Helsingin yliopistolla 9. 6. 2023 Rethinking the Serviceability of Economics to Society (ReSES) -ohjelman luennoitsijana toiminut, taloustieteen professori Ha-Joon Changilla, (59) piti esitelmän, josta suomalaiset talousprofessorit eivät takuuvarmasti pitäneet. Siksi he ovat olleet hänen vierailustaan ja hänen lukuisista aikaisemmista kirjoistaan hiirenhiljaa.
Maailmankuulussa Cambridgen yliopistossa Britanniassa taloustiedettä yli 30 vuotta opettanut ja yli kaksi miljoonaa kirjaa maailmanlaajuisesti myynyt Chang tunnetaan yleistajuisista, taloustiedettä suurelle yleisölle selittävistä kirjoistaan.
Hän kertoi, että ”Taloustieteessä on useita eri koulukuntia, jotka katsovat maailmaa aivan eri vinkkeleistä. Mutta tätä ei moni tiedä tai ajattele, sillä talouteen liittyvä keskustelu on nykyään täysin yhden koulukunnan dominoimaa.
Chang sanoo, että taloustieteen pääkoulukuntia on ainakin yhdeksän. Tämän päälle tulevat pienemmät koulukunnat. Esimerkkejä suurista koulukunnista ovat klassinen, uusklassinen, marxilainen, developmentalistinen, itävaltalainen, schumpeterilainen, institutionaalinen ja keynesiläinen koulukunta.
Pienempiin koulukuntiin kuuluvat esimerkiksi feministinen ja ekologinen taloustiede. ”Mutta nykyään kun puhutaan taloustieteestä, se tarkoittaa käytännössä uusklassista koulukuntaa”, Chang sanoo.
Jos haluat nähdä graafin, niin mene blogilleni tästä.
Kuvateksti: Brittiläinen Prospect Magazine -lehti on nimennyt hänet yhdeksi maailman kymmenestä tärkeimmästä ajattelijasta.
Hänen mukaansa on käynyt niin, että samalla, kun yksi koulukunta on muuttunut hallitsevaksi, ymmärrys taloustieteen todellisesta olemuksesta on hälvennyt. ”Uusklassiset taloustieteilijät puhuvat taloudesta tyypillisesti kuin se olisi fysiikan tai kemian kaltainen eksakti luonnontiede – vailla arvolatauksia. Mutta tämä ei pidä paikkaansa.”
Chang huomauttaa, että vielä 1800-luvun lopulla taloustiede tunnettiin englanniksi nimellä political economy eli ”poliittinen taloustiede”. Uusklassisen koulukunnan edustajat onnistuivat hänen mukaansa muuttamaan tämän pelkäksi ”taloustieteeksi”. ”Näin taloustiede saatiin kuulostamaan puhtaalta tieteeltä ilman poliittisia arvolatauksia.”
Hän kritisoi näitä nykyisin vallassa olevia uusliberalistisen ”uskontokunnan” ekonomisteja seuraavasti: ”Mutta uusklassisen ajattelun dominanssi on johtanut esimerkiksi siihen, että jopa tiedemaailmassa artikkeleita on vaikeaa saada julki parhaissa taloustieteen julkaisuissa, elleivät ne edusta uusklassista ajattelua. Myös yliopistojen taloustieteen opetus painottaa nykyään tyypillisesti vahvasti uusklassista teoriaa”.
Chang jatkaa: Mutta miksi kaikkien pitäisi ymmärtää, että taloustieteessä on monia erilaisia koulukuntia ja tapoja ajatella? Siksi, että ”talouspolitiikka vaikuttaa meihin kaikkiin ja talousajattelu on vallannut kaikki elämänalat”, Chang sanoo.
”En pidä lainkaan hyvänä, että esimerkiksi terveydenhuoltoa, koulutusta, kirjallisuutta tai taiteita tarkastellaan nykyisin taloudellisen logiikan kautta, mutta niin vain on”, hän sanoo.
Samoin valtioiden talouspäätökset vaikuttavat Changin mukaan kaikkiin. Mistä leikataan, ja minne lisätään rahaa? Oli sitten kyse sosiaaliturvan tasosta, verotuspäätöksistä, asuntolainojen korkotasoista, eläkkeistä, minimipalkoista tai töiden ulkoistamisesta, kaikkien taustalta löytyy jokin talousteoria.
Jos haluat nähdä graafin, niin mene blogilleni tästä.
Kuvateksti: Digitaalinen markkinatalous ei enää tuota työtä jolla myös eläisi ilman tulonsiirtoja.
”1980-luvulta asti vallinneessa uusklassisessa teoriassa esimerkiksi asioiden hinta määräytyy sen mukaan, mitä niistä ollaan markkinoilla valmiita maksamaan. Teorian suuri ongelma on, että vaikka jollekin asialle olisi valtavan suuri kysyntä, tämä ei tarkoita, että ihmiset itse asiassa useinkaan pystyisivät maksamaan kyseisestä asiasta kovin paljon”.
Valtavan suurta kysyntää kohdistuu esimerkiksi arkiseen ruokaan, terveydenhuoltoon, lasten päivähoitoon ja vanhusten hoivapalveluihin. Käytännössä näiden erittäin tärkeiden asioiden hinta ei kuitenkaan voi olla kovin korkea, sillä silloin ihmisillä ei olisi varaa maksaa niistä.
”Teorian toinen merkittävä ongelma on, ettei kaikella tärkeällä elämässä yksinkertaisesti ole hintaa. Esimerkiksi rakkaudella ja perheellä.” Chang tarkastelee monia asioita kuin myytinmurtaja. Hän ottaa hyppysiinsä jonkin vallitsevan talousajattelun ”totuuden”, purkaa sen osiin ja tuo esiin argumentin epäloogisuudet ja aukot.
Tunnetuimmassa teoksessaan ”23 tosiasiaa kapitalismista” (2012) Chang kirjoittaa, ettei vapaita markkinoita ole olemassakaan.
”Todellisuudessa kaikilla markkinoilla on jotkin rajat. Mihin raja on vedetty – se on erittäin poliittinen päätös”, hän sanoo. Jos markkinat näyttävät vapailta, ne näyttävät siltä Changin mukaan vain siksi, että markkinoiden rajat ovat niin yleisesti hyväksytyt, ettei niitä näe.
”Kun 1800-luvun Britanniassa lapsityövoima eli tuolloin käytännössä alle 9-vuotiaiden lasten käyttö työvoimana haluttiin kieltää, sitä vastustettiin vapaiden markkinoiden nimissä.” Argumentti meni niin, että jos lapset haluavat tehdä töitä – tai heidän on elääkseen pakko tehdä töitä – ja yritykset tarvitsevat työvoimaa, mikä on ongelma.
”Puhe vapaista markkinoista helposti sumentaa sen tosiasian, että on olemassa muunkinlaisia vapauksia kuin taloudellinen vapaus. Ja nämä vapaudet voivat hyvin olla ristiriidassa. Esimerkiksi työntekijöiden vapautta on heidän oikeutensa lakkoon työtaistelutilanteessa.”
Jos haluat nähdä graafin, niin mene blogilleni tästä.
Kuvateksti: Hesari on levittänyt tätä ns. ”vaihtoehtoista totuutta” jo 40 vuotta. (keynesläisten listalta puuttuu Jouko Paunio)
Koska nämä uusliberalistiset valtavirtaekonomistit ovat olleet vallassa jo ainakin 40 vuotta niin valtamediat ovat tietenkin uskotelleet sen olevan ainoa ”totuus” ja antaneet palstatilaa vain vallitseville uskomuksille.
Siksi oli käänteentekevää, että Hesarin yliopiston kirjeenvaihtaja Nooa Bäckgren oli saanut kirjoittaa ja julkaista Changin näkemyksiä. Hänelle on käynyt valitettavasti samoin kuin allekirjoittaneelle. Olin niitä harvoja ”keynesläisiä” joka 90-luvulla uskaltautui kritisoimaan Yliopisto-lehdessä silloisia vallassa olevia talousprofessoreita.
