Tiramisu primavera

Pääsiäiseksi kehittelin raikkaan hedelmäisen version tiramisusta. Mascarponevaahdon ja sokerikakun lisäksi jälkiruokaan kätkeytyy mangoa, passionhedelmää ja tuoretta ananasta. Tiramisun voi koota isommalle ruokailijamäärälle korkeaan kulhoon useampaan kerrokseen tai perinteiseen tapaan matalalle vadille. Pinnalle voi ripotella kaakaojauhetta tai korvata sen kuvan mukaisesti granaattihedelmän rubiinhohtoisilla siemenillä, punaiset viinimarjat sopivat myös. Kiireinen kokki voi käyttää sokerikakun sijaan savoiardi-keksejä, jotka voi kastella kevyesti appelsiinimehussa, itse tehty sokerikakku on huomattavasti edullisempi ja mehevämpi.

Tiramisu primavera

Sokerikakku

2 munaa

1 dl sokeria

1 dl vehnäjauhoa tai gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta

Pane uuni lämpenemään 200 asteeseen. Päällystä uunipelti leivinpaperilla. Vaahdota munat ja sokeri hyvin pitämällä kulhoa tiskialtaassa kuumassa vesihauteessa. Siivilöi jauhot munavaahtoon mahdollisimman hellävaraisesti sekoittaen, älä vatkaa taikinasta ilmavuutta pois.

Kaada taikina leivinpaperin päälle ja tasoittele lastalla noin 1 cm paksuiseksi, paista uunin keskitasolla noin 5 minuutin ajan, kunnes pinta on vaaleanruskea. Anna jäähtyä ja leikkaa viipaleiksi.

Mascarponevaahto

1 prk mascarponea

2 dl kuohukermaa

2 tl vaniljasokeria

2 rkl sokeria

Vaahdota kerma ja mascarpone, mausta sokereilla.

Mango-passionvaahto

1 prk mascarponea

2 dl kuohukermaa

2 dl mangopassionsorbettia sulatettuna

4 dl kreikkalaista jugurttia, 10 %

1 dl sokeria

3 liivatelehteä

1/4 tuore ananas (tai iso appelsiini paloiteltuna)

Pane liivatteet kylmään veteen pehmenemään viideksi minuutiksi. Kiehauta pieni tilkka vettä ja liuota liivatteet siihen, jätä jäähtymään huoneenlämpöön. Kuori ananas, leikkaa puiseva keskus pois, paloittele noin 1×1 cm paloiksi.

Vaahdota kerma ja mascarpone, sekoita mukaan jugurtti ja sulanut sorbetti. Sekoita muutama lusikallinen kermaseosta liivateliuokseen, kaada se sitten kermaseokseen ohuena nauhana jatkuvasti sekoittaen. Näin varmistat liivatteen tasaisen sekoittumisen vaahtoon. Lisää ananaspalat ja sokeri.

Täyyteeksi lisäksi 2 dl mangopassionsorbettia sulaneena

Pinnalle kaakaojauhetta, granaattiomenan siemeniä tai punaisia viinimarjoja

Ota laakea vati tai lasikulho ja kokoa tiramisu: kerros kakkuviipaleita, joiden päälle valutetaan sulanutta sorbettia, sen päälle mangopassionvaahtoa, päällimmäiseksi mascarponevaahtoa. Laakealle vadille kerroksia tulee yksi tai kaksi, korkeaan kulhoon useampia.

Anna tiramisun tekeytyä jääkaapissa yön yli tai vähintään kolmen tunnin ajan.