Suukot odottavat suklaakuorrutusta.

Brunbergin suukkojen ruotsalainen serkku on gräddbulla, jossa ei nimestä huolimatta ole lainkaan kermaa. Nämä herkkupalat on itse asiassa helppoja tehdä kotonakin, vain suklaakuorrutuksen kanssa tulee hieman sotkua. Täytteen voi maustaa millä tahansa kuivalla makuaineella, marenkimassan rakenne ei sen sijaan kestä nesteen lisäämistä.

Pohjana voi käyttää mitä tahansa vohvelia tai keksiä. Leivoin helpot murotaikinakeksit, joissa on mausteena raastettua appelsiinin kuorta. Sama maku toistuu täytteessä ja koristerakeissa.

Appelsiinimurokeksit

3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

2 dl tomusokeria

100 g voita

1 muna

1 appelsiinin raastettu kuori

Sulata voi Ja anna jäähtyä. Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää muna ja voi, sekoita taikinaksi. Muotoile taikinasta halkaisijaltaan noin 4 cm tanko ja kääri se kelmuun, laita jääkaappiin jähmettymään.

Leikkaa tangosta noin 3 mm paksuja viipaleita, asettele leivinpaperille, paista 180 asteessa noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä.

Marenkitäyte

3 valkuaista

2 dl tomusokeria

1 appelsiinin raastettu kuori

3 liivatetta

(punaista ja keltaista elintarvikeväriä)

Pane liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Raasta appelsiinin kuori. Vaahdota valkuaiset ja sokeri todella kovaksi vaahdoksi. Purista liotetuista liivatteista enin vesi, sulata ne pienessä kattilassa. Sekoita pari kukkurallista  ruokalusikallista marenkimassaa liivateliemeen, sen jälkeen sekoita tämä lopun marenkimassan joukkoon. Lisää lopuksi appelsiininkuori ja halutessasi elintarvikseväri.

Kuorrutusta varten  sulata 200 g maitosuklaata ja lisää 2 rkl kasviöljyä.

Pursota jokaiselle keksille keko marenkitäytettä. Anna täytteen kovettua tunnin verran jääkaapissa. Kasta sen jälkeen suukot sulassa suklaassa niin, että se peittää täytteen kokonaan. Ripottele päälle koristerakeita tai kookoshiutaleita. Suklaa kovettuu nopeasti, jos laitat suukot hetkeksi jääkaappiin. Suukot voi myös pakastaa.