Joulukukkien sijaan itse tehty ruokalahja on hyvä lahja, se säilyy ja ilahduttaa vielä joulupyhien ja ruokaähkyjen jälkeenkin. Kuiva-aineet säilyvät purkissa kuukausimäärin

Herkkutattirisotto

4 dl avorioriisiä

1 dl murskattuja kuivattuja herkkutatteja

2 tl valkosipulijauhetta

1 tl kuivattua timjamia

1 tl rouhittua mustapippuria

1 kasvisliemikuutio murskattuna

Mittaa ainekset litran vetoiseen lasipurkkiin kerroksittain tai sekoita ne keskenään. Tykötarpeeksi voit lahjoittaa pullollisen hyvää oliiviöljyä.

Kirjoita mukaan risoton resepti:

Tämän purkillisen Lisäksi tarvitset 3 rkl oliiviöljyä, yhden sipulin ja 50 g raastettua parmesania tai pecorinoa

Kuumenna 3 rkl oliiviöljyä kattilassa, lisää yksi hienonnettu sipuli ja purkin sisältö. Kuullottele hetken ajan ja lisää 1,5 dl kuivaa valkoviiniä ja 3 dl kiehuvaa vettä. Sekoittele risottoa ja lisää vielä 6 dl kuumaa vettä parissa erässä, kunnes riisit ovat kypsiä ja risotto on ihanan kermaisen oloista. Lopuksi sekoita joukkoon raastettu parmesanjuusto ja tarjoile heti.

 

Piimäkakku

Kirjoita mukaan kakun resepti:

Tämän purkillisen lisäksi tarvitset 2 dl kasviöljyä, 2 dl tummaa siirappia ja 3 dl piimää

Kaada purkin sisältö kulhoon. Mittaa kulhoon 2 dl kasviöljyä, 2 dl siirappia ja 3 dl piimää. Sekoita tasaiseksi, kaada voideltuun kakkuvuokaan (tilavuus noin 2 litraa) ja kypsennä uunin alimmalla ritilätasolla 175 asteessa noin tunnin ajan. Anna kakun jäähtyä jonkin aikaa ja kumoa se sitten kakkuvadille. Kakku säilyy hyvin huoneenlämmösä kuvun alla.

6 dl vehnäjauhoja

2 dl sokeria

1/2 tl suolaa

1 tl ruokasoodaa

1 tl neilikkaa

2 tl (Ceylonin) kanelia

1 tl kardemummaa

1 tl inkivääriä

2 dl rusinoita