Tässä on tarjolla yksinkertainen ja vanhanaikainen voi-sokerikakku mustaherukoilla rikastettuna! Jäätelön tai kermavaahdon kanssa se sopii jälkiruoka-osastolle. Pähkinäistä aromia saat kakkuun ruskistamalla sulatetun voin pähkinänruskeaksi. Ilahduin, kun löysin oululaisen Prisman maito-osastolta paikallisen tuottajan raaka-maitoa, täysrasvaista tietenkin!
4 munaa
2,5 dl sokeria
200 g voita + voita vuuan voiteluun
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
75 g jauhettua mantelia
1 dl (täys)maitoa
1 sitruunan mehu
2-3 dl mustaherukoita (tai muita marjoja tai omenakuutioita+kanelia)
Pane uuni lämpenemään 220 asteeseen. Voitele laakea vuoka, noin 30 cm halkaisijaltaan. tavoitteena on matala, piirasmainen kakku. Sulata voi kattilassa, anna sen saada hieman ruskeaa väriä mutta älä polta! Sekoita kuivat aineet keskenään. Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri. Lisää munavaahtoon voi, maito ja kuivat aineet, sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina vuokaan, ripottele päälle marjat. Paista uunin alaosassa puolisen tuntia, kokeile kypsyyttä puutikulla. Kypsästä kakusta ei irtoa mitään tikkuun.