Silakan syömisen lisääminen on yksi ilmastoteko, mitä olemme omassa keittiössämme tehneet. Valtaosa silakkasaaliista päätyy rehuksi, vaikka se on erinomainen ja monipuolinen raaka-aine.
Mieluiten ostaisin silakan kokonaisena, mutta marketeissa sitä myydään yleensä valmiina fileinä. Perkaamisessa on oma vaivansa, mutta maku on parempi.
Sähkösavustin on meillä mökkikeittiössä ahkerassa käytössä. Pienet fileet savustuvat vartissa. Sillä välin ehtii valmistamaan soppapohjan. Käytin liemeksi aasialaismarketista ostamaani japanilaista nuudelikeiton liemipohjaa. Liemen voi rakentaa kasvisliemestä ja maustaa sen soijakastikkeella. Katsuobushi-tonnikalahiutaleet antavat liemelle savuisen aromin.
Jos sinulla ei ole savustinta käytössä, kypsennä silakan liemessä muutaman minuutin ajan ennen kun kypsennät nuudelit ja kasvikset. Nosta kypsät silakat lautaselle odottamaan sopan valmistumista.
Japanilainen silakkasoppa, 2 hengelle
200 g silakkafileitä
1/2 tl suolaa
2-3 pientä paksoita tai lohko nuorta kaalia
1 sipuli
2 dl vettä
1 dl nuudeliliemitiivistettä
katsuobushi-hiutaleita
kourallinen tummia riisinuudeleita
1 kevätsipuli silputtuna
Suolaa silakkafileet kevyesti, lado ne savustimen ritilälle ja savusta 15 minuutin ajan. Mittaa vesi ja liemitiiviste pannulle, kuumenna kiehuvaksi. Lisää ensin nuudelit, niiden hieman pehmennyttyä paksoi ja sipuli viipaloituina. Mausta katsuobushi-hiutaleilla.
Jaa keitto kahteen kulhoon. Asettele savustetut fileet keiton päälle, ripottele tuore sipulisilppu kaiken päälle. Nauti heti!