Olen ehdottomasti sitä mieltä, että ei kannata hukata yhtään tilaisuutta herkutella juhlapäivioen erikoisuuksilla. Runebrgin leivokset ovat kuitenkin hankala tapaus: yläosa on herkullinen, mutta kuivakkaa ja tiivistä kakkua on minun makuuni auttamattomasti liikaa. Perinteisistä raaka-aineista eli manteleista, vadelmista ja sokerikuorrutuksesta syntyi kahden moussen leivokset, jotka voi vaihtoehtoisesti valmistaa myös kakun muotoon. Sydämellisiä leivoksia voi nauttia myös ystävänpäivänä 14.2. <3 Pakastimesta löytyi vielä rasiallinen paltamolaisia villivadelmia, jotka ovat käsittämättömän aromikkaita. Ulkomaiset pakastevadelmat täytyy kuumentaa sokeriliemen mukana kaikki mahdollisten kaliki-pöpöjen tainnuttamiseksi.

Gluteeniton vinkki: käytä jauhoina 3/4 dl mantelijauhetta ja 3/4 dl maizenaa.

Pohja:

3 luomumunaa

1,5 dl sokeria

0,5 dl mantelijauhetta

0,5 dl Maizenaa

0,5 dl vehnäjauhoja

Pane uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Pane uunipellille leivinpaperi. Sekoita jauhot keskenään. Vaahdota munat ja sokeri tukevaksi vaahdoksi, siivilöi jauhot munavaahtoon. Kaada taikina leivinpaperin päällä, levitä se noin 30 x 30 cm kokoiselle alueelle tai kakkua varten 20 x 20 cm neliskulmaiseen vuokaan. Paista pohjaa uunin keskiosassa 20 minuutin ajan.

Vadelmamousse:

4 dl vadelmia, tuoreita tai pakastettuja, säästä muutamia koristeeksi

1 dl vettä

1 dl sokeria

1 vaniljatanko

5 liivatelehteä

150 g valkosuklaata

2,5 dl Flora vispiä

Pane liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Kiehauta  kattilassa vesi, sokeri ja halkaistu vaniljatanko, josta olet raaputtanut siemenet veteen. Lisää puolet vadelmista sokeriliemeen ja kuumenna seos. Liuota pehmenneet liivatteet seokseen, poista vaniljatanko, hienonna vadelmat sauvasekoittimella. Sekoita loput vadelmat kokonaisina mukaan seokseen.

Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa, varo polttamasta sitä! Mikrossa lämmitä sitä 10 sekuntia kerrallaan, sekoita välillä ja tarkkaile suklaan sulamista. Sekoita sulatettu suklaa vadelmaseokseen. Vaahdota Flora vispi, sekoita vaahto huoneenlämpöisen vadelma-suklaamassan joukkoon. Pane jääkaappiin odottamaan.

Suklaamousse

150 g tummaa suklaata (70 %)

0,5 dl sokeria

3 keltuaista

3 valkuaista

Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa. Vaahdota keltuaiset ja sokeri. Vaahdota valkuaiset toisessa kulhossa kovaksi vaahdoksi. Sekoita ensin keltuaisvahto suklaan joukkoon, lopuksi sekoita mukaan valkuaisvaahto varovasti nostellen. Pane jääkaappiin odottamaan.

Kostuttamiseen 1 dl maitoa ja 2 tl vaniljasokeria

Pinnalle:

150 g mantelimassaa

3 dl tomusokeria

2-3 rkl brandyä tai vadelmamehua

punaista elintarvikeväriä

Leivokset voit koota leivosrenkaisiin tai tuorekelmulla vuorattuihin leivosvuokiin. Leikkaa jäähtyneestä kakkupohjasta vuokiin sopivan kokoiset pohjat. Pane vuoan pohjalle suklaamoussea, sen jälkeen vadelmamoussea, paina lopuksi päälle kakkupala. Kostuta pohja vaniljamaidolla. Anna jähmettyä jääkaapissa tai ulkona pakkasessa. Mousseleivonnaiset on helppo päällystää manteli- tai sokerimassalla, jos ne ovat puolijäisiä.

Kakkua varten vuoraa pohjan paistamisessa käyttämäsi vuoka tuorekelmulla. Halkaise jäähtynyt kakkupohja kahdeksi ohueksi pohjalevyksi. Lusikoi pohjalle suklaamousse, paina toinen kakkupohja sen päälle ja kostuta sitä vaniljamaidolla. Lusikoi vadelmamousse sen päälle ja tasoita pinta – moussea tulee väliin reilusti. Lopuksi sulje kakku toisella pohjalevyllä ja kosta sitä maidolla. Pane kakku jähmettymään jääkaappiin tai pakastimeen.

Sotkua syntyy, mutta syntyy myös herkkuja…

Kuorrutusta varten vaivaa mantelimassa joustavaksi leivinpöydällä. Mittaa kulhoon tomusokeria, neste ja väri, sekoita tahnaksi. Hiero sokeritahna sekaisin mantelimassan kanssa kauniin tasaiseksi tahnaksi. Sen täytyy olla niin kiinteää, että pysty kaulimaan sen, lisää tarvittaessa tomusokeria. Kauli massa tuorekelmun päällä ohueksi levyksi. Kakkua varten tarvitset niin suuren levyn, että se ulottuu reilusti kakun reunojen yli. Leivoksia varten levy saa olla hieman paksumpi, siitä otetaan muotilla kuvioita, jotka painetaan leivoksen pintaan.

Kumoa leivokset tai kakku tarjoiluvadille. Nosta manteli-sokerimassa kakun päälle tuorekelmun avulla, poista kelmu kuorrutteen päältä vasta kun levy on kakun päällä. Painele massa tiiviisti kakun pintaan. Koristele leivokset massakuvioilla ja vadelmilla. Siivilöi. ennen tarjoilua tomusokeria leivonnaisten päälle teesiivilällä.