronilaatikko
noin 400 g täysjyvämakaronia tai muuta pastaa
1 iso sipuli
1 varsisellerinvarsi
2 rkl kasviöljyä
1,5 dl tummaa soijarouhetta (voit korvata sen jauhelihalla, 200 g riittää, niin raaskit ostaa luomua)
voita vuuan voiteluun, muutama nokare laatikon pinnalle ennen paistamista
1 litra täysmaitoa
4 luomumunaa
2 tl suolaa
1 tl mustapippuria
timjamia
Voitele 3-4 litran kokoinen uunivuoka tai joukko pienempiä. Pane uuni lämpenemään 225 asteeseen. Laita isoon kattilaan suolalla maustettua vettä kuumenemaan pastaa varten. Aloita toisessa kattilassa ketsupin teko, niin se valmistuu ajoissa pöytään. Keitä pasta melkein kypsäksi, se kypsyy vielä munamaidon kanssa uunissa. Kaada pasta lävikköön valumaan. Käytä samaa kattilaa, niin tiskivuori ei kasva suureksi: lorauta kattilaan öljyä, lisää silputut sipuli ja varsiselleri kuullottumaan pariksi minuutiksi, lisää sitten soijarouhe tai jauheliha, kypsyttele muutama minuutti. Tämän jälkeen lisää mukaan keitetyt makaronit ja timjami. Kaada seos vuokaan. Sekoita sen jälkeen samassa kattilassa maito, munat, suola ja pippuri vispilällä, kaada makaronien päälle, painele makaroneja vispilällä munamaidon alle niin, ettei pintaan jää makaroneja kellumaan. Viimeistele pinta voinokareilla. Paista uunin alaosassa ritilän päällä 30-40 minuuttia, riippuen vuuan korkeudesta. Kypsän laatikon pinta on kauniin ruskea ja rapea. Meillä tulee aina taistelu rapeista pintapaloista, ehkä laatikko pitäisi paistaa uunipellillä. Makaronilaatikkopiirakka!
Ystävän ketsuppi
400 g tomaattimurskaa
3 valkosipulinkynttä
1 dl sokeria
1 dl vaaleaa balsamico-etikkaa tai väkiviinaetikkaa
2 tl suolaa
pippuria maun mukaan, rouhittu mustapippuri näyttää hauskalta ja tuntuu mukavasti hampaissa
Pane sokeri, viipaloidut valkosipulit ja tomaattimurska kattilaan, anna kiehua ilman kantta puolisen tuntia niin, että jäljellä on noin 3 dl. Sekoita usein pohjaa myöten, ettei kastike pala pohjaan! Lisää etikka, suola ja pippuri ja kuumenna kiehuvaksi. Sekoita sauvasekoittajalla tasaiseksi, kaada tarjoiluastiaan. Tätä ketsuppia ei kannata säilyttää jääkaapissa viikkokausia, sokerin ja etikan määrä on niin vähäinen. Jos haluat siitä säilyvämpää, lisää varuiksi Atamonia.