Punajuurta ja halloumi-juustoa rucolapedillä

Ennen ruokaostoksille lähtöä selasin Sanna Pelliccionin ja Loviisa Kankaan tuoreen kirjan Punajuuri – ruokaohjeita ja ideoita (Gummerus, 2012). Kauppalappuun kirjasin tarpeet punajuuri-ateriaan: kilon pussi punajuuria, purkki kahvikermaa, paketti halloumi-juustoa, rucolaa.

Punajuuri on hyvin vanha viljelykasvi, vaikka Suomessa sitä on kasvatettu vasta 1800-luvulta lähtien. Useimmiten punajuuri ilmestyy pöytään etikkaliemeen säilöttynä. Pelliccioni ja Kangas antavat monipuolisia vinkkejä juureksen uusista käyttätavoista. Ruokaohjeita on alkuruuista pääruokiin, onpa mukana jälkiruokia ja juomiakin. Vauvoille tekijät suosittelevat turvalliseksi värikylpymateriaaliksi punajuurilientä. Eivät vauvat toki liemessä kylve, käyttävät käsiä ja jalkoja ”siveltiminä”.

Alkuruuaksi kokeilin punajuuria halloumijuuston kanssa. 4 hengen annokseen kuorin ja viipaloin 3 keskikokoista punajuurta ja paistoin ne paistinpannulla kahdessa ruokalusikallisessa oliiviöljyä, mausteeksi suolaa ja mustapippuria. Leikkasin halloumin sentin paksuisiksi viipaleiksi ja paistoin ne pannulla öljyssä ruskeiksi. Annokseen asettelin lautasen pohjalle rucolaa, sen päälle punajuuriviipaleita, päälle juustoviipaleet. Mausteeksi tujaus balsamietikkaa ja juoksevaa hunajaa. Kotiraati antoi hyväksyvän maininnan alkuruualle. Juustona olisi voinut hyvin käyttää kotoista leipäjuustoa, se on vähemmän suolaista kuin halloumi.

Pääruuaksi tein punajuuripastaa. Alkuperäisen ohjeen mukaan kastikkeeseen tulee 4 keskikokoista punajuurta, 2 valkosipulinkynttä, 2 rkl oliiviöljyä, 2 dl kuohu- tai kahvikermaa, 1 tl kuivattua salviaa, 1 rkl hunajaa, 0,5 tl suolaa, ripaus rouhittua mustapippuria, 400 g munatagliatellea, parmesaaniraastetta tarjoiluun.

Tuunasin ohjetta hieman: kuullotin öljyssä raastettujen punajuurten ja silputuin valkosipulin lisäksi puolikkaan sipulin ja varsisellerin varren hienoksi silputtuna sekä puoli desiä soijarouhetta. Lisäsin kerman ja annoin hautua vartin ajan. Lisäsin ohjeen mausteiden lisäksi mukaan tuoretta basilikaa ja timjamia parvekeviljelmästäni. Pastaksi keitin spagettia, ei liian pehmeäksi! Kastikkeen pyöräytin siivilässä valutetun pastan kanssa sekaisin, tarjoilin juustoraasteen ja tuoreen timjamin kanssa. Aika lempeä makumaailma, ihanat värit valkoisella lautasella!