Uusi vuosi merkitsee monelle Uuden Elämän alkua: terveellistä ruokaa, liikuntaa, mahdollisten liikakilojen karistamista. Japanilainen ruoka on terveellistä ja kevyttä ihan luonnostaan, japanilaiset kuuluvat maailman pitkäikäisimpien kansojen joukkoon.

tokio

Richard Mc Cormick’s Tokio (teksti Anni Kravi, valokuvat Andrew Taylor, Tammi 2016) vie makumatkalle tokiolaisiin katukeittiöihin ja kuppiloihin. Ruokaohjeiden lisäksi siinä esitellään japanilaista tapakulttuuria ja sen taustoja. Japanilainen ruoka on paljon muutakin kuin sushia: nuudeleita, keittoja, okonomiyaki-vihannespannukakkuja, tempuraa, yakitori-kanavartaita, pikkelöityjä vihanneksia ja luumuja. Raaka-aineiden hankkiminen on nykyisin helppoa, valtaosa löytyy lähikaupan hyllyltä.

Yhdessä suhteessa japanilainen katuruokakulttuuri eroaa meikäläisestä: ruokaa tai juomaa ei nautita kävellessä, vaan ruokailemaan keskitytään istuutuen alas. Ruoka on aina myös esteettinen nautinto, jonka äärelle hiljennytään. Hiljaisuus on merkki ruoan kunnioittamisesta, se ei ole kiusallista japanilaisessa ruokapöydässä.

Sushin ystävän on helppo ihastua sahimiin, raakana tarjottuun kalaan. Sashimin voi tarjota salaatin osana, annokset valmistuvat sushia joutuisammin, kun ei tarvitse liottaa, keittää ja jäähdyttää riisiä. Tässä näytteeksi kirjan sashimi-salaatin resepti, kuvan koeannoksessa retiisit korvaantuivat sattumoisin kotimaisilla nauriilla ja greippi unohtui kauppaan – hyvää tuli kuitenkin:

”Lohisashimisalaatti, neljälle

240 g tuoretta, raakaa lohta

1 kurkku

2 verigreippiä

8 retiisiä

1 kevätsipulin varsi

1 vihreä chili

1/2 nippua tuoretta minttua

1 avokado

1 rkl valkoisia seesaminsiemeniä

1 annos Tokyo Gold kastiketta:

2 rkl riisiviinietikkaa

2 rkl tuorepuristettua greippimehua

3 rkl soijakastiketta

1 rkl vaaleaa seesamiöljyä

1/2 tl chiliä (maun mukaan)

1/2 tl raastettua inkivääriä

1 tl hunajaa

1 rkl hienonnettua korianterin vartta

1 rkl hienonnettua kevätsipulin vartta

Sekoita kastikkeen ainekset kulhossa sekaisin:

Leikkaa lohi hyvin ohuiksi siivuiksi (blogistin huomautus: pane lohi puoleksi tunniksi pakastimeen, kohmeinen kala on helppo leikata ohuiksi viipaleiksi). Kuori kurkku ja leikkaa ohuiksi, pitkiksi suikaleiksi. Kuori verigreippi ja leikkaa lohkoiksi. Puhdista ja siivuta retiisit.

Hienonna kevärsipulin varsi ja chili. Nypi mintun lehdet talteen. Halkaise avokado, poista siitä kivi ja viipaloi hedelmäliha.

Asettele kaikki ainekset lautasille ja ripottele päälle seesaminsiemeniä. Tarjoile  Tokyo gold -kastikkeen kanssa.