Samoin Hesarissa ja Ylessä sain aluksi palstatilaa, mutta kun ennustukseni alkoivat käydä toteen, mediatila alkoi sulkeutua kaikkialla. Nyt vihdoin, kun uusliberalismin haaksirikko on kaikkien nähtävillä, nämä 90-luvulla vallassa olleet valtavirtaekonomistit ovat vihdoin hiljaa.
Jo 40 vuotta on ollut vallalla talousnobelisti Milton Friedmanin ”vapaiden markkinoiden” talousoppi: Puhuttiin markkinoiden ”näkymättömästä kädestä”, joka siirteli resursseja sinne, missä ne olivat tehokkaimmassa käytössä. Sekä osake- että työmarkkinoita tulkittiin pitkälti tehokkaiden markkinoiden teorioiden avulla.
Opetettiin markkinoiden ”itseohjautuvuuteen” sekä pääomien- ja kaupan vapauteen, josta poliitikkojen piti olla mahdollisimman kaukana markkinoiden toiminnasta ja ilman mitään sääntelyä.
Valtamediat ovat onnistuneet vaikuttamaan uusliberalistisella ”uskonnolla” tehokkaasti kansalaisten moraalisiin arvoihin. Tuore Washingtonin yliopistossa tehty tutkimus kertoo, että Ihmisiä ei juurikaan kiinnosta tulla rehellisemmiksi, auttavaisemmiksi, epäitsekkäämmiksi ja myötätuntoisemmiksi.
Itsensä kehittämisessä tärkein kysymys tuntuu olevan: mitä minä siitä hyödyn? Tutkimuksen lopputulema oli, että ihmiset haluavat kehittyä piirteissä, jotka eivät suoranaisesti liity moraaliin.
He voivat pyrkiä esimerkiksi olemaan rohkeampia oman mielipiteen ilmaisussa, hallitsemaan mielitekojaan, vähentämään huolehtimista, olemaan aikaansaavempia ja nostamaan sosiaalista statustaan. Lisäksi he haluavat tulla kuitenkin arjessaan onnellisemmiksi.
Vasta viime aikoina on yhä enemmän ymmärretty, miten epätehokkaita markkinat ovat. Yleisesti ottaen taloustieteen opetuksessa keskiöön on noussut pankkien rooli taloudessa ja se, miten rahoitus käytännössä välittyy markkinoilla.
Muutos aiheutui uusliberalisti Matti Pohjolan mukaan suoraan vuoden 2008 finanssikriisistä. Sitä ennen rahoitusmarkkinat olivat toimineet tehokkaasti, mutta kriisi muutti kaiken.
Uusliberalismi keskitti pääomat ja vallan 80-luvulle asti öljy-yhtiöille, sitten finanssikriisiin asti pankkiireille ja sen jälkeen muutamille digiyhtiöille. Nyt kaikki digitalisaation tuottavuushyödyt menevät muutaman miljardöörin pohjattomaan taskuun.
Kuvateksti: Taloudellisessa vallassa oli ensin öljy-yhtiöt, sitten vallan painopiste siirtyi pankeista digiyhtiöihin.
Onneksi valistuneimmat heistä kuten ekonomisti Sixten Korkman, ovat kääntäneet kelkkansa. Vaikka hän on entinen Evan ja Etlan toimitusjohtaja, hän on hiljattain kirjoittanut Hesarin vieraskynäpalstalla otsikolla: Uusliberalismi ei ollut tie onnelaan.
Hän totesi siinä: ”On se niin, että rajalliset tuloerot ja luottamus ovat hyvän yhteiskunnan rakennusosia. Uusliberalismiksi nimetty vallankumous levisi 1980-luvulla etenkin angloamerikkalaisessa maailmassa. Myös Pohjoismaat saivat vaikutteita, mutta ne pitivät pääosin kiinni omasta sosioekonomisesta mallistaan.
Pohjoismaisella hyvinvointivaltiolla on Suomessa laaja poliittinen tuki, mutta elinkeinoelämän piirissä on aina haikailtu valtioon kielteisesti suhtautuvan uusliberalismin perään. Se on nähty matalien verojen ja tehokkaan talouden sekä yksilön vapauden tyyssijana. Olisiko tuo malli pitänyt omaksua myös Pohjoismaissa?
Vertailin neljää angloamerikkalaista maata (Yhdysvallat, Britannia, Australia, Kanada) neljään Pohjoismaahan (Suomi, Ruotsi, Tanska, Norja).
Ensimmäinen havainto on, että veroaste on kaikissa angloamerikkalaisissa maissa alempi kuin Pohjoismaissa. Ero on iso, painottamattomalla keskiarvolla mitattuna yli 10 prosenttiyksikköä.
Toinen havainto on, että tuotanto henkeä kohti on jonkin verran korkeampi Pohjoismaissa. Näin on, vaikka öljyrikas Norja jätettäisiin vertailusta pois. Suomi heikentää Pohjoismaiden keskiarvoa, mutta pärjää Kanadaa ja Britanniaa paremmin.
Jos haluat nähdä graafin, niin mene blogilleni tästä.
Kuvateksti: Viiden eri veronalennuksen jälkeenkään talous ei lähtenytkään nousuun Ruotsissa kuten uusliberalistiset ekonomistit lupasivat.
Tulosta voi pitää yllättävänä: eikö matala verotus lisää talouden tehokkuutta ja tulotasoa? Kyllä, mutta verotuksen tehokkuutta haittaavat vaikutukset ovat monien tutkimusten mukaan melko vähäisiä. Eivät matalan verotuksen maat OECD-alueella yleensäkään yllä muita korkeampaan tulotasoon (Martin Wolf, Financial Times 3.10.).
Entä vapaus? Uusliberalismin profeetat, Friedrich Hayek ja Milton Friedman, julistivat sanomaa matalasta verotuksesta vapauden edellytyksenä. Silti riippumaton amerikkalainen tutkimuslaitos Freedom House arvioi, että ihmisen vapaus toteutuu Pohjoismaissa paremmin kuin missään muualla.
Kaiken kaikkiaan vertailu ei ole mairitteleva angloamerikkalaisten maiden kannalta. Tove Janssonin kuvakirjan otsikon mukaisesti voi totisesti kysyä: Kuinkas sitten kävikään? Kävi huonosti. Markkinafundamentalismi loi suurta eriarvoisuutta ja petasi tietä populismille, joka nyt on uhkana Yhdysvaltojen demokratialle ja aiheuttaa kaaosta Britanniassa.
Jos haluat nähdä graafin, niin mene blogilleni tästä.
Kuvateksti: Digitalisaation tuottavuushyödyt menneet vain rikkaimmalle desiilille, ei massojen ostovoimaksi (kysynnäksi).
Mutta jääkööt omaan arvoonsa puheet siitä, että Suomi on toivoton tapaus, holhousvaltio ja verohelvetti. Näissä puheissa on kyse ideologisesta viehtymyksestä markkinafundamentalismiin ja omistajien toiveesta saada sijoituksilleen entistä korkeampi tuotto”.
Uusliberalismin krapulasta syntyneen populismin juurisyyt ovat eriarvoisuudessa. Sitä torjutaan hyvinvointivaltion avulla. Politiikassa tarvittavat ratkaisut löytyvät muualta kuin uusliberalismista tai populismista. Näin siis entinen uusliberalisti.
Markkinaliberaalit ajatushautomot ja talousprofessorit näyttivät 1980-luvulla saavuttaneen tavoitteensa myös Yhdysvalloissa. Presidentiksi valitun Ronald Reaganin hallitusohjelma oli kuin suoraan niiden kynästä. Siinä rikkaat saivat veronkevennyksensä, köyhät menettivät sosiaaliturvansa ja pankit vapautuivat sääntelytaakastaan.
Siinä oli perussyy miksi uusliberalismi on niin perusteellisesti epäonnistunut. Silloin luvattiin, että kaikkinainen markkinoiden ”vapaus” on avain tulevalle talouskasvulle, uusille työpaikoille ja kansalaisten kasvavalle hyvinvoinnille.
Olen jo pari vuosikymmentä yrittänyt saada seuraavia ”kasvugraafeja” Hesarin sivuille BKT:n kasvusta vastaavalle toimittaja Petri Sajarille. (myös Ylelle)
Jos haluat nähdä graafin, niin mene blogilleni tästä.
Kuvateksti: Suomen talouden ”kasvukäyrä” hiipunut nollasummamarkkinoiksi. Siitä ekonomistit vaikenevat. Vuosittainen vaihteluväli on eri syistä suurta.
Jos haluat nähdä graafin, niin mene blogilleni tästä.
Kuvateksti: Myös: Euroopan BKT:n ”kasvu” on ollut trendinomaisesti mollivoittoinen. Siellä on Suomen suurimmat vientimarkkinat.
Jos haluat nähdä graafin, niin mene blogilleni tästä.
Kuvateksti: Myös koko maailman ”talouskasvu” sojottaa alaspäin eikä ylöspäin kuten ekonomistit ja Hesari ovat uskotelleet.
”Jostakin kumman syystä” Hesari ei ole niitä julkaissut, ilmeisesti siksi, että ne eivät oikein tue uusliberalismin kasvu-uskomuksia. 90-luvulla tietokone tuli melkein jokaisen eteen työpaikalla lisäämään työntekijöiden ”tuottavuutta” ja Kokoomus pääsi Kekkosen 20-vuoden boikotin jälkeen valtaan.
Varsinkin teollisuudessa automaatio ja robotisaatio paransivat ”tuottavuutta” mutta veivät myös työpaikat ja ostovoiman. Silti valtavirtaekonomistit kuten Pertti Haaparanta uskoivat talouden jatkuvaan kasvuun.
Teknologian lisäksi paremmin palkatut teolliset työpaikat hävisivät Kiinaan ja matalapalkkamaihin koska matalimmilla palkoilla, olemattomimmilla veroilla, -sosiaalimaksulla ja kielletyllä ay-liikkeellä saatiin lisää ”tuottavuutta”, kilpailukykyä ja katetuottoja.
Nyt Kiinassakin ollaan samoissa hiipuvan talouskasvun ongelmissa kuin EU-maissa. Sielläkin talouskasvua on ylläpidetty keinotekoisesti velkaantumalla. Jotta Kiinan talouskasvu olisi kestävämmällä pohjalla, sen pitäisi saada kotitalouksien kulutuksen osuus bruttokansantuotteesta isommaksi.
Tuota mantraa Kiinan johtajat ovat hokeneet ainakin kymmenen vuotta, mutta vielä he eivät ole onnistuneet loitsussaan. Julkisen turvaverkon, kohtuuhintaisten asuntojen ja riittävien eläkkeiden puute ovat esteinä. Nyt koulutetuillekaan ei löydy töitä.
Jos haluat nähdä graafin, niin mene blogilleni tästä.
Kuvateksti: Jos väestönkasvu otetaan huomioon, niin BKT per capita on ollut pitkään miinusmerkkinen.
Lähetin Hesarin kaikille taloustoimittajille oheisen graafin jotta he voisivat jatkaa edellä olevien kolmen graafin ”kasvukäyrää” 2000-luvun lopulta tähän päivään asti.
Hesarilla pitäisi olla taloudellisia voimavaroja tilata ajantasaiset ”kasvukäyrät” Suomesta, Euroopasta ja maailmasta ulkomaisilta taloustutkimuslaitoksilta. ”Jostakin syystä” niitä ei ole julkaistu vieläkään Hesarin sivuilla.
Jos haluat nähdä graafin, niin mene blogilleni tästä.
Kuvateksti: Edes kehittyneet OECD-maat, jotka markkinaosuustaistelussa ovat olleet voittajia, ”kasvukäyrä” oli lähes identtinen edellä olleiden kolmen ”kasvukäyrän” kanssa.
Tämä graafi on peräisin amerikkalaisen historiantutkijan Aaron Benavin kirjasta: ”Automation and the Future of Work” jossa hän selittää BKT:n ”kasvun” alenemisen toisinpäin.
Hän haastaa talousviisaat: Maailmantalouden keskeinen ongelma on ymmärretty väärin. Aaron Benanav sanoo, että kehittyneiden maiden työväestön ongelmien syy ei ole automaatio vaan maailmantalouden kasvumoottorin hiipuminen. Historiantutkija Aaron Benanavilla on teoria. Hän uskoo, että monet johtavat taloustieteilijät ovat pahasti väärässä.
Hyväpalkkaisten ja vakaiden työpaikkojen pulaa on pidetty tärkeänä syynä länsimaissa koetulle epävarmuuden, populismin ja digitaalisen eliitin nousulle.
Benanavin mukaan krooninen työvoiman alikysyntä näkyy palkkojen jähmeässä kehityksessä, työpaikkojen pysyvyyden epävarmuudessa ja siinä, miten työllisyys palautuu kriisien jälkeen tuskallisen hitaasti. Nämä ongelmat ovat läsnä Yhdysvalloissa ja Euroopassa, mutta vielä voimakkaammin esimerkiksi Etelä-Afrikassa, Intiassa ja Brasiliassa.
Työpaikkojen hiipumisen lääkkeeksi Suomessa ekonomistit ovat ehdottaneet yrittäjyyden lisäystä. Pakkoyrittäjyys onkin lisääntynyt rajusti sillä pieniä ”salkkuyrityksiä” onkin pakkotilanteessa syntynyt paljon.
Suomen yrityskannasta 93 prosenttia on alle kymmenen henkeä työllistäviä yrityksiä ja 69 prosenttia on yksinyrittäjiä. Puolet niistä ansaitsee alle 2 000 euroa kuukaudessa bruttona, neljäsosa alle 1 000 euroa. Ne ovat automaattisesti toimeentulon asiakkaita ja kuuluisivat itse asiassa työttömyystilastoihin).
Nämä ovat niitä ekonomisti Mika Malirannan mainostamia ”luovan tuhon” aikaansaamia ”uusia hyväpalkkaisia työpaikkoja”. Toinen yrittäjyyden apostoli oli professori Vesa Kanniainen joka jo 90-luvulla esti Helsingin Yliopistossa vaihtoehtoisen talouskeskustelun.
Jos haluat nähdä graafin, niin mene blogilleni tästä.
Kuvateksti: Uusille yrityksille ei ole enää tilaa eikä ostovoimaa USA:ssakaan. Isot yritykset ostavat ja ”syövät” heti kun ne kasvavat keskisuuriksi.
Benanavin mukaan tuottavuuden heikkenemisen kanssa samanaikaisesti käynnissä on toinen, vielä voimakkaampi trendi, joka on jättänyt sen varjoonsa. Se on kehitys, jota on kutsuttu nimillä pitkä alamäki, sekulaarinen stagnaatio ja japanifikaatio.
Taloudet yksinkertaisesti kasvavat hitaammin kuin ennen. Merkittävin syy tähän löytyy Benanavin arvion mukaan teollisuuden ylikapasiteetista, joka puolestaan on ollut seurausta talouden globalisaatiosta.
Ongelma on Benanavin tulkinnan mukaan syntynyt, kun kilpailevat maat ovat rakentaneet toisensa kanssa kilpailevaa tuotantoa sen sijaan, että niiden tuotanto täydentäisi toisiaan. Ylikapasiteetti on hyydyttänyt valmistavan teollisuuden kasvumoottorin. (tämä saattaa olla myös yksi tuottavuuden pysähtymisen syy).
Kun talouskasvu hiipuu, sen mukana hiipuu myös uusien työpaikkojen syntyminen. Tämä ilmiö – ei teknologian kehitys – on syynä työvoiman kysynnän vähenemiseen ja työpaikkojen tuhoutumiseen.
”Työpaikkoja syntyy entistä vähemmän, koska talous kasvaa hitaasti. Ei ole kyse työpaikkojen tuhoutumisesta, vaikka aina työpaikkoja tuhoutuu. Ongelma on se, että työpaikkoja ei synny siten kuin ennen”, väittää Benanav.
Tämä on tyypillistä talousviisaiden kvasiteorisointia eli ”muna ja kana”-syndrooma. Kysymys on samasta ilmiöstä eli työpaikkoja ei enää kasva talouskasvun suhteessa kuten ennen. Tuottavuuden lisääntyminen tuhoaa työpaikkoja ja ostovoimaa jolloin kasvavalle tuotantokapasiteetille ei riitä kysyntää pysähtyneillä markkinoilla.
Jos haluat nähdä graafin, niin mene blogilleni tästä.
Kuvateksti: Palkkojen osuus (ostovoima) voitoista ja BKT:sta on pienentynyt kaikkialla maailmassa. Tästäkin suomalaiset ekonomistit vaikenevat.
Jos haluat nähdä graafin, niin mene blogilleni tästä.
Kuvateksti: Ekonomistit uskottelevat Suomessa vieläkin, että tuottavuuden lisäys digitalisaatiolla lisää työntekijöille ostovoimaa, työpaikkoja ja hyvinvointia kaikille.
Kun palkkojen osuus BKT:sta on pienentynyt sen sisällä tapahtuneista valtavasta muutoksista suomalaiset ekonomistit ovat olleet hiirenhiljaa. Se on ollut anteeksiantamatonta. Se osoittaa täydellistä osaamattomuutta, ymmärtämättömyyttä ja jopa moraalittomuutta.
Se on johtanut siihen, että pohjoiset hyvinvointivaltiot eivät enää pysty ulosmittaamaan nykyisestä pysähtyneestä tuotannosta (tai edes kasvavasta tuotannosta) entisenlaisia verotuottoja, koska teknologian tuottavuushyödyt menevät pääasiassa vain ulkomaisille rikkaille voittoina tai osinkoina.
Ne eivät enää ohjaudu investointeihin vaan omien osakkeiden ostamiseen tai jättiosinkoihin. Suuret amerikkalaiset yhtiöt ovat investoineet voittojaan varsin nihkeästi jo pidemmän aikaa.
Esimerkiksi S&P 500 -listan yhtiöistä 465 käytti ajanjaksolla 2009–2018 omien osakkeidensa takaisinostoihin noin neljätuhatta miljardia euroa. Tämä vastasi 52:ta prosenttia niiden yhteenlasketuista tuloksista.
Samalla ajanjaksolla yhtiöt maksoivat osinkoja liki kolmentuhannen miljardin euron edestä, mikä puolestaan vastasi 39:ää prosenttia niiden yhteenlasketuista tuloksista. Koko aikana yhtiöt käyttivät siis voitoistaan investointeihin vain yhdeksän prosenttia, koska he eivät nähneet markkinoilla olevan kysyntää. Tästäkin suomalaiset ekonomistit vaikenevat.
Suomen ekonomistit ovat jatkuvasti uskotelleet, että kun yritys menestyy, se kasvaa ja investoi luoden työtä ja hyvinvointia kaikille. Heiltä on jäänyt ”jostakin syystä” huomaamatta, että voitoillaan he korkeintaan ostavat kilpailijoitaan ja keskittyvät (ns. ”luova tuho”), ostavat omia osakkeitaan, jakavat ylisuuria osinkoja ja kiertävät veroja investointien sijaan. Tämän Mika Malirannan markkinoiman schumpeterilaisen talousopin talouskasvun ”uudistajana” voi heittää jo viimein romukoppaan.
Jos haluat nähdä graafin, niin mene blogilleni tästä.
Kuvateksti: Rikkaat saavat BKT:n ”kasvusta” melkein saman osuuden kuin palkkapotti on pienentynyt. Se ei lisää talouskasvua vaan pörssikeinottelua,
Suomalaiset huippuekonomistit, valtamediat ja kansanedustajat (tässä vastuu- ja ”syyllisyysjärjestyksessä”) eivät ole olleet tehtäviensä tasalla ja varoittaneet poliittisia päättäjiä. He eivät ole pitäneet huolta siitä, että yhteiskunnalle jäisi kasvavasta tuotannosta verotuloja samassa kasvun suhteessa kuin vuonna 1990 jolloin digitalisaatio tuli työelämään.
Silloin meillä olisi vuositasolla 25 miljardia euroa enemmän rahaa hyvinvointipalveluihin, eikä Kokoomuksen Orpon tarvitsisi tehdä loputtomia säästö- ja leikkauslistoja. 30 vuodessa poliitikot ovat ymmärtämättömyyttään menettäneet satoja miljardeja jaettavaa hyvinvointivaltion ylläpitämiseksi.
Lisää suomalaisten ekonomien vastuuttomuudesta. Kaikki ekonomistit ja kansanedustajat kuorossa peräävät talouskasvun kyytipojaksi tuottavuuden kasvua. Kukaan – pyynnöistäni huolimatta – ei ole kertonut, kuinka se on mahdollista nykyisillä pysähtyneillä markkinoilla!
Jos haluat nähdä graafin, niin mene blogilleni tästä.
Kuvateksti: Vaikka nuoret ovat tänään koulutetumpia kuin vanhempansa, he eivät saavuta enää heidän tulotasoaan koulutettujen ylitarjonnan takia.
Vieläkin ekonomistit luulevat ja uskottelevat, että talous voi kasvaa loputtomiin ja se pelastaa sekä valtion talouden ja työpaikat. Kaikki uskottelevat, että panostamalla digitalisaatioon, tekoälyyn ja tuotekehitykseen, talous saadaan kasvuun. Jo ekologisista syistä se on vastuutonta ja mahdotonta.
Heidän epärealistinen uskomuksensa perustuu vain toivoon olla voittajia markkinaosuustaistossa kuten Kiina ja Saksa ovat onnistuneet. Kaikki muut parisataa valtiota ovat varmoja häviäjiä joten voittajavaltioilta katoaa samalla vientimarkkinat ja ostovoimaiset ostajat (=kysyntä).
On täysin vastuutonta ekonomisteilta usuttaa poliitikkoja tällaiseen hevosenleikkiin jossa on vain muutama voittaja ja kaikki muut ovat varmoja häviäjiä. Se takaa, että kokonaismarkkinat eivät voi kasvaa, kuten edellä olevat 10-vuoden keskiarvon ”kasvutilastot” osoittavat. Ja kaiken kukkuraksi ekonomistit markkinoivat sitä ”pelastuskeinona”.
Vielä hullummaksi ekonomistien uskomukset menevät, kun he markkinoivat, että digitalisaatioon ja tekoälyyn panostamisella saadaan lisättyä tuottavuutta ja sen avulla muka saadaan uusia työpaikkoja.
Jos haluat nähdä graafin, niin mene blogilleni tästä.
Kuvateksti: Jo 90-luvulla monet ulkomaiset ekonomistit varoittelivat teknologisesta työttömyydestä mutta ei kukaan ekonomisti Suomessa.
Kun teknologialla lisätään tuottavuutta, sitä tehdään juuri siksi, että saataisiin eliminoitua kallista ihmistyövoimaa, johon kohdistuu pääosa verotuksesta ja erilaisista sosiaaliturvamaksuista jotka lisäävät työn hintaa.
Kaiken kukkuraksi teknologiainvestoinnit saa verotuksessa vähentää tuloksesta poistoina (joka on itse asiassa veronmaksajien verotukea) joten ihmisen kilpailukyky koneeseen nähden on toivoton ja on vähän samaa kuin kiihdyttäisi oman työpaikan menettämistä.
Miljoonien tai miljardien investoinnit digitalisaatioon alkavat tuottaa vasta sen jälkeen kun ne on ensin kuoletettu. Ekonomistit eivät ole kyenneet vastaamaan siihen, mistä muusta ne rahat teknologiainvestointeihin saadaan kun henkilöstömenoista?
Jos haluat nähdä graafin, niin mene blogilleni tästä.
Kuvateksti: Suomalaiset ekonomistit ovat huolissaan vain työvoimapulasta eikä teknologian tulevasta kehityksestä.
Yksikään suomalainen ekonomisti ei ole uskaltanut sanoa ääneen, että täystyöllisyys markkinaehtoisesti nykyisessä digitalisoituneessa yhteiskunnassa ei ole enää mahdollista. Sanoin jo 34 vuotta sitten ensimmäisessä kirjassani: ”Lisääkö automaatio kilpailukykyä ja työttömyyttä? (Tammi 1989)” seuraavasti:
”Lienee selvää, että tulevaisuudessa ei kaikille riitä enää varsinaista tuottavaa työtä. Kuinka suureksi tämä tarpeettomien ihmisten määrä kasvaa, riippuu aika pitkälti teknologian vastaisesta kehityksestä ja sen nopeudesta. Teknologia on järkyttänyt jo melko pahasti markkinatalousjärjestelmän perusteita”. (Tammi 1989, s. 276).
Vielä 80-luvulla oli kahden prosentin kitkatyöttömyys. 90-luvun laman jälkeen syntyi massatyöttömyys kaikkialle kehittyneisiin maihin kun digitalisaatio alkoi tehdä tuloaan. Suomalaiset ekonomistit eivät ymmärtäneet sen yhteiskunnallisia vaikutuksia eivätkä varoitelleet siitä poliitikkoja.
Jos haluat nähdä graafin, niin mene blogilleni tästä.
Graafi 17: USA:ssa ei enää synny hyväpalkkaisia työpaikkoja
Kuvateksti: Ekonomistien suurin puute on, että heidän visiointikykynsä digitalisaation yhteiskunnallisista vaikutuksista työllisyydestä on vieläkin olematonta.
He pitivät sitä samana kuin kangaspuiden, sähkön ja polttomoottorin ja automaation vaikutuksia: aina löytyy uutta työtä menetettyjen tilalle. Kun robotointi alkoi toteutua tehdasteollisuudessa he rauhoittelivat, että niiden tilalle syntyy menetettyjen työpaikkojen tilalle vastaavasti uutta paremmin palkattua työtä digitalisaatioon ja palvelualoille.
Siinä heidän uskomuksensa meni pahiten metsään. Jotain uusia nimikkeitä on toki syntynyt mutta kokonaismäärä on olematonta. Ainoat uudet työpaikat ovat syntyneet palvelupuolelle mutta sielläkin vain ms. ”paskatyöpaikkoja”.
Niiden palkkataso ja työtuntimäärä ovat niin heikkoja, että niillä ei enää elä. Niistä ei tule edes verotuloja vaan ”uudet palvelualan työpaikat” tarvitsevat – päinvastoin – tulonsiiroja.
Ekonomistit seuraavat vain työttömyys- ja työllisyystilastoja mutta eivät työtuntitilastoja jotka mittaavat työn määrän kehitystä.
Jos haluat nähdä graafin, niin mene blogilleni tästä.
Kuvateksti: BKT on kasvanut kaksinkertaiseksi mutta työtunnit eivät ole kasvaneet vuodesta 1990.
Tuntimäärä on pysynyt 30 vuotta samana vaikka työikäinen väki on lisääntynyt 400 000 hengellä. Tehtyjen työtuntien määrä ei ole lisääntynyt.
Työllisyysaste on saatu keinotekoisesti nostettua Pohjoismaiden parhaaksi kun saman työtuntimäärän tekee yhä kasvava epätyypillisten työntekijöiden joukko. Tämänkin meidän ”huippuekonomistit” ovat unohtaneet kertoa poliitikoille.
Tekoälystä ekonomistit ovat aivan pihalla eikä kukaan heistä ole varoittanut poliitikkoja siitä. Heidän ainoa näkökulmansa on, että se lisää tuottavuutta ja uskottelevat sen samalla lisäävän myös kaikkien kansalaisten hyvinvointia.
Onneksi jo joku ulkomainen ekonomisti on alkanut kysellä, minne ne digitalisaation hyödyt oikein menevät ja ketkä siitä tuottavuudesta hyötyvät?
Jos haluat nähdä graafin, niin mene blogilleni tästä.
Kuvateksti: Tällaisia huomioita ei yksikään suomalainen ekonomisti ole tehnyt julkisuudessa – Miksihän?
Kummallista, että ulkomailla tällaisia huomioita tehdään, vaikka minä varoittelin siitä jo 34 vuotta sitten ensimmäisessä kirjassani.
Vuosia sitten lähetin tämän ensimmäisen kirjani ”ekonomistien ekonomistille” professori Roope Uusitalolle. (Suomalaiset ekonomistit ovat vuosi sitten valinneet hänet Suomen merkittävimmäksi ”talousosaajaksi”).
Sähköpostissa hän vastasi ylimielisesti, että ”kirjassasi ei ollut mitään uutta”(!!!). (lue kirja tästä) ja siinä yhteydessä hän kehotti minua tutustumaan tähän taloustieteen maailmantähteen: Daron Acemoğluun. Hän esitti tuolloin vielä melko uusliberalistisia näkemyksiä.
Hän sai Yhdysvaltojen taloustieteellisen yhdistyksen myöntämän John Bates Clarkin mitalin vuonna 2005. Monille mitalin saaneille on myöhemmin annettu taloustieteen Nobel-palkinto.
Toimittaja Petri Sajari teki hänestä näyttävän haastattelun HS Visioon. Siinä Acemoğlun näkemykset kuulostavat minulle kovin tutuilta. Lue haastattelu mutta tähän vain muutama sitaatti siitä:
”Taloustieteilijät ajattelevat usein, että kaikki asiat, jotka parantavat työn tuottavuutta, johtavat lähes automaattisesti palkkojen kohoamiseen. Kyseenalaistan tämän, sillä työn tuottavuuden paraneminen ei välttämättä nosta palkkoja, koska työntekijät eivät lisääntyneen automaation takia ole välttämättä yhtä tarpeellisia kuin ennen.”
Toisin sanoen työtehtäviä voidaan korvata koneilla ja tekoälyllä. Ja kun työtehtävät ovat vaakalaudalla, ihmiset voidaan pakottaa hyväksymään kohtuuttomat työehdot”.
Kuten kaikki ekonomistit, hänkin painotti tuottavuuden parantamisesta tekoälyllä, mutta hänellä oli sentään pieni ”haju” tuottavuushyötyjen jaosta:
”Yksi hyvinvointikapitalismin ideoista on turvata yritysten investoinnit työn tuottavuuden parantamiseksi, mutta huolehtia samalla, että työntekijät saavat osansa hyödyistä.
Pohjoismaissa tämä on tapahtunut pitkälti työehtosopimusten (ja ay-liikkeen) välityksellä. ”Ei ole lainkaan väistämätöntä, että hyvinvointikapitalismi kasvattaa suosiotaan. Yhdysvalloissa yritysten liiketoimintaa kasvaa, mutta hyödyt eivät välity etenkään vähän koulutettujen ihmisten palkkoihin.”
Acemoğlu poikkeaa suomalaisista ekonomisteista siinä, että hän on huolissaan tekoälystä ja kehottaa panemaan tekoäly-yritykset kuriin: ”Tämän lisäksi tekoäly edellyttää hänen mukaansa lainsäädännön muuttamista, jotta ihmisten oikeudet ja etenkin osallistumismahdollisuudet turvataan paremmin”.
Työlainsäädännön muuttaminen Yhdysvalloissa on poliittisesti hyvin vaikeaa, koska liike-elämää hallitsee pieni joukko erittäin suuria yrityksiä. Yhdysvaltojen hallinto on jo menettänyt otteensa uudesta teknologiasta, eikä se pysty sääntelemään tekoälyä.”
Myös media sai Acemoğlulta täyslaidallisen: ”Osansa arvostelusta saavat myös toimittajat. ”On suorastaan turhauttavaa, kuinka yhdysvaltalaiset toimittajat ovat suurten teknologiayhtiöiden lumoissa. Heidän kertomuksensa vaikuttavat paljon yleiseen mielipiteeseen.”
Toimittaja Sajarin ammattitaito ei riittänyt kriittiseen jatkokysymykseen: Jos tuottavuutta haetaan digitalisaatiolla, mitenkä työpaikat voivat lisääntyä samanaikaisesti nykyisillä nollasummamarkkinoilla?
Suomalaiset ekonomistit paasaavat vieläkin vain markkinoiden ”vapaudesta” ja ”näkymättömästä kädestä” vaikka tekoälyä kehittelevät uranuurtajatkin ovat huolissaan tekoälyn tulevista yhteiskunnallisista vaikutuksista.
Jos haluat nähdä graafin, niin mene blogilleni tästä.
Kuvateksti: Johtavat tiedemiehet ovat jo vuonna 2015 varoittaneet tekoälyn vaaroista. Suomalaiset ekonomistit – päinvastoin – kehottavat lisäämään sitä.
Suomalaiset ekonomistit eivät vieläkään ymmärrä, että digitalisaation huipputuotteet ovat vaarallisempia kuin atomi- tai vetypommi. Varsinkin jos ne ovat ahneiden, vallanhaluisten digimiljardöörien tai diktaattorien (omistajien) päätäntävallan alaisia.
Fiksuimmat ja vastuullisimmat digimaailman kehittelijät, jotka ymmärsivät tekoälyn vaikutukset ja mahdollisuudet, varoittelevat siitä. He pyysivät juuri poliitikkoja tekemään tekoälyn tutkimukselle sääntelyä ja suitsimaan sen kehitystä, jotta se ei karkaisi käsistä.
Siis nämä digitalisaation rikastuttamat miljardöörit vaativat poliitikkoja säätelemään heidän toimintaansa. Digitaalisen mainonnan arvon nousevan vuonna 2023 peräti 680 miljardiin dollariin). Mainonnan monopolinsa he ovat saaneet vakoilemalla kaikkien kansalaisten tiedot heiltä lupaa kysymättä.
Tämä varoittelu ja vastuullisuus olisi pitänyt kuulua juuri ekonomistien ammattitaitoon. Osaamattomuus on ollut Suomessa kollektiivista.
Jos haluat nähdä graafin, niin mene blogilleni tästä.
Kuvateksti: Markkinoiden ”vapaus” tuo lisää riskejä yhteiskuntaan nykyisessä digimaailmassa. Erityisesti tekoälyn ja pääoman vapaus.
Suomalaiset ekonomistit ovat vieläkin tekoälystä ”pihalla”. Onneksi sentään Nokian entinen toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo on uskaltanut eläkkeellä ollessaan avata suunsa. Hän on todennut: ”Tieto on valtaa, joka on keskittynyt liian harvoille yrityksille.
Tekoälyä hallitsee liian pieni joukko yrityksiä, Tekoäly on todennäköisesti vielä suurempi murros (mikroprosessori, langaton viestintä), ja olen huolestunut, tuleeko rengistä pahimmassa tapauksessa isäntä. (…) Googlen, Metan, Microsoftin ja Amazonin liian vahva asema on todellinen uhka myös taloudellisesti”, toteaa Kallasvuo.
Jos haluat nähdä graafin, niin mene blogilleni tästä.
Kuvateksti: Nämä yritykset hallitsevat jo maailmaa – eivät poliitikot. Suomalaiset ekonomistit ovat vieläkin digitalisaatiosta täysin ”pihalla” ja hiirenhiljaa.
Suomalaiset ekonomistit ovat kyllä varoittaneet valtion velkaantumisesta, mutta eivät sen syistä. Kun poliitikot ja kansalaiset eivät saa enää digitalisaation tuottavuushyödyistä juuri mitään, Kokoomuksen ja Petteri Orpon hallituksen ainoa ”innovaatiolinja” on ollut vain loputon leikkaus, säästö ja kulukurilinja.
Verotulojen hiipumisesta (eivät kasva enää BKT:n suhteessa) ekonomistit eivät ole olleet huolissaan vaikka pääosa heistä saa kuukausiansionsa veronmaksajilta.
Nykyistä hyvinvointivaltiota on ylläpidetty jo 90-luvulta lähtien velkavetoisesti riippumatta siitä minkävärinen hallitus on ollut vallan kahvassa. Kun ekonomistit ovat kollektiivisesti vaienneet asiasta niin valtamediatkin ovat levittäneet tätä ekonomistien levittämää ”pajunköyttä” vaihtoehtoisena ”totuutena”.
Jos haluat nähdä graafin, niin mene blogilleni tästä.
Kuvateksti: Kun verotulojen saanti digitalisaation johdosta hyytyi, hyvinvointivaltion palveluja pidettiin yllä vain velkarahalla.
Nyt meillä on syntynyt empiiristä tilastomateriaalia siitä, kuinka uusliberalististen ekonomistien ”Trickle down” uskomus on toiminut kaikkialla maailmassa. Eriarvoisuus on räjähtänyt käsiin.
Tai kuten presidentti Sauli Niinistö vielä valtionvarainministerinä ollessaan uskoi, että rikkaiden rikastuminen hyödyttää myös köyhiä. Hän on todennut: Niinistö ”toivoo rikastumisesta paitsi jääneiden oppivan ”sietämään” rikastuneita, koska näiden rahoilla saadaan yhteistä hyvää. ”Minun on mahdotonta käsittää sitä, että jonkun rikastuminen olisi muilta pois”, Niinistö uskoi.
Jos haluat nähdä graafin, niin mene blogilleni tästä.
Kuvateksti: USA:n kansalaisten kahtiajako ja Trumpin suosio johtuu rikkaiden rikastumisesta.
Eriarvoisuus ja tulonjako on pahentunut digitalisaation johdosta Suomessakin. professori Vesa Kanniainen on vähätellyt muutosta ja todennut 2000-luvun alussa, että kyllä se pitemmällä aikajaksolla tasoittuu.
Hän on kirjoittanut seuraavaa: ”Työn loppumisella pelottelijoiden väitteisiin ei ole syytä yhtyä. Oma arvioni on, että tehokas allokaatio tuottaa pitkällä aikavälillä karkeasti sanotun 1/3-2/3 jakosäännön funktionaalisessa tulonjaossa.
Jos tämä käsitys on oikea, visiot työn loppumisesta ja kysynnän häviämisestä ovat virheellisiä. Ei ole todennäköistä, että yritysten voittoaste kasvaisi pysyvästi työvoiman kustannuksella” (Ahneuden aika s. 308).
Kanniainen teki Etlalle ”tilaustutkimuksen” jossa hän suositteli yhteiskunnan hyvinvointipalveluiden yksityistämistä. Hänen ja ”työelämäprofessori” Matti Apusen (propagandatoimisto Evan entisen toimitusjohtajan) yksityistämisvillityksen jälkiä saamme nyt korjata jälkikäteen.
Jos haluat nähdä graafin, niin mene blogilleni tästä.
Kuvateksti: Digitalisaation tuottavuushyödyt ovat Suomessakin menneet vain ylimmälle prosentille.
Kirjassaan ”Suomalainen työttömyys” ekonomisti Jaakko Kiander totesi jo 2000-luvun alussa: ”Palkkaerojen suuruus ei näytä indikoivan alhaista työttömyyttä. Suurten palkkaerojen maissa (Yhdysvallat, Britannia, Ranska ja Kanada) vuosien 1983 -1996 keskimääräinen työttömyysaste oli 9,1%, kun pienten palkkaerojen maiden (Italia, Australia, Belgia, Hollanti ja Ruotsi) keskiarvo oli vain 6,5%.
Varallisuuserojenkaan kasvua talouslehdistö ei pidä mitenkään pahana asiana. Poliittinen oikeisto uskoo tähän ”trickle down” -ilmiöön, jossa uskotaan köyhienkin hyötyvän rikkaitten rikastumisesta”.
Jos haluat nähdä graafin, niin mene blogilleni tästä.
Kuvateksti: Varsinkin tulot ja omaisuus (ja valta) on keskittynyt Suomessa hyvin pienelle porukalle. Vuoteen 1990 asti köyhätkin hyötyivät talouskasvusta jolloin Kokoomus pääsi hallitusvastuuseen.
Nämä digitalisaation tuottavuushyödyt menevät nyt pääosin digijättien omistajille ja pääomasijoittajille. Sieltä ne eivät enää ohjaudu kulutuskysyntään vaan pörssikeinotteluun lisäämään seuraavaa pörssikuplaa.
Koska tavalliset kuluttajat ja valtiot ovat hiusrajaansa myöten velkaisia niin ainoat luottokelpoiset ovat nämä miljardöörit. Heidän luoton saantiaan helpottaa vielä se, että he omistavat melkoisesti myös pankkien osakkeita.
Ne ovat jo ostaneet lähes kaikki oman alansa lupaavimmat startupit ja nyt ne voivat velkavivun avulla ostaa oman toimialansa ulkopuolelta muitakin yrityksiä pääomasijoitusyhtiöidensä ja Hedge-rahastojen avulla.
Osakemarkkinoilla pääosa omistuksesta ja määräysvallasta on jo Suomen rajojen ulkopuolella. Heitä ei juuri kiinnosta suomalaiset työpaikat eikä hyvinvointipalvelut.
Pörssiosakkeiden lisäksi miljardöörit ja niiden pääomasijoitusyhtiöt ovat alkaneet ostaa kiinteää reaaliomaisuutta kuten maata, metsiä, satamia, ja muuta infrastruktuuria kuten kauppakeskuksia, kylpylöitä, siltoja, maanteitä ja nyt Suomessakin tavallisia asuntoja vuokrayhtiöiksi.
Jos haluat nähdä graafin, niin mene blogilleni tästä.
Kuvateksti: Digitalisaation tuottavuushyödyistä (osingoista) ei makseta juuri veroja ja vain rikkain prosentti suomalaisista vie melkein koko potin.
Kaiken kukkuraksi pääomasijoittajat tulevat ”avuksi” myös yhteiskunnan hoivapalvelusektorille ostamalla terveyskeskuksia, sairaaloita, vanhustenhoitokoteja, lastentarhoja jne.
Kaikki kelpaa nykyisillä uusliberalistisilla yksityistämismarkkinoilla. Valtiot alkavat menettää merkitystään ja jäljellä pelkkä nimi, lippu ja ”kuoret”. Kohta kaikki reaaliomaisuus on myyty valtion rajojen ulkopuolelle, ja jäljelle jää vain illuusio itsenäisyydestä. Joulukuun kuudetta päivää voidaan enää viettää menetetyn itsenäisyyden (itsemääräämisoikeuden) muistopäivää!
Tästäkin keskittymisen kehityksestä ekonomistit ja valtamediat ovat olleet hiljaa jonka seurauksena poliitikoilla ei ole pienintäkään käsitystä näistä uhkakuvista. He eivät edes tiedä, että heillä voisi olla vuosittain 25 miljardia enemmän hyvinvointipalveluihin rahaa, jos ekonomistit olisivat pitäneet heitä tehtäviensä tasalla.
Kaikki ekonomistit ovat huolissaan kestävyysvajeesta ja velan lisääntymisestä. Velaksi eläminen on pitkällä tähtäimellä todellinen huoli eikä ekonomistien ”ylipappikaan” tiedä miten siitä selvitään.
Maailman talousfoorumin mukaan nyt (2021) yli 300 000 miljardia dollaria (yli 3,5 kertaa maailman yhteenlaskettu vuotuinen BKT). Niin kotitalouksien, yritysten, valtioiden ja keskuspankkien velka on kaikkien aikojen huippulukemissa ja kasvaa koko ajan. Muutkaan ekonomistit eivät ole uskaltaneet kertoa onko niistä edes teoriassa mahdollisuus selvitä.
Jos haluat nähdä graafin, niin mene blogilleni tästä.
Kuvateksti: ”Tuhon kaava”. VM:n ekonomistit harhauttavat poliitikkoja erilaisilla laskukaavoilla joilla he perustelevat säästöjen tarpeellisuutta.
Valtionvarainministeriö on säästövaatimustensa tueksi esittänyt yllä olevan laskukaavan jonka oikeellisuutta ja ”tieteellisyyttä” ei yksikään kansanedustaja ymmärrä.
Keynesläiset ekonomistit Jussi Ahokas ja Lauri Holappa ovat kritisoineet julkisuudessa sen lukuisia oletuksia joita uusliberalistiset valtionvarainministeriön virkamiehet ovat laskukaavojensa tueksi arvanneet.
”VM:n viestinnässä ei tehdä riittävän selväksi, että kestävyysvajeesta voisi laskea tuhansia eri skenaarioita. Eihän kukaan tavallinen ihminen ajattele sitä kuin ennusteena”, toteavat nämä ekonomistit.
Uusliberalistiset ekonomistit ovat huolissaan myös työvoimapulasta. He vaativat, että työperäistä maahanmuuttoa on edistettävä. EK vaatii, että Suomi tarvitsee kilpailukyvyn säilyttämiseksi Suomeen on saatava osaavaa ja hyvin koulutettua työvoimaa, jotta yritykset voisivat kasvaa.
Jos haluat nähdä graafin, niin mene blogilleni tästä.
Kuvateksti: Perussuomalaisten ”työperäisellä maahanmuutolla” tarkoitetaan korkeapalkkaisia huippuosaajia eikä mitään EK:n salaisesti peräämiä ”paskatyöpaikkoja”, joilla on lukumääräisesti suurin tarve.
Julkisesti EK tietenkin tarkoittaa myös sitä, että Suomi, kuten kaikki muutkin huippumaat, tarvitsevat mahdollisimman pitkälle koulutettuja teknologian ja elektroniikan huippuosaajia josta on maailmalla kova kilpailu. Heidän palkkatasonsa on tosin vähintäänkin 6 000 euroa kuussa ja siitä ylöspäin.
EK:lle eivät kelpaa enää yli 50-vuotiaat hyvin koulutetut tohtoritkaan, vaikka reservissä olisi paljon korkeasti koulutettuja, osaavia työntekijöitä, joten ikäsyrjinnälle ei monilta osin ole todellisia perusteita. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2021 50–59-vuotiaita oli Suomessa yli 700 000 ja 60–64-vuotiaita noin 350 000. Tästä joukosta korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus on yli 40 prosenttia. Suomessa ei ole työvoimapulaa heistä.
Siksi ihmetyttää, että EK ei halua korottaa maahanmuuttajien tulorajaa 1 350 eurosta ylöspäin. Nyt Orpon hallituksen alustavasti sovitulla 1 600 eurolla ei saada niitä kaivattuja ”huippuosaajia” vaan palvelualoille halpaa ja usein ”pimeää” kausi- tai uutta ”orjatyövoimaa” kasvattamaan palvelualojen yritysten ”tuottavuutta” ja voittoja.
He eivät osaa puolustaa kielitaidottomana oikeuksiaan ja ovat työnantajien armoilla saadakseen vain oleskeluluvan ja sen saatuaan. aloittavat koko perheen yhdistämisen (puoliso ja lapset) isovanhemmat mukaan lukien.
Jos haluat nähdä graafin, niin mene blogilleni tästä.
Kuvateksti: Tämä Karin ennakoiva pilakuva globalisaatiosta on todellisuutta jo tänään. Näin suomalaistenkin palkat saadaan työvoimakilpailun kautta pohjalle.
Juuri julkaistiin toimeentulon minimi joka oikeuttaa ”ihmisarvoiseen elämään” joka on yksinäiseltä ihmiseltä 1 500 euroa kuussa. Siitä summasta ei synny edes verotuloja yhteiskunnalle vaan tällä palkkatasolla joutuu automaattisesti tulonsiirtojen kohteeksi.
Maahanmuuttajien työllisyysvaikutuksista kirjoitin ensimmäisessä kirjassani 34 vuotta sitten seuraavasti: ”Työvoimaministeriön kansliapäällikkö Pertti Sorsa on myös ottanut kantaa vierastyövoiman käyttöönottoon. Hän pitää sitä vain marginaalisena ratkaisuna.
Ruotsissa saatujen kokemusten mukaan jokainen vierastyöläinen on maahan muuttaessaan luonut samalla yhden uuden työpaikan, kuitenkin lähinnä sosiaalialalle. Vierastyövoima ei ole siis uhka työllisyydelle, mutta se ei myöskään ole ratkaisu työvoimapulaan”, Sorsa kyseenalaistaa”(s. 286).
Tällaisesta ulkomaisesta työvoimasta EK:n propagandatoimiston Etlan toimitusjohtaja ja ekonomisti Aki Kangasharju on innoissaan. Hän onkin tämän hetken pahin ja äänekkäin uusliberalisti.
Hän on todennut, että ”Palkalla ei tarvitse tulla toimeen. Kangasharjun mielestä pienimmät palkat voisivat olla nykyistä pienempiä ja julkisen sektorin tulee tukea pienipalkkaisten toimeentuloa”.
Se on työnantajille nerokas ratkaisu. Siis yritysten ”tuottavuuden” parantamiseksi elinkeinoelämän ei tarvitse enää luoda oikeita kunnollisia kokoaikaisia työpaikkoja, vaan työnantajille kuuluva palkanmaksu voidaan ”ulkoistaa” veronmaksajien maksettavaksi!
Myös yritysten toimintojen ”ulkoistamisessa” ja ketjuttamisessa yritysvastuu ja –riski siirtyy lenkin viimeiselle duunarille.
Kummallista, että EK ei ole ollenkaan kiinnostunut lähes puolen miljoonan suomalaisen saamisesta työelämään takaisin (työttömät, työvoiman ulkopuolella olevat ja vajaatyökykyiset). Siihen tarvittaisiin muunto- ja uudelleenkoulutusta, oppisopimuskoulutusta, päihde- mielenterveyspalveluja ja kuntoutusta. Säästöjä tulisi maahanmuuttajien kieli- ja kotouttamis- ja asuntokustannuksista.
Kummallista, että EK ja Jyri Häkämies eivät ole huolissaan edes työttömien yhteiskunnalle aiheuttamista vuosittaisesta yli 10 miljardin kokonaiskustannuksista. Sehän on vain yhteiskunnan murhe. Tärkeintä on vain yritysten maksimaaliset voitot ja osingot.
Jos haluat nähdä graafin, niin mene blogilleni tästä.
Kuvateksti: EK:lla ei ole mitään yhteiskuntavastuusta suomalaisista työttömistä ja niiden kustannuksista yhteiskunnalle.
Juuri nämä EK:n haluamien ”työperäisten maahanmuuttajien” epätyypilliset ns. ”paskatyöpaikat” olisivat juuri niitä suomalaisille vähän koulutetuille ja gaussin käyrän vasemman laidan kulkijoille sopivia työpaikkoja, joita automaatio ei vielä ole kokonaan hävittänyt. EK haluaa ulkomaista työvoimaa polkemaan näidenkin jo ennestäänkin alhaista palkkatasoa.
Kirjoitin ensimmäisessä kirjassani siitä 34 vuotta sitten: Länsi-Euroopan taloudellinen integraatio voi pahimmillaan johtaa siihen, että EY:n ja Eftan alueella – Suomessakin – ovat vuosituhannen vaihteessa portugalilaiset palkat, kreikkalainen työttömyysturva, islantilaiset työajat, espanjalainen työsuojelu ja ammattiyhdistysliikkeen järjestäytymisaste seitsemän prosenttia.
Aivan varmaa on, että sosiaalisia normeja ei aseteta skandinaavisten huippumaitten tasolle. Työantajapuoli pyrkii tietysti – kilpailukykysyistä – asettamaan ne mahdollisimman alhaiselle tasolle.
Viitteitä siitä antaa Euroopan työnantaja- ja teollisuusjärjestön eli UNICE:n pääsihteeri Zygmund Tyskiewiczin lausunto. Hän kehottaa työntekijöitä kilpailemaan keskenään, kun kerran yrityksetkin joutuvat kilpailemaan keskenään!” (s. 286).
Hyvätuloisille digiosaajille ekonomistit ovat luvanneet uusia työpaikkoja automaation syrjäyttämille työpaikoille. Näistä kaivatuista korkean osaamisen huipputyöpaikoistakin alkavat ovet avautua vain ulospäin ja vieläpä vauhdilla.
Vuosina 2020–2022 yhdysvaltalaisista yrityksistä irtisanottiin kaikkiaan 344 000 teknologia-alan työntekijää. Tammikuussa 2023 Piilaaksossa sai potkut tuhat ihmistä päivässä.
Markkinamekanismi on nerokas talousjärjestelmä. Se ajaa köyhät taistelemaan keskenään yhä hupenevista ja huonommaksi muuttuneista epätyypillisistä työpaikoista. Myös valtiot on pantu verokilpailuun siitä, mikä maa suostuu vähiten hyötymään tuotannostaan.
Rikkaat ja pääomasijoittajat hymyilevät vinosti sisäänpäin. Valloilleen päästetty on supistanut poliitikkojen hiekkalaatikot entistä pienemmäksi. Kansan edustajat ja valtamediat (Yle) ovat jo heidän tiukassa kauko-ohjauksessaan.
Kokoomus ja Petteri Orpo puhuu ostovoiman kasvattamisesta vain veronalennusten yhteydessä. Köyhiltä supistetaan sosiaalietuuksista mutta nytkin Orpon hallituksen veronalennukset kohdistuvat pääasiassa rikkaille. Köyhät eivät niistä hyödy, koska heidän tulonsa ovat niin pieniä, että valtion tulovero ei koske heitä.
Jos haluat nähdä graafin, niin mene blogilleni tästä.
Kuvateksti: Orpon hallituksen budjetin veroalennuksista keskituloiset hyötyvät parisataa euroa, mutta suurituloiset 1 300 euroa. Se on kokoomuslaista ”välittämistä”.
Näin ”oikeudenmukaista” on uusliberalistinen talouspolitiikka jonka Suomen kansa on ymmärtämättömyyttään valinnut Orpon hallituksen uudeksi ”maailman onnellisimman maan” talouslinjaksi. Se on tietenkin seurausta uusliberalististen ekonomistien talousohjeista ja vaihtoehdottomasta mediapolitiikasta.
Uusliberalistinen ”taloustiede” on ekonomistien uskomuksista huolimatta ollut täydellinen katastrofi tavallisille kansalaisille ja varsinkin köyhälle kansanosalle.
Meille on valtamedioiden toimesta toitotettu, että yliopistojen ”tieteellinen tutkimus” on totta ja vain heidän ”totuutensa” on sitä oikeaa totuutta. He eivät ole ymmärtäneet vanhojen totuuksien toimimattomuutta nykyisessä digitalisoituneessa maailmassa.
Olisi kiireesti palattava ”keynesläiseen taloususkontoon” ja palattava amerikkalaiseen verotusprogressioon 40-, 50-, 60- ja 70-luvulta. Keskimääräinen veroprogressio oli tuolloin ekonomisti Thomas Pikettyn mukaan 80 prosenttia. Silloin vielä kansalaisten luottamus tulevaisuuteen ja usko yhteiskuntaan kasvoivat sekä USA:ssa että Suomessa.
Tai sitten voitaisiin ottaa käyttöön ns. ”kassavirtaverotus” jota lanseerasi aikoinaan saksalainen talousprofessori Hans Werner Sinn. Siinä ei verotettaisi vain ”näytettyä” voittoa vaan sisään tulevan ja uloslähtevän kassavirran erotusta eli katetuottoa. Silloin riittäisi rahaa myös hyvinvointipalveluihin. Ehdotin sitä ja muitakin lääkkeitä jo 34 vuotta sitten ensimmäisessä kirjassani, jotta työttömyys ei pahenisi.
Suomessa voitaisiin nyt pitää julkiset uusliberalismin hautajaiset Eduskuntatalon edessä. Sinne pitäisi laittaa jalkapuuhun kaikki 90-luvun uusliberalistiset ekonomistit, jotka levittivät yhteiskunnan rahoilla tätä kansalaisten kannalta tuhoisaa harhaoppia.
Kansanedustajat pääsisivät katsomaan silmästä silmään näitä vääriä profeettoja jotka ovat manipuloineet valtamedioiden avulla poliitikkoja ja saaneet aikaiseksi 700 000 näköalatonta köyhää Suomeen.
Näitä ”talouspuoskareita” ei kuitenkaan inhimillisyyden nimissä tarvitse polttaa roviolla harhaopin levittäjinä. Heidän 7 000 euron kuukausiansionsa voitaisiin pudottaa perustoimeentulon tasolle (n. 555€/kk), jotta Suomen ”kilpailukyky” paranisi ja valtion velkataakka edes hieman pienenisi.
Silloin toteutuisi markkinatalouden ideaalinen henki: Palkan suuruuden pitäisi korreloida työn tulosten ja tulosvastuun mukaan.