Hortoilu eli villivihannesten kerääminen luonnosta on jälleen suosittua. Niin sanottu vanha kansa osasi tämän olosuhteiden pakosta, Toivo Rautavaara opetti syömään kasveja luonnosta niiden terveellisyyden vuoksi jo 1940-luvulla. Hänen kirjastaan ”Mihin kasvimme kelpaavat” on otettu lukuisia uusintapainoksia 1942 ilmestyneen ensipainoksen jälkeen. Nyt villivihannesten puolesta puhuvat huippukokit niiden maun vuoksi. On siis monta hyvää syytä lähteä hortoilemaan luontoon! Nokkosen ja horsman tunnistaa helposti, ne ovat hyvä kasveja aloittelijalle. Älä kerää kasveja teiden varsilta!

Tässä pari vinkkiä siitä, mihin villivihanneksia voi käyttää. Ne sopivat myös keittoihin, pataruokiin, piiraisiin, salaatteihin…mihin nyt kasviksia ja yrttejä ylipäänsä käytetään.

hotoilupannukakut

Hortoilevat perunaohukaiset, 4 annosta

1 litra villivihanneksia: nokkosen,  horsman ja vuohenputken versoja

pieni nippu ruohosipulia silputtuna

1 sipuli silputtuna

4 keskikokoista perunaa raasteena

4 munaa

1,5 dl vettä

1,5 dl mantelijauhoa

3 rkl vehnäjauhoja tai gluteenittomaan versioon maissitärkkelystä

1 dl soijapapuhiutaleita tai hernerouhetta

2 tl suolaa

1 tl valkopippuria

Paistamiseen öljyä tai voita

Huuhtele villivihannekset hyvin. Höyrytä niitä siivilässä kiehuvan veden päällä muutaman minuutin ajan, silppua hienoksi.

Sekoita kaikki ainekset taikinaksi ja anna sen turvota puolisen tuntia. Paista keskilämmöllä hyvällä pannulla pihvejä, muutaman minuutin verran kummaltakin puolelta.

Vegaaniversio: jätä munat pois, lisää taikinaan vettä, jos se tuntuu kovin kuivalta. Paista öljyssä tai vegaanisessa margariinissa, esim. sinisessä paketissa oleva Keiju

Nokkossämpylät, 12 suurta sämpylää

Käytin sämpylöihin mökin ruokakaapista löytynyttä kuivattua nokkosta, jonka on jalostanut käyttövalmiiksi tuotteeksi paltamolainen Kainuun Makuhelmi. Yhtä hyvin voit käyttää tuoreita nokkosia! Taikinanesteeksi holautin juustonvalmistuksesta jääneen pakastimeen heran. Kuivahiivan kanssa käytin poikkeuksellisesti lämmintä taikinanestettä. Ruokavarastojen kevättyhjennys menossa!

7,5 dl heraa tai vettä

2 pussillista kuivahiivaa

1,5 dl kuivattua nokkosta tai litran verran tuoretta silputtuna

500 g grahamjauhoja

100 g leipämallasjauhoja

400 g vehnäjauhoja (Manitoba)

1 rkl suolaa

3 rkl öljyä

Sekoita jauhot, kuivahiiva  ja nokkoset kulhossa. Kaada kädenlämpöinen taikinaneste jauhojen joukkoon, vaivaa taikinaksi. Lisää suola ja öljy, vaivaa ne taikinan joukkoon. Anna taikinan nousta huoneenlämmössä liinan alla kaksinkertaiseksi, noin tunnin ajan.

Muotoile taikinasta jauhotetulla leivinpöydällä pötkö ja leikkaa se 12 osaan. Aseta sämpylä leikkuupinta ylöspäin pellille leivinpaperin päälle. Anna sämpylöiden nousta huoneenlämmössä puolisen tuntia. Paista uunin keskitasolla 225 asteessa noin varttitunti